Päivän Fingerpori rautalangasta väännettynä.

Aku Ankka tulee postiluukustasi joka keskiviikko - Fingerpori rautalangasta 30.12.2016


Päivän Fingerporissa Heimo kuulee televisiosta, että Aku Ankka tulee postiluukusta joka keskiviikko. Tämän voisi luulla tarkoittavan, että Aku Ankka -lehti saapuu postin mukana keskiviikkoisin, mutta päivän stripissä tällä onkin toinen merkitys; Heimolle selviää vihdoin, että henkilö joka ejakuloi hänen postiluukkuunsa joka keskiviikko on hänen naapurissaan asuva Aku Ankka.

Ei mennyt ihan putkeen - Fingerpori rautalangasta 29.12.2016


"Ei mennyt ihan putkeen" -ilmaus tarkoittaa tavallisesti, että jokin asia epäonnistui. Päivän stripissä mies käyttää samaa ilmausta kuitenkin aivan konkreettisessa merkityksessä, sillä hiihtämässä oleva Heimo ei osunut hiihtoputkeen vaan törmäsi seinään.

Pääposti - Fingerpori rautalangasta 28.12.2016


Fingerporin mafia harjoittaa stripissä Kummisetä-elokuvasta tuttua pelotteluviestintää hevosen pään avulla. Saatuaan hevosen pään pakettiin mafiamies vie paketin pääpostiin, minkä voisi tulkita tarkoittavan postia, joka kuljettaa päitä.

Totuus-lehti - Fingerpori rautalangasta 27.12.2016


Kun poliisikuulusteluun joutunut mies myy Totuus-lehteä, hän kuuluttaa ihmisille, että heitä huijataan. Tästä voisi luulla, että mies varoittaa muiden lehtien huijaavan kansaa, mutta Totuus-lehden puhuvan totta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan mies tarkoittaakin juuri Totuus-lehden huijaavan ihmisiä.

Näin sydämeeni joulun teen - Fingerpori rautalangasta 23.12.2016


Vaikka Heimon lainaamassa joululaulussa Sydämeeni joulun teen joulu tehdään sydämeen henkisessä mielessä, päivän stripissä nähdään kuinka joulu tehdään sydämeen fyysis-konkreettisella tasolla; Rasvainen ruoka tuo sydämeen laardia, mikä ilahduttaa tonttulakkisia soluja, vaikkakaan tämä ei pidemmän päälle tee sepelvaltimoille hyvää.

Kannattaa myös muistaa, että hieman tämän jälkeen Jeesus-lapsi uudelleensyntyy hiljaiseen Mieleen.

Tuuppasin sitä takkaa päin - Fingerpori rautalangasta 22.12.2016


Kun mies kertoo Heimolle murteella puhuen "tuuppasin sitä takkaa päin", tämä voi tarkoittaa vastausta kumpaan tahansa Heimon kysymyksistä. Heimo varmistaa, että kyse oli hyllyn siirtämisestä kohti takkaa. Samoilla sanoilla hän olisi kuitenkin myös voinut tarkoittaa "tuupanneensa" Anneli-tätiä takaa päin, eli harrastaneensa seksiä tämän kanssa.

Eläviä muistoja - Fingerpori rautalangasta 21.12.2016


Päivän Fingerpori on järjestyksessään jo kolmastuhannes, ja siinä Allan lomailee Fingerporin lomakylässä, joka mainoksessaa lupaa eläviä muistoja. Allan luulee tämän tarkoittavan muistiin jääviä elämyksiä, mutta saakin kohteesta aivan konkreettisesti eläviä eliöitä, kuten satiaisia ja loismatoja matkamuistoksi.

Mikäs ihme sinua taas viivytti - Fingerpori rautalangasta 20.12.2016


Kun stripissä kysytään myöhässä paikalle saapuvalta henkilöltä mikä ihme häntä viivytti, syntyy hauska tilanne, sillä vaikka tuolla sanonnalla ei tarkoiteta oikeaa ihmettä, myöhästyjä on juuri nähnyt todellisen ihmeen seuraamalla kuinka Jeesus kävelee veden päällä.

Vankilan kiipeilyseinä - Fingerpori rautalangasta 19.12.2016


Kun vankilanjohtaja esittelee Heimolle vankien itse rakentamaa kiipeilyseinää, hän ei ymmärrä, että vangit eivät ole tehneet kiipeilyseinään harrastusmielessä, vaan kiivetäkseen muurin yli pakoon vankilasta.

