Fingerpori rautalangasta 29.11.2014 - Tuntuva palkankorotus


Pomon luvatessa Allanin saavan tuntuvan palkankorotuksen Allan odottaa saavansa roiman lisäyksen palkkaansa, mutta palkkakuittia vikon päästä lukiessa hänelle paljastuukin, että tuntuva palkankorotus tarkoitti (negatiivisia) tuntemuksia herättävää palkankorotusta.


Fingerpori rautalangasta 28.11.2014 - Heitä pätkä teippiä


Päivän Fingerporissa on klassinen pilkun tärkeyttä kuvaava tilanne. Teippiä tarvitseva Allan sanoo työkaverilleen "Heitä pätkä teippiä". Lyhyen läntä työkaveri vastaa kuitenkin suuttumuksella, koska hän luuli Allanin tarkoittavan "Heitä, pätkä, teippiä". Työkaveri siis luuli Allanin haukkuvan häntä pätkäksi.


Fingerpori rautalangasta 27.11.2014 - Fingerpori uhkaa jäädä ilman valtion tukia


Päivän stripissä radiouutinen kertoo, että Fingerpori uhkaa jäädä kokonaan ilman valtion tukia, minkä kuulijat olettavat tarkoittavan, että Fingerpori on vaarassa jäädä ilman tukia valtiolta. Todellisuudessa uutinen tarkoittaakin, että Fingerporin kaupunki kaupunginjohtaja Homeliuksen toimesta uhkailee valtiovarainministeriä sanoen, että Fingerporin kaupunkin itse kieltäytyy tuista, ellei valtio suostu Homeliuksen ehtoihin.


Fingerpori rautalangasta 26.11.2014 - Ruisreikäleipä


Päivän Fingerporissa on sanaleikki, jossa Heimon tarkastelema ruisreikäleipä ei olekaan reikäleipä, joka on valmistettu rukiista, vaan leipä, jossa on ruisreikä.

Tässä vielä rautalangasta kuinka sana ruis taipuu: (lähde Wikisanakirja)
Taivutus
sijamuotoyksikkömonikko
nominatiiviruisrukiit
genetiivirukiinrukiiden
rukiitten
partitiiviruistarukiita
akkusatiiviruis; rukiinrukiit
Sisäpaikallissijat
inessiivirukiissarukiissa
elatiivirukiistarukiista
illatiivirukiiseenrukiisiin
(rukiihin)
Ulkopaikallissijat
adessiivirukiillarukiilla
ablatiivirukiiltarukiilta
allatiivirukiillerukiille
Muut
essiivirukiinarukiina
translatiivirukiiksirukiiksi
abessiivirukiittarukiitta
instruktiivirukiin
komitatiivirukiine-
omistusliite

Fingerpori rautalangasta 25.11.2014 - Huomaat heti eron kissassasi


Heimo ostaa uutta Purinax pro -tuoreruokaa, jonka mainos lupaa heti huomattavan eron kissassa. Hän ei kuitenkaan ymmärrä, että kysessä on kissalle tarkoitettu ruoka, vaan syö sen itse, eikä syötyään huomaa kissassa mitään eroa vanhaan.


Fingerpori rautalangasta 24.11.2014 - Perinneruuat virkamiesten hampaissa


Ilta-Fingeri herkuttelee tällä kertaa harhaan johtavalla otsikolla "Rakkaat perinneruokamme virkamiesten hampaissa". Otsikko antaa ymmärtää, että virkamiehet olisivat kieltämässä tai jotenkin puuttumassa perinneruokien myyntiin, vaikka todellisuudessa lehti tarkoittaa perinneruokien olevan kirjaimellisesti niitä syövien virkamiesten hampaissa. Stripin vitsi viittaa viime aikoina velloneeseen lörtsykohuun, jossa virkamiehet olivat puuttumassa lörtsy-nimen käyttöön.


