Kreikkalaistaustainen mies - Fingerpori rautalangasta 30.5.2015


Heimon kuuntelema radio kertoo, että kreikkalaistaustaista miestä epäillään huumeiden kaupittelusta. Kreikkalaistaustainen tarkoittaa tavallisesti, että mies on kotoisin Kreikasta. Tässä tapauksessa tulkinta on kuitenkin väärä, sillä kyseessä on mies, joka kantaa mukanaan taustaleyä, johon on painettu kreikkalaisia kuvia.

Tulli taivaan porteilla - Fingerpori rautalangasta 29.5.2015


Päivän Fingerporissa mies on saapunut Pyhän Pietarin luo taivaan porteille, mutta ennen portista astumista tullimies aikoo tehdä hänelle tarkistuksen varmistaakseen, ettei mies peräsuolessaan salakuljeta taivaaseen mitään. Todellisuudessa tulleja on valtioiden välisillä rajoilla, mutta Raamatun mukaan taivaan porteilla ei tullin tarkistuksia tarvitse pelätä.

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella - Fingerpori rautalangasta 28.5.2015


Päivän Fingerporissa mies käyttää sanontaa "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella", jolla tarkoitetaan sitä ihmisen perusluonnetta, joka saa kateelliseksi ja tavoittelemaan aina sitä mitä itsellä ei juuri sillä hetkellä ole sen sijaan, että olisi tyytyväinen siihen mitä itsellä on. Stripissä mies käyttää näitä sanoja kuitenkin kirjaimellisesti tarkoittaen ruoholla kannabista, jota aidan toisella puolella kaupiteltiin.

Lasten liikuntaharrastusten hinnat pilvissä - Fingerpori rautalangasta 27.5.2015


Tänään Fingerporissa mies lukee lehdestä lasten liikuntaharrastusten hintojen olevan pilvissä. Tällä tarkoittaan yleisesti, että harrastusten hinnat ovat nousseet erittäin kalliiksi. Tästä ei kuitenkaan tällä kertaa ole kyse, vaan lehden uutinen tarkoittaa, että taivaalla leijuviin pilviin on todella ilmestynyt tekstinä eri harrastusten hintoja.

Syytetään paritustoiminnasta käräjäoikeudessa - Fingerpori rautalangasta 26.5.2015


Päivän Fingerporissa televisiossa kerrotaan, että fingerporilaismiestä syytetään parituksesta Fingerporin käräjäoikeudessa. Paljastuu kuitenkin, että tämä ei yllättäen tarkoita, että käräjäoikeudessa olisi mies syytettynä parituksesta, vaan itse paritus on tapahtunut käräjäoikeudessa, sillä parittaja on käräjäoikeuden tuomari.

Kaupungin talvivarasto - Fingerpori rautalangasta 25.5.2015


Päivän Fingerporissa Fingerporin kaupungilla töissä oleva Allan Kurma avaa kevään koittaessa kaupungin talvivaraston, jossa yllättäen ei olekaan kaupungin talvelta suojassa olevaa tavaraa, vaan kesäksi päästetään ulos vapaaksi kulkemaan kaikenlaiset oudot tyypit, joita näkee kaupungin kaduilla liikkumassa vain kesällä. Samalla stripin tilanne mukailee tilannetta, jossa lehmät päästetään kesäksi laitumelle.

Jos rautalanka auttaa, anna tykkäys Rautalankaporin Facebook-sivulla! Päivittäisen rautalankaselityksen löydät myös Twitteristä.

Potilaan sormi on kipeä - Fingerpori rautalangasta 23.5.2015


Allan Kurma on lääkärin vastaanotolla ja valittaa, kuinka sormella painaminen eri ruumiinosiin tuottaa kipua. Lääkäri toteaa muistiinpanoihinsa, että Allanin sormi on kipeä. Todellisuudessa Allan yritti selittää, että kipua on kaikissa niissä paikoissa joita hän sormellaan painaa, eikä itse sormessa.

Mukava vuodesohva - Fingerpori rautalangasta 22.5.2015


Heimo Vesa kohtaa mukavan vuodesohvan. Sohvien kohdalla mukavuus liittyy tavallisesti pehmeyteen ja hyvään istuma-asentoon stripin vitsi on yhdistää sohvaan piirteitä, jotka tavallisesti liittyvät mukavan ihmisen ominaisuuksiin; Sohva kysyy istuuko Heimo mukavasti ja tarjoaa sämpylää.

Hallitus joutuu tekemään kipeitä päätöksiä - Fingerpori rautalangasta 21.5.2015


Päivän Fingerporissa pääministeri tai muu hallituksen edustaja antaa medialle lausuntoa, jonka mukaan hallitus joutuu tänään tekemään kipeitä päätöksiä. Tällä tarkoitetaan tavallisesti päätöksiä, jotka saattavat olla hallituksen edustajien kesken vaikeasti neuvoteltavia tai vaikutuksiltaan ihmisten etuja leikkaavia tai kustannuksia nostavia.
Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole kyse siitä, vaan tänään hallituksen päätökset ovat kipeitä siinä merkityksessä, että ne ovat suorastaan sairaita, täysin päättömiä.

