Vihi koira ilta - Fingerpori rautalangasta 31.7.2015


Päivän Fingerporissa mies ihmettelee sanomalehdestä etelän ihmisten perverssiä menoa, tarkoittaen ilmeisestikin samaa sukupuolta olevien lupaa mennä naimisiin. Hän odottaa metsästysseuran tapahtumaa illalla, ja paikalle päästyään osoittautuu, että kyseessä on vihikoirailta, eli vainukoira-aiheinen tapahtuma. Kyltin tekstannut Urpo on kuitenkin mokannut yhdyssanat, joten mies ymmärtää aiemman sanomalehtijärkytyksensä vuoksi tekstin väärin ja luulee, että kyseessä on vihi koira -ilta, eli tapahtuma jossa voi viedä koiran vihille, siis mennä koiran kanssa naimisiin.

Oliko rautalangasta apua? Osoita tukesi ja löydä tulevatkin rautalankaselitykset helpoiten antamalla tykkäys Facebook-sivulla tai seuraa rautalankaporia Twitterissä!

Anna paukkua - Fingerpori rautalangasta 30.7.2015


Päivän Fingerporissa Allan Kurma on töissä räjäytystyömaalla ja tämän asennettua kaikki räjähteet paikoilleen hänen pomonsa käskee antaa paukkua tarkoittaen, että Allan suorittaisi räjäytyksen. Allan ymmärtää asian kuitenkin väärin, ja tarjoaa pomolleen kesken räjäytystyön kannabista, koska paukku on yksi kannabiksen katunimistä.

Mikrobiologi - Fingerpori rautalangasta 29.7.2015


Päivän Fingerporissa Heimo Vesan kollega haluaa, että muut lakkaavat kutsumasta häntä mikrobiologiksi. Mikrobiologit tutkivat mikro-organismeja, eli pienimpiä eliöitä, kuten bakteerien ja virusten biologiaa. Heimon kollega on kuitenkin tavallinen biologi, jota kutsutaan mikrobiologiksi tämän pienikokoisuuden vuoksi.

Tarjosin vanhukselle bussissa paikkani - Fingerpori rautalangasta 28.7.2015


Päivän Fingerporissa Allan Kurma kertoo tarjonneensa vanhukselle paikkansa bussissa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut istumapaikka, vaan Allanin hampaasta irronnut paikka.

Saitko pultit? - Fingeropri rautalangasta 27.7.2015


Päivän Fingerporinä vitsinä on se, että Heimo Vesa saa pultit kahdessa eri merkityksessä. Hän saa rautakapassa pultit eli suuttuu turhautuessaan puuttuvista muttereista. Toisaalta Heimo saa rautakaupasta tilaamansa pultit mukaansa.

Lähde - Fingerpori rautalangasta 25.7.2015


Päivän Fingerporissa Heimo Vesa on patikoimassa ja löytää paikan, jossa pohjavesi viertaa maan pintaan, eli lähteen. Heimo tulkitsee kuitenkin lähde-kyltin väärin ja luulee kyltin käskevän häntä poistumaan paikalta, minkä hän tekeekin tuohtuneena.

Olen lähinnä näytellyt itseäni - Fingerpori rautalangasta 24.7.2015


Päivän Fingerporissa Heimo kertoo menneensä Allanin kanssa teatterikurssille esittämään Tuntemattoman sotilaan Vanhalaa ja Hietasta. Vieressä oleva Asko Vilenius toteaa, että on näytellyt lähinnä itseään. Vitsi on sanaleikissä, sillä Vilenius ei ole ollut näytelmässä esittämässä omaa itseään, vaan hän tarkoittaa, että on paljastellut itseään julkisilla paikoilla.

Viimeiseen saakka herrasmies - Fingerpori 23.7.2015


Päivän stripissä viinilasillisten ääressä treffeillä oleva mies ketoo naiselle olevansa viimeiseen saakka herrasmies, minkä voisi tulkita niin, että mies on viimeisen päälle herramies. Tulkinta on kuitenkin väärä, sillä mies tarkoittikin olevansa herrasmies vain viimeiseen alkoholiannokseen saakka, ja tämän jälkeen käytös lähtee lapasesta, kuten stripin oksentamisesta ja käpälöinnistä nähdään.