Fingerpori rautalangasta 22.11.2014 - Pikkujoulut Korvatunturilla


Pikkujoulukausi on käynnissä, joten päivän Fingerpori-stripissä esitetään katsaus Joulupukin firman pikkujoulun viettoon Korvatunturilla. Perinteisen suomalaiseen pikkujoulutyyliin yksi tonttu yrittää iskeä Joulumuoria, toinen ottaa kopioita takapuolestaan ja Petteri Punakuono vetää Joulupukkia turpaan. Stripin oivallus on siinä, että Korvatunturi tunnetaan perinteisen joulun hermokeskuksena, mutta Korvatunturin pikkujouluihin ei ole koskaan kiinnitetty huomiota.

Finlaysonin Tom of Finland -mallisto, suomalaisen sarjakuvan ja tasa-arvon asialla

Täällä Rautalankaporissa olemme suuria suomalaisen sarjakuvataiteen ystäviä. Lisäksi juuri nyt on alkamassa maanlaajuinen homoseksuaalisuuden teemaviikko, sillä tasa-arvoisen avioliittolain kohtalosta päätetään tulevan viikon perjantaina.
Näitä teemoja nostaakseen perinteikäs suomalainen tekstiiliyritys Finlayson on juuri tuonut myyntiin Tom of Finland -aiheisen malliston, johon pääset tutustumaan painamalla tästä.

Rautalankapori suosittelee uusien tyynyliinojen, pussilakanoiden, kauppakassien tai esimerkiksi pyyhkeiden tarpeessa olevia katsastamaan Finlaysonin nettikaupan. Ostamalla jotain hyödyllistä itsellesi tai vaikkapa joululahjaksi teet samalla palveluksen niin suomalaiselle sarjakuvataiteelle, tasa-arvokeskustelulle kuin Rautalankaporillekin, sillä tämän sivun kautta tehdyistä tilauksista Rautalankapori saa Finlaysonilta pienen osuuden myynnistä.

Nopein tilaaja saa lisäksi käyttöönsä Rautalankaporin alennuskoodin, jolla saa kaikista tuotteista 10% alennuksen. Alennuskoodi on 2359210RVMJP ja se on voimassa vain tänään 21.11.2014.

Fingerpori rautalangasta 21.11.2014 - Ei eukalyptuspastilleja koalan lähellä


Fingerporin eläintarhassa töissä oleva Allan ei ole muistanut kertoa kävijöille, että koalan lähellä ei saa syödä eukalyptuspastilleja. Koalat käyttävät ravinnokseen eukalyptuksen lehtiä, ja sen takia eläintarhan koala muuttuu yllättäen verenhimoiseksi saalistajaksi havaittuaan eukalyptuspastilleja lähellään.
Todellisuudessa eukalyptuksen lehtien vähäisen ravintoarvon vuoksi koalat ovat erittäin rauhallisia otuksia, jotka nukkuvat suurimman osan päivästä.


Fingerpori rautalangasta 20.11.2014 - Lude houkuttelee koiraita


Luonnontieteellisessä museossa opas kertoo luteen houkuttelevan koiraita sirittävällä äänellä ja erittämällään hajulla. Siritys ja haju ei toimi ainoastaan koirasluteisiin, vaan myös läpi lajien välisten rajojen perversoitunut Asko Vilenius tuntee luteen houkutuksen.


Fingerpori rautalangasta 19.11.2014 - Liiton arkki


Päivän stripissä Fingerporilainen-lehti kertoo lööpissään liiton arkin löytyneen. Liitonarkki on myyttinen Raamatussa esiintyvä juutalaisten pyhä arkku, jonka sanottiin säilytettävän Mooseksen Jumalalta saamia kymmenen käskyn tauluja.
Kyseessä ei kuitenkaan ole tämä  legendaarinen liitonarkki, vaan ammattiliiton julkaiseman raportin sisältävä paperiarkki.


Fingerpori rautalangasta 18.11.2014 - Kitaratunti


Heimo Vesa on lähtenyt kiraratunnille, jossa opettaja kysyy onko instrumentti tuttu. Heimo vastaa "vähän" ja opettaja käskee Heimon näyttää taitonsa. Heimolle entuudestaan tunnettu instrumentti ei kuitenkaan ollut ainakaan kitara, sillä hän yrittää saada kitaran soimaan puhaltamalla siihen kuin torveen.