Veden varassa - Fingerpori rautalangasta 20.5.2015


Päivän stripissä Fingerporilainen-sanomalehti kertoo miehen olleen kaksi vuorokautta veden varassa, mikä tavallisesti antaa olettaa, että mies on ajelehtinut merellä kaksi päivää. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin vain siitä, että mieheltä ei löytynyt jääkaapista mitään juomia, vaan hänen piti juoda vettä.

Jeesus tulee - oletko valmis? - Fingerpori rautalangasta 19.5.2015


Päivän Fingerporissa Frankensteinin hirviötä muistuttava, osista koottu hahmo näkee sähkötolpassa yleisen Jeesus tulee - oletko valmis? -julisteen. Hän pelästyy, koska ei ole vielä valmis, eli hänen rakentajansa ei ole vielä saanut kaikkia ruumiinosia kiinni itseensä. Todellisuudessa julisteen sanoma viittaa henkiseen, ei ruumiilliseen valmiuteen Jeesuksen vastaanottamiseksi.

Palkinnoksi saatte lusikan - Fingerpori rautalangasta 18.5.2015


Fingerporin ympärijuoksun voittaja saa palkinnoksi lusikan. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen hopeinen tai kultainen lusikka, vaan yö Asko Vileniuksen kanssa niin sanotussa lusikka-asennossa.

Olen osakas - Fingerpori rautalangasta 16.5.2015


Taloustutkimuksesta soitetaan Heimo Vesalle ja kysytään Heimon asemaan yrityksessä. Heimo vastaa olevansa osakas, eli yksi yhtiön omistajista. Puhelinhaastattelija ymmärtää asian väärin ja luulee Heimon puhuvan osittain murteella ja tarkoittavan, että on Osakassa, Japanin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, joten hän vastaa Turun murteelle olevansa itse Turussa.

Tiedän todella pätevän tyypin - Fingerpori rautalangasta 14.5.2015


Tämän päiväisessä Fingerporissa Heimo Vesaa pyydetään hoitamaan työntekijöiden perehdytys. Heimo ei ehdi, mutta ehdottaa tehtävään todella pätevää tyyppiä. Tämä kollega alkaa tytöttelemään perehdytettäviä ja kertoa uroteoistaan intissä. Osoittautuu, että Heimo ei ehdottanut tehtävään tätä kollegaa siksi, että tämä olisi sopiva henkilö perehdyttäjäksi, vaan pätevällä Heimo tarkoitti, että mies tykkää päteä, eli viisastella, korostaa tarpeettomasti omaa tietämystään asiasta muiden kustannuksella.

Jos rautalangasta on apua, liity Rautalankaporin tykkääjien joukkoon Rautalankaporin Facebook-sivulla! Rautalankaporin päivittäisen rautalanka-Fingerporin ja muuta ekstraa löydät myös Twitteristä.

Kissallani on matoja - Fingerpori rautalangasta 13.5.2015


Heimo Vesan kissalla on matoja, joten eläinlääkäri kehottaa häntä tulemaan klinikalle tarkastuttamaan asia. Heimo tuo eläinlääkärille madon, kun eläinlääkäriä olisi kiinnostanut nähdä itse potilas, Heimon kissa.


Naisille halventavia kommentteja - Fingerpori rautalangasta 12.5.2015


Kaupunginjohtaja Homelius on jälleen mediassa huonossa valossa. Uutiset väittävät hänen esittäneen naisille halventavia kommentteja, antavat ymmärtää, että Homelius on haukkunut naisia. Todellisuudessa hän on keskustellut naisten kanssa heidän suunnitelmastaan toteuttaa vanhusten palveluiden hintojen halvennus.

Työtön omaishoitaja - Fingerpori rautalangasta 11.5.2015


Päivän Fingerporissa sosiaalitoimistoon saapuu työtön omaishoitaja. Virkailija ymmärtää asian väärin siten, että nainen olisi ammattimainen omaishoitaja, jolla ei ole omaishoitajan töitä. Todellisuudessa omaishoitaja ei ole varsinainen ammatti, vaan omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään ja saa tähän valtiolta tukea. Nainen on kuitenkin etsimässä työpaikkaa eikä lisää omaisia hoidettavaksi.

Ulosajo - Fingerpori rautalangasta 9.5.2015


Päivän Fingerporissa Heimo Vesa on parkkihallissa, jonka seinässä on kyltti jossa lukee ulosajo. Parkkihalleissa tämä kyltti osoittaa tavallisesti suuntaa, jossa parkkihallista pääsee ajamaan pois. Tässä tapauksessa osoittautuu kuitenkin, että kyseessä onkin mainoskyltti, joka mainostaa kyltin osoittamassa suunnassa tapahtuvaa rallista tai formuloista tuttua ulosajoa, eli radalta pois suistumista.