Vanhempana ja viisaampana neuvomaan - Fingerpori rautalangasta 22.7.2015


Allan pyytää vanhempaa ja viisaampaa Seppoa neuvomaan häntä sähköjohtojen kytkennässä. Seppo ymmärtää asian väärin ja tulee neuvomaan vasta 15 vuoden päästä, jolloin hän on 15 vuotta vanhempi ja viisaampi.

Junamuseo - Fingerpori rautalangasta 21.7.2015


Päivän Fingerporissa Heimo Vesa menee junamuseoon odottaen näkevänsä vanhoja vetureita ja junanvaunuja. Sen sijaan museon aiheena onkin miesten muodostamat homoseksuaaliset junat, Fingerporin klassikot.

Luonnonvastaista että lapsella on kaksi isää - Fingerpori rautalangasta 20.7.2015


Päivän Fingerporissa mies pitää luonnonvastaisena sitä, että lapsella on kaksi isää. Isien onneksi heitä on vielä kolmaskin, ja he luulevat tämän pelastavan tilanteen takaisin luonnolliseksi, koska mies oli kritisoinut ainoastaan kahden isän tilannetta.

Isännöitsijän paikka on teidän - Fingerpori rautalangasta 18.7.2015


Päivän Fingerporin vitsi on pieni piikki isännöitsijöiden ammattikuntaa kohtaan, sillä stripissä isännöitsijän työn ainoana edellytyksenä on huonot käytöstavat.

Mooses jakaa - Fingerpori rautalangasta 17.7.2015


Päivän Fingerporissa ollaan vaihteeksi raamatullisissa maisemissa, joissa Mooses tunnetusti jakaa meren, jotta hänen kansansa voisi kulkea sen läpi. Saman päivän iltana Mooses kuitenkin törmää seinäkirjoitukseen, joka muistuttaa nykypäivän töhrimistä; Seinässä lukee Mooses jakaa, mikä ei seinään kirjoitettuna tuo ensimmäisenä mieleen Mooseksen ihmetekoa eli meren jakamista, vaan jakaminen saattaa katsojien mielessä viitata yhdyntään antautumiseen.

Kaikki maksutavat - Fingerpori rautalangasta 16.7.2015


Asko Vilenius on kaupassa valinnut käteiskassan viereisen kassan, jossa käyvät kaikki maksutavat. Kassahenkilö kauhistuu huomatessaan tilanteen, sillä Askon tuntien hän osaa odottaa Askon luulevan voivansa käteisen tai kortin sijaan maksaa ostoksensa luonnossa, eli seksuaalisin palveluin.

Tiedote Fingerporin kustantamolta: Täyskäsi Fingerporia ja värisuora päälle!

Fingerpori-kirjojen kustantaja Arktinen Banaani on julkaissut Fingerpori-aiheisen tiedotteen:


Koko kansan ykkössarjakuva Fingerpori on jo yli kahdeksan vuoden ajan ilahduttanut ja ihmetyttänyt suomalaisia. Kuutena päivänä viikossa Pertti Jarla marssittaa lukijoiden eteen ihmekaupunkinsa hämmästyttävän asujaimiston, jota kansoittavat niin Heimo Vesa, Mustanaamio kuin itse paavikin.
Jokainen lukija löytää sarjasta omat suosikkijuttunsa, mutta kaikkia Fingerpori-strippejä ei toistaiseksi ole koottu kirjoiksi. Tätä puutetta paikkaa nyt uusi Fingerporin koko kuva -teossarja, jonka ensimmäinen osa sisältää peräti 350 strippiä kattaen sarjan koko alkutaipaleen. Stripit julkaistaan alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä ja ensimmäistä kertaa kaikki stripit ovat nyt kokonaan väreissä. Kirjasarjan ensimmäinen osa sisältää stripit vuosilta 2006–2008. Mukana ovat myös ensimmäiset, Karl-Barks-Stadt -nimellä ilmestyneet sarjakuvat, jotka koukuttivat lukijat nopeasti Jarlan kiemuraiseen huumoriin. 
Kirja sisältää Pertti Jarlan haastattelun, joka valottaa sekä tekijän että Fingerpori-sarjan taustoja. Mukaan mahtuu myös parhaita paloja lukijapalautteesta sekä keskeisimpien hahmojen tiiviit esittelyt. Näin Fingerporin koko kuva 1 sopii hyvin myös vasta-alkajille, jotka eivät ole tutustuneet sarjaan kuin satunnaisesti. Fingerporin koko kuva 2 ilmestyy lokakuussa 2015. 
Kesän kunniaksi on nyt saatavilla Fingerpori-vuosikokoelmien värisuora eli kaikki tähän asti ilmestyneet albumit ensimmäisestä kahdeksanteen. Ensimmäinen kokoelma on ehtinyt jo 13. painokseensa (yht. 60 000 kpl) ja Fingerpori-teoksia on myyty kaikkiaan jo yli puoli miljoonaa kappaletta. Koulujen alkuun mennessä Fingerpori-tuoteperhe laajenee myös kansallisista taideaarteista kansiaiheensa ammentavilla muistikirjoilla.