Fingerpori rautalangasta 17.11.2014 - Palju


Kanarialla lomaileva Heimo Vesa soittaa Tepolle ja kysyy kyylymisia kertoen olevansa juhlissa, joissa on palju. Teppo vastaa, että hänelläkin on palju. Hän jättää kuitenkin kertomatta, että on vankilassa, ja hänen paljunsa ei tarkoita samanlaista kylpytynnyriä kuin Heimon juhlissa, vaan pientä peseytymiseen tarkoitettua ämpäri-tyyppistä paljua.


Fingerpori rautalangasta 15.11.2014 - Flippy delfiini


Tämän päivän Fingerporissa esiintyvä uusi hahmo Flippy Delfiini joutuu huonoksi onnekseen uteliaan ja seikkailumielisen luonteensa uhriksi jäädessään kiinni kalaverkkoon ja päädyttyään Findux-lohikuutioiksi. Fingerporille tyypillistä puujalkaa ei stripissä ole, vaan huumori syntyy yllättävän synkästä juonenkäänteestä ja toisaalta se viittaa ongelmiin, joita ajoittain tulee esiin elintarvikkeiden alkuperän todenmukaisuuteen liittyen.


Fingerpori rautalangasta 14.11.2014 - Perhetila


Perhetila tarkoittaa yrittäjäperheen maatilaa, jossa viljellään kasveja tai kasvatetaan karjaa. Fingerporissa Heimo on kuitenkin visiitillä perhetilalla, joka kasvattaa eläinten sijaan ihmisperheitä, kuten omassa aitauksessaan olevaa Möttösten perhettä.


Fingerpori rautalangasta 13.11.2014 - Homeliuksella napsahti


Päivän Fingerporissa toimittaja on jälleen kerran saanut aikaan Homeliuksesta väärin ymmärettävän lööpin, joka antaa sellaisen kuvan, että kaupunginjohtajalla olisi alkanut psykoosissa riehua moottorisahan kanssa. Napsahtamisella tarkoitetaan usein äkillistä mielenterveyden häiriötä.
Todellisuudessa Homelius oli kertonut toimittajalle olleensa töissä metsurina ja turvaköyden napsahtaneen poikki.


Fingerpori rautalangasta 12.11.2014 - Spede-maraton


Fingerporin miehet päättävät viettää keskiviikkoiltaa yhdessä. Allan ehdottaa Spede-maratonia, ja keskiviikkona kolmikko onkin juoksemassa 42,195km pituista juoksua Pertti Pasaseksi tekokaljuin ja parroin naamioituneita. Tämä on hauskaa, koska miestenillan Spede-maratonilla luulisi tarkoittavan, että miehet katsovat monta Speden elokuvaa peräkkäin.

Jos rautalanka miellyttää, liity Rautalankaporaajiin tykkäämällä Rautalankaporin Facebook-sivusta tai seuraa Twitterissä @Rautalankapori.


Fingerpori rautalangasta 11.11.2014 - Mielenilmaus kurdien hyväksi


Päivän Fingerporissa Heimo Vesa sattuu paikalle kurdien hyväksi järjestettävään mielenilmaukseen. Kyseessä ei yllättäen olekaan mielenosoitus, vaan huuhaalta vaikuttava toimenpiden, jossa mies ilmaa Heimon mielen, eli päästää ylimääräiset ilmat korvan kautta pois.

Fingerpori rautalangasta 10.11.2014 - Talouden tunnusluvut


Kuntien taloustilanteesta ohjelmaa tekevä Ylen toimittaja kysyy Heimo Vesalta Fingerporin kaupungin talouden tunnuslukuja, tarkoittaen kaupungin menoja, veroprosenttia ja velkaisuutta. Heimo ymmärtää kysymyksen kuitenkin väärin ja kertoo haastattelijalle suorassa lähetyksessä henkilökohtaisen taloutensa tunnusluvun, eli pankkikortin pin-koodin.