Miksi Aku Ankassa kaikilla on vain neljä sormea - Fingerpori rautalangasta 8.5.2015


Heimon vaimo lukee Aku Ankka -lehteä ja pohtii ääneen, miksi kaikilla Aku Ankassa on vain neljä sormea. Vastaus nähdään seuraavassa kuvassa, jossa Hessu Hopo opettaa Ankkalinnan (viisisormisille) lapsille vannesahan käyttöä, minkä seurauksena kaikilta on lähtenyt yksi sormi irti.

Fingerporin koko kuva 1 - uusi Fingerpori-kokoelma saatavilla

Fingerporista on julkaistu uuden kirjasarjan ensimmäinen osa, Fingerporin koko kuva 1. Fingerporin koko kuva -sarjassa julkaistaan kaikki Pertti Jarlan Fingerpori-stripit julkaisujärjestestyksessä, ja nyt julkaistu ensimmäinen osa sisältää tietoa myös Fingerporin taustoista. Kustantaja Arktinen banaani kuvaa teosta seuraavasti:

Täyteläinen kokoelma Suomen kansan suosiman ihmekaupungin tapahtumista. Kirjasarjassa julkaistaan kaikki Fingerpori-sarjakuvatripit ilmestymisjärjestyksessä ja tarvittaessa kommenttien kera. Sarjan ensimmäinen teos sisältää lisäksi taustoittavan artikkelin Pertti Jarlan sarjakuvan synnystä ja kasvamisesta Pahkasian sivuilta omaksi sarjakseen, Karl-Barks-Stadiksi, ja edelleen Fingerporiksi. Näe, miten suosikkihahmot löytävät omat persoonansa ja ulkoasunsa.

Kaikki teoksen sarjakuvastripit ovat värillisiä. Osa sarjoista julkaistaan ensi kertaa painetun kirjan sivuilla.


Kyseessä on siis ehdoton hankinta Fingerpori-faneille ja loistava tilaisuus uudelle kerääjälle, sillä nyt stripit on aiemman sekalaisen valikoiman sijaan julkaisujärjestyksessä sisältäen kaikki stripit.
Edullisin ja Rautalankaporin suosittelema tapa hankkia kirja on tilata se Adlibris-kirjakaupasta tästä.

Miessakit ry: Tule juttelemaan - Fingerpori rautalangasta 7.5.2015


Miessakit ry on kansalaisjärjestö, jonka tarkoitus on tukea miesten psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Päivän stripin huumori syntyy tilanteen epäsuhtaisuudesta, kun Miessakit ry:n miehet pyytävät iloisella mielellä Adolf Hitleriä juttelemaan huolistaan.
Samaan aikaan keväällä 1945 Hitler ui kuitenkin huomattavasti syvemmissä vesissä, sillä hän on juuri häviämässä toisen maailmansodan lopullisesti, saattanut oman maansa ja puolet Euroopasta tuhoon, aiheuttanut miljoonien ihmisten kuoleman ja kenties hetkien päässä itsemurhastaan.
Tilanne vastaa epäsuhtaisuudessaan siis jotakuinkin tilannetta, jossa sairaalassa suurta kiireellistä leikkausta tarvitseva potilas saisi kirurgilta vain laastarin.

Perusta perhe - Fingerpori rautalangasta 6.5.2015


Mies lukee sanomalehdestä yksinäisyyteen tepsivän kehoituksen perustaa perhe. Stripissä piilee sanaleikki, sillä "perusta perhe" voi olla tulkittavissa käskyksi perustaa perhe tai väärin ymmärrettynä toteamukseksi, jonka mukaan perhe löytyy Perusta. Siksi mies ottaa yhteyden Perun konsulaattiin.

Kohtauspaikka - Fingerpori rautalangasta 5.5.2015


Huvipuistossa oleva vanhempi herrasmies saa sydänkohtauksen, mutta yrittää sinnitellä kohtauspaikalle asti. Todellisuudessa kohtauspaikka ei ole paikka, johon mennään kohtauksen iskiessä, vaan kyseessä on paikka niille, jotka kadottavat seuralaisensa, jolloin he voivat hakeutua kohtauspaikkaan löytääkseen toisensa uudelleen.

Ikkunoista näkyy merta - Fingerpori rautalangasta 4.5.2015


Kiinteistövälittäjä kertoo muun epärehellisen kaunistelun lomassa, että asunnon ikkunoista näkyy merta. Tämä antaa sellaisen käsityksen, että asunnosta olisi merinäköala. Tämä ei kuitenkaan pidä paikaansa, vaan ikkunasta näkyy rapumerta, eli ravustamiseen tarkoitettu pyydys.


Tämä tuli ihan puskista - Fingerpori rautalangasta 1.5.2015


Tämän päivän Fingepori-stripissä Heimo törmää Asko Vileniukseen ja tämän naisystävään, joka kertoo Askon kosineen häntä. Heimo ihmettelee nopeaa pariutumista ja kysyy kuinka pari on tavannut. Nainen kertoo tämän tulleen ihan puskista, millä tarkoitetaan, että asia tapahtuu nopeasti ja odottamatta. Ilmaus on vitsikäs, koska Askon perverssit harrastukset huomioiden se voisi olla totta myös kirjaimellisesti; Asko lymyilee usein puskissa, joskus myös tulee (saa orgasmin) puskissa.