Turvasuihke - Fingerpori rautalangasta 17.12.2016


Kun Heimo kohtaa kadulla epäilyttävän näköisiä miehiä, hän päättää käyttää turvasuihketta. Hän on kuitenkin ymmärtänyt suihkeen käyttötarkoituksen väärin, sillä turvasuihketta ei ole tarkoitus suihkuttaa itseensä, vaan sitä on tarkoitus suihkuttaa hyökkääjän kasvoihin vaaratilanteessa.

Naisystävä tykkää kuunnella yötä - Fingerpori rautalangasta 16.12.2016


Kun Allan kertoo, että hänen uusi naisystävänsä tykkää kuunnella yötä, Heimo luulee hänen tarkoittavan Yö-yhtyettä. Kyseessä ei kuitenkaan ole kyseisen yhtyeen kuuntelu, vaan pimeässä yössä kuuluvien äänten kuunteleminen.

Mustanaamio kuukaudeksi kotiin kannettuna - Fingerpori rautalangasta 15.12.2016


Päivän Fingerporissa Mustanaamio kuukaudeksi kotiin kannettuna ei tarkoitakaan Mustanaamio-lehteä kotiin tilattuna, vaan stripissä kannetaan itse Mustanaamio kotiin kahden miehen voimin.

Pukki veti itsensä piippuun - Fingerpori rautalangasta 14.12.2016


Kun tonttu kertoo Joulupukin vetäneen itsensä piippuun, hän tarkoittaa tällä henkistä loppuun palamista, vaikka Joulupukin tapauksessa ilmauksen voisi ymmärtää myös konkreettisesti; (Amerikkalaisen) Joulupukkitradition mukaan Joulupukki tulee sisään savupiipun kautta, eli fyysisesti vetää itsensä piipun sisään.

Vaihtoehtohoitoja - Fingerpori rautalangasta 13.12.2016


Päivän Fingerporissa vaihtoehtohoitoja tarjoava klinikka ei tarjoakaan odotetusti länsimaisen lääketieteen ulkopuolisia palveluita tai uskomushoitoja, vaan vaihtoehtoja voi valita varsin tavanomaisten toimenpiteiden, kuten maksutavan yksityiskohdista.

Rohkea pelinavaus - Fingerpori rautalangasta 12.12.2016


Kun Rivo-Riitta kuulee maininnan rohkeasta pelinavauksesta, hän tavalliseen tapaan tarjoutuu näyttämään muille rohkean pelinavauksen, tarkoittaen tällä kertaa pelillä sukupuolielimiään ja rohkealla avauksella jalkojen avaamista siten, että sukupuolielimet tulevat näkyviin.

Ylösnoussut Jeesus - Fingerpori rautalangasta 10.12.2016


Päivän stripissä palataan Kristuksen nuoruuteen, jossa hänen isänsä/isäpuolensa Joosef pitää sarkastisessa mielessä ihmeenä sitä, että Jeesus on noussut ylös pitkäksi venähtäneiden yöunien jälkeen, kuten teini-iässä usein tapahtuu. Tämä on hauskaa, koska ylösnousemisen ihme viittaa samalla tuleviin tapahtumiin Jeesuksen noustessa ylös kuolleesta.

Poliisin karhuryhmä - Fingerpori rautalangasta 9.12.2106


Päivän Fingerporissa nähdään poliisin karhuryhmä, joka ei olekaan Karhu-ryhmä, eli poliisin erityisvarusteltu valmiusyksikkö, vaan ryhmä homomiesten "bear"-alakulttuuriin kuuluvia poliiseja.

On taottava tulosta - Fingerpori rautalangasta 8.12.2016


Kun päivän Fingerporissa todetaan, että tällä kvartaalilla on armottomasti taottava tulosta, asian voi ymmärtää kahdella tavalla. Tavallisesti tämä tarkoittaa, että on kuvainnollisesti taottava taloudellista tulosta, eli tehtävä töitä firman voiton maksimoimiseksi. Asian voi kuitenkin ymmärtää kuten päivän stripissä siten, että on fyysisesti taottava eli hakattava toimitusjohtaja Tulosta.

Vahinko ei tuu kello kaulassa - Fingerpori rautalangasta 7.12.2016


Päivän Fingerporissa seksiä harrastava mies on tulkinnut vanhan sanonnan "vahinko ei tule kello kaulassa" siten, että jos pitää kaulassa (ajan näyttävää) kelloa, ei käy vahinkoa, eli ehkäisy ei petä.
Alkuperäinen sanonta tarkoittaa kuitenkin pikemminkin sitä, että vahingot tapahtuvat yllättäen, eikä niitä voi ennakoida, sillä niiden kaulassa ei ole (kilkattavaa) kelloa jonka äänestä voisi päätellä vaaran uhkaavan.