Fingerpori rautalangasta 8.11.2014 - Ajokortti kuivumassa


Tänään Fingerpori leikittelee "kortti kuivumassa" -ilmauksen kahdella eri merkityksellä. Allan harmittelee kela-kortin kastumista pesukoneessa, kun Heimo kehoittaa käyttämään apteekissa ajokorttia. Tähän Allan toteaa, että ajokorttikin on kuivumassa. Allanin vastauksesta ei voi päätellä, onko ajokorttikin jäänyt vahingossa pesukoneeseen, vai onko poliisi ottanut ajokortin väliaikaisesti pois liikennerikkomuksen takia, josta myös käytetään nimitystä "kortti kuivumassa".


Fingerpori rautalangasta 7.11.2014 - Pyromaani iski poliisin mukaan asuntoonsa


Ilta-Fingeri on jälleen kirjoittanut huonosti muotoiltuja lööppejä, mutta tällä kertaa etusivulla ei ole kaupunginjohtaja, vaan epäonninen poliisi, joka kertoi toimittajalle pyromaanin polttaneen oman kotinsa. Lööpissä asia on kuitenkin muotoiltu siten, että lukijat luulevat pyromaanin iskeneen kyseessä olevan poliisin baarista mukaan asunnolleen.

Jos Fingerporien selitys rautalangasta miellyttää sinua, voit osoittaa tukeasi helposti antamalla tykkäyksen Rautalankaporin Facebook-sivulla. Rautalankaporin selityksen ja ekstra-puujalkoja löydät myös Twitteristä @Rautalankapori.


Fingerpori rautalangasta 6.11.2014 - Päädyin lohikeittoon


Heimo Vesan vaimo soittaa etelän matkalta Heimolle kysyen, onko tämä uudessa ravintolassa ja mitä hän tilasi. Heimo vastaa päätyneensä lohikeittoon, mikä tavallisesti tarkoittaa, että pohtiessaan eri ruokavaihtoehtoja hän on lopulta tullut siihen tulokseen, että haluaa lohikeittoa. Heimo ei kuitenkaan tarkoittanut tilanneensa lohikeittoa, vaan päätyneensä fyysisesti keittiöön suureen lohikeittokattilaan.

Fingerpori rautalangasta 5.11.2014 - Hammaskorut ovat nyt muodissa


Heimo Vesa kuulee työkaveriltaan hammaskorujen olevan nyt muodissa. Seuraavana päivänä Heimo onkin sonnustautunut kaulaketjuun, jossa roikkuu ukin vanhoja hampaita. Heimolta jäi työkaverin vihjeestä tajuamatta, että muodikkaat hammaskorut ovat hampaisiin kiinnitettyjä koruja, eivät hampaista tehtyjä koruja.

Jos pidät Rautalankaporista, voit osoittaa kannatuksesi antamalla tykkäyksen Facebookissa. Päivän rautalankaversiot löydät helposti myös seuraamalla Rautalankaporia Twitterissä.

Fingerpori rautalangasta 4.11.2014 - Tyhjiä fraaseja: Olet isäsi poika


Tämän päivän Fingerporissa huumorin kohteena on tyhjät fraasit. Stripissä Allanin isä sanoo Allanille tämän olevan isänsä poika. Tällä sanonnalla hän tarkoittaa, että poika on tullut isäänsä (tirsk), eli on isänsä kaltainen, isä hyväksyy ja tukee pojan valintoja ja on pojastaan ylpeä.
Kirjaimellisesti tulkittuna "olet isäsi poika" on kuitenkin fraasi, joka kertoo niin itsestään selvän asian, että sen sanominen menee huumorin puolelle.


Fingerpori rautalangasta 3.11.2014 - Humalainen aikuinen on lapsista pelottava


Heimo Vesa saa tehtäväkseen esitellä lapsille tiedekeskusta halloweenin hengessä pelottavalla tavalla.  Esittely menee kuitenkin mönkään, sillä Heimo on lukenut lasten pelkäävän humalaista aikuista, ja tämän takia suorittaa tehtävän tukevassa humalassa.