Vastaväittelijä - Fingerpori rautalangasta 15.7.2015


Fingerporin yliopistossa on alkamassa väitöstilaisuus, jossa Heimo Vesa esittelee vastaväittäjän, tohtori Aimo Täyräväisen. Osoittautuu, että tämä ei ainoastaan toimi vastaväittäjänä kysyen kysymyksiä väitöskirjaan liittyen, vaan väittää vastaan myös yleisemmin, kuten stripissä hän heti kiistää osallistuvansa tilaisuuteen.

Porakone täytyy ladata - Fingerpori rautalangasta 14.7.2015


Allanin työkaveri sanoo, että porakone täytyy ladata ja ojentaa poran Allanille. Allan ymmärtää asian väärin ja luulee hänen viittaavan Lada-merkkiseen autoon. Niinpä hän käsittelee poran Ladalla ajamalla sen yli.

Kääpiö - Fingerpori rautalangasta 13.7.2015


Päivän Fingerporissa Allan Kurma kehoittaa Heimoa katsomaan kääpiötä. Heimo ojentaa Allania tämän kielenkäytöstä, koska olettaa Allanin nähneen lyhytkasvuisen henkilön ja käyttäneen tästä loukkaavaa kääpiö-sanaa. Tarkemmin katsoessaan Heimo kuintekin huomaa, että Allan tarkoittikin kääpiöllä erilaisia kääpiä esittelevää kasvion kaltaista kuvastoa.

Haaveilen Roope-sedän lanteista - Fingerpori rautalangasta 11.7.2015



Päivän Fingerporissa Aku Ankka on Heimon kanssa oluella ja tunnustaa Heimolle, että haaveilee toisinaan Roope-sedän lanteista. Heimo reagoi katsoen kysyästi lukijaan, sillä kyseessä on sanaleikki. Aku voi tarkoittaa lanteilla sekä lantteja, eli kolikoita, että lanteita.

NKP:n puoluekokous 1938 - Fingerpori rautalangasta 10.7.2015


Päivän Fingerporissa ollaan NKP:n eli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puoluekokouksessa 1938. Stalin aloittaa puheensa sanoen "Aivan ensimmäiseksi on sanottava, että.." tarkoituksenaan jatkaa lausetta kertoen mitä on ensimmäseksi sanottava. Puolueen väki kuitenkin keskeyttää lauseen ja toistaa sanan "että", koska luulee Stalinin käskeneen sanoa "että".
Strippi kuvastaa sokeaa diktaattorin tottelemista ja poliittisessa hurmoksessa tapahtuvaa asioiden tekemistä ajattelematta lainkaan onko asiassa mitään mieltä.

Toin tuomisia - Fingerpori rautalangasta 9.7.2015


Heimon kollega kävi lomailemassa Fuengirolassa ja kertoo tuoneensa tuomisia, millä tarkoitetaan yleensä tuliaisia. Tällä kertaa tuomiset eivät kuitenkaan tarkoita kollegoille tuotuja matkamuistoja, vaan miehellä on Fuengirolasta mukanaan insinööri Pentti Tuominen ja hänen vaimonsa Raija Tuominen.

Realistinen seksinukke ei jaksa - Fingerpori rautalangasta 8.7.2015


Päivän Fingerporissa Allan toimii seksivälinekaupan myyjänä, kun nainen tulee palauttamaan realistista seksinukkea. Nukke on niin realistinen seksikokemuksen suhteen, että se ei vanhemmiten enää jaksa harrastaa seksiä yhtä paljon kuin kumppani haluaisi.