Lisää suomalaisia sanontoja löydät tuoreesta Old Finnish sayings -kanavalta, jonka löydät Instagramista ja Facebookista. Tule seuraamaan niin pääset nauttimaan suomalaisesta sanataiteesta Fingerporin ohella myös toisessa muodossa!

Täysi susi - Fingerpori rautalangasta 6.12.2016


Päivän Fingerporissa Heimo on eläintentäyttämiskurssilla, ja kun mies toteaa hänelle, että hänen työstään tuli täysi susi, hän tarkoittaa että eläimen täyttäminen on mennyt aivan pieleen. Heimo ottaa palautteen kuitenkin positiivisesti, sillä Heimon täyttämä eläin on aivan konkreettisesti täytetty susi, ja Heimo luulen miehen vain toteavan tämän.

Rautalankapori toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää! Muistetaan samalla juhlistaa myös hienoa suomen kieltä, joka mahdollistaa lukuisat Fingerporiksikin taittuvat puujalat ja sanaleikit.

Käy tutustumassa myös tähän tarkoitukseen juuri perustettuun Old Finnish sayings -kanavaan ja ryhdy seuraajaksi! Old Finnish sayings löytyy Instagramista ja Facebookista.

Muistipatja - Fingerpori rautalangasta 5.12.2016


Päivän Fingerporissa Heimo ostaa muistipatjan, joka ei kuitenkaan ole perinteisellä tavalla nukkujan mukaan muotoutuva muistipatja, vaan patja muistelee Heimon edeltävää iltaa ja hänen törttöilyjään pikkujouluissa.

Huomisen itsenäisyyspäivän ja siitä alkavan Suomen juhlallisen sadannen itsenäisyysvuoden kunniaksi Rautalankaporin ohelle on aloitettu uusi huumori- ja sivistysprojekti: Old Finnish sayings.

Ideana on koota parhaita vanhoja (ja uudempiakin) sananlaskuja, viisauksia tai humoristisia lainauksia, joita rikas suomenkielemme on saanut aikaan. Käännettynä nämä viisaat sanat opettavat myös muita, kertovat kansakuntamme mentaliteetista ja levittävät iloa.

Old Finnish sayings -projektista pääset nauttimaan seuramalla Instagramissa @oldfinnishsayings -tiliä.
Mukaan pääset myös tykkäämällä Facebook-sivusta Old Finnish sayings.

Kutsu kaveritkin mukaan, niin nähdään suomalaisen sivistyksen ja huumorin merkeissä Old Finnish sayings -kanavilla!



Uusi aluevaltaus: Old Finnish sayings eli suomalaista viisautta maailmalle!

Lähestyvän itsenäisyyspäivän ja siitä alkavan Suomen juhlallisen sadannen itsenäisyysvuoden kunniaksi Rautalankaporin ohelle on aloitettu uusi huumori- ja sivistysprojekti: Old Finnish sayings.

Ideana on koota parhaita vanhoja (ja uudempiakin) sananlaskuja, viisauksia tai humoristisia lainauksia, joita rikas suomenkielemme on saanut aikaan. Käännettynä nämä viisaat sanat opettavat myös muita, kertovat kansakuntamme mentaliteetista ja levittävät iloa.

Old Finnish sayings -projektista pääset nauttimaan seuramalla Instagramissa @oldfinnishsayings -tiliä.
Mukaan pääset myös tykkäämällä Facebook-sivusta Old Finnish sayings.

Jos sinulla on mielessäsi sanonta tai lainaus, joka sopisi Old Finnish sayings -kanavalle, voit lähettää ideoita joko Instagramissa tai sähköpostilla oldfinnishsayings ( at ) gmail.com

Kutsu kaveritkin mukaan, niin nähdään suomalaisen sivistyksen ja huumorin merkeissä Old Finnish sayings -kanavilla!

Edullinen kolmio ydinkeskustasta - Fingerpori rautalangasta 3.12.2016


Päivän Fingerporissa kiinteistönvälittäjä Suoro myy edullista kolmiota ydinkeskustassa. Paljastuu kuitenkin, että kyseessä ei asunto aivan kaupungin ytimessä, vaan asunto sijaitsee heti ydinvoimalan välittömässä läheisyydessä, todennäköisesti hyvin kaukana kaupungin keskustasta.

Rakas, sinusta on tullut pullukka - Fingerpori rautalangasta 2.12.2016


Kun päivän stripissä mies sanoo naiselle "rakas, sinusta on tullut pullukka", hän ei tarkoita sitä samassa merkityksessä kuin saman nimisessä tv-sarjassa, eli että nainen olisi lihonut. Sen sijaan hän tarkoittaa, että naisen sisältä on tullut pullukka lapsi synnytyksen yhteydessä.