1/4 sello - Fingerpori rautalangasta 7.7.2015


Päivän Fingeporissa mies kauppaa 1/4 selloa. Selloissa on eri kokoja, joista 1/4 sello on yksi. Tässä kaupassa 1/4 sello ei kuitenkaan viittaakaan kokoon, vaan myynnissä onkin vain sellon neljäsosa.

Löytäisit lemmenpartnerin helpoimmin verkosta - Fingerpori rautalangasta 6.7.2015


Päivän Fingerporissa yhdistetään internetistä käytetty nimitys "verkko" ja hämähäkinverkko. Hämähäkki yrittää houkutella kärpäsen verkkoonsa lupaamalla lemmenpartnerin löytymisen, mikä kuvaa samanlaista tilannetta kuin internet-verkkojen mainokset, jotka yrittävät seksuaalisin houkuttimin saada ihmisiä huijaussivuille.

Taiteellisia vapauksia ja profeetta Muhammed - Fingerpori rautalangasta 4.7.2015


Taidemaalari on saanut tehtäväkseen maalata kaupunginjohtaja Homeliuksesta muotokuvan, mutta soittaa Homeliukselle kertoakseen, ettei millään saa mahtumaan kaikkia mitaleita kuvaan. Homelius antaa luvan ottaa taiteellisia vapauksia, esimerkiksi jättää osan kunniamerkeistä pois tai sijoittaa ne erilailla. Taitelija vie kuitenkin taiteelliset vapaudet hieman liian pitkälle, sillä hän jättääkin liikaa mitaleita sisältävän Homeliuksen kokonaan pois ja piirtääkin profeetta Muhammedin.

Stripillä on myös toinen merkitys, joka liittyy useaan otteeseen viime vuosina esillä olleeseen Muhammed-pilapiirrosjupakka. Islamilaisessa perinteessä ei pidetä sopivana maalata kuvaa Muhammedista, mikä on johtanut väkivaltaan ja selkkauksiin Muhammed-pilakuvien ja strippien vuoksi. Näin Fingerpori antaa pienen hienovaraisen muistutuksen aiheesta näyttämättä kuitenkaan kuvaa.

Oikeus koruttomaan sairaanhoitoon - Fingerpori rautalangasta 3.7.2015

http://www.hs.fi/fingerpori/s1305967060637?ref=tf_iHSrautalankaporipost

Päivän Fingerporissa Heimo näkee sairaalan seinällä julisteen, joka kertoo potilaalla olevan oikeus koruttomaan sairaanhoitoon. Tällä tarkoitetaan, että hygieniasyistä henkilökunta ei saa pitää koruja. Stripissä näkyvä hoitaja on kuitenkin ymmärtänyt asian väärin, sillä hän luulee asian tarkoittavan korutonta käytöstä, sillä koruton-sanaa käytetään myös hienovaraisen vastakohtana.

Asko voitelee pullat munalla - Fingerpori rautalangasta 2.7.2015


Päivän Fingerporissa Heimo on leipomassa pullia, kun Asko Vilenius lupautuu voitelemaan ne munalla. Stripin vitsi on siinä, että Askon esiintyessä stripissä kyseessä on tavallisesti kaksimielinen vitsi, mikä herättää ajatuksen siitä, että Asko voitelisi pullia kananmunan sijaan peniksellä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan lukijan yllätykseksi Asko voitelee pullia täysin normaaliin tapaan.

Eihän tässä jäniksen selässä olla - Fingerpori rautalangasta 1.7.2015


Tänään Fingerporissa Asko Vilenius on sopinut Heimon kanssa grillaamisesta kello kuusi, mutta soittaa myöhästyvänsä. Heimo toteaa tähän, ettei tässä jäniksen selässä olla, mikä tarkoittaa että ei ole kiirettä. Asko tulkitsee asian kuitenkin kirjaimellisesti ja antaa vastauksellaan olettaa, että hän itse on jäniksen selässä. Askon eläinperversiot huomioonottaen hän mitä ilmeisimmin harjoittaa parhaillaan sukupuoliyhteyttä jäniksen kanssa ja myöhästyy siksi grillausaikataulusta.