Tonttuovi levällään - Fingerpori rautalangasta 30.12.2017


Tonttuovi on tänä jouluna suurta suosiota saavuttanut koriste, joka näyttää pieneltä ovelta seinässä. Kun Joulupukki toteaa muorin makoilleen tonttuovi levällään, hän saattaa myös viitata tonttuovella muorin alapäähän ja tämän levällään pitämisellä siihen, että tontuilla olisi ollut pääsy muorin vaginaan sillä aikaa kun pukki on jakanut lahjoja.

Meriveden korkeus - Fingerpori rautalangasta 29.12.2017


Kun merisää kertoo meriveden korkeudesta, tarkoittaa kyseinen lukema meriveden korkeuden poikkeamaa tietystä vertailuarvosta. Stripin merikapteeni luulee lukeman koitenkin tarkoittavan meriveden syvyyttä.

Homelius paljasti itsensä - Fingerpori rautalangasta 28.12.2017


Kun lööpit kertovat Homeliuksen paljastaneen itsensä ja että se oli harvinaisen pieni, syntyy tästä mielikuva, jossa Homelius olisi näyttäytynyt alasti ja hänen peniksensä olisi ollut pienikokoinen. Todellisuudessa Homelius oli paljastanut oman kuvansa taulun muodossa, ja taulua on kommentoitu pienikokoiseksi.

Natsien iskulauseet - Fingerpori rautalangasta 27.12.2017


Natsien iskulaiseiden voisi luulla tarkoittavan propagandana huudettavia poliittisia mottoja, mutta stripin natsilla iskulauseet tarkoittavatkin naisen iskemistä baarissa.

Idänpäästäinen elää kosteissa korvissa - Fingerpori rautalangasta 23.12.2017


Kun idänpäästäisen kerrotaan elävän kosteissa korvissa, tämän luulisi tarkoittavan koisteita korpi-maastoja. Sana voi taivutettuna tarkoittaa kuitenkin myös korvaa, kuten stripissä nähdään.

Kirjeenvaihtaja Kirkukissa - Fingerpori rautalangasta 22.12.2017


Kun Pohjois-Irakin taisteluita on uutisissa kommentoimassa kirjeenvaihtaja Kirkukissa, luulisi tämän tarkoittavan, että kirjeenvaihtaja on parhaillaan Kirkukin kaupungissa Irakissa kommentoimassa tilannetta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kommentin antaa kissa joka kirkuu.

Pääesiintyjä vaihtunut terveyssyistä - Fingerpori rautalangasta 21.12.2017


Kun esiintyjä vaihtuu terveyssyistä, on tilanne tavallisesti se, että esiintyjäksi kaavailtu henkilö on äkillisesti sairastunut, minkä vuoksi tilalle joudutaan vaihtamaan toinen esiintyjä. Stripissä on kuinkin kyseessä päinvastainen tilanne: Jo kertaalleen peruuntunut pääesiintyjä onkin äkillisesti tullut terveeksi ja siksi varamies vaihdetaankin takaisin alkuperäiseen pääesiintyjään.

Avajaiset tänään - Fingerpori rautalangasta 20.12.2017


Kun mainostetaan avajaisia, kyseessä on tavallisesti hieman merkittävämpi tilaisuus kuin stripissä näkyvä viinapullon aukaisu.

Viime hetken lähdöt - Fingerpori rautalangasta 19.12.2017


Kun Heimo on kuullut, että viime hetken lähdöt ovat halvempia, on tällä tarkoitettu, että ostamalla lentolipun juuri ennen lähtöpäivää voi saada lipun edullisesti. Heimo on kuitenkin ymmärtänyt asian väärin ja luulee, että matkan hinta muuttuu edulliseksi, jos hän saapuu lähtöportille aivan viime tipassa.

Veljenpoika unnuttaa - Fingerpori rautalangasta 18.12.2017


Kun Homelius kehoittaa Heimoa tarkistamaan wc-käyntinsä yhteydessä nukkuuko tämän veljenpoikansa, kertoo Heimo veljenpojan unnuttavan rauhallisena. Tällä Heimo tarkoittaa Homeliuksen veljenpojan laulavan omassa huoneessaan unilelulleen unnun-nuu -tyyppistä tuutulaulua. Homelius kuitenkin ymmärtää Heimon vastauksen toisella tavalla, sillä unnuttaminen tarkoittaa myös pikkulapsen masturboimiseen verrattavaa toimintaa, joten Homelius luulee Heimon kertovan, että veljenpoika oli masturboimassa.

Tilaa ledigt - Fingerpori rautalangasta 16.12.2017


Kun parkkihallin ovensuulla lukee "tilaa ledigt", voisi tämän tavallisesti tulkita tarkoittavan, että parkkihallissa on vielä tilaa, ja sana ledigt ilmoittaa saman asian ruotsinkielellä. Sanat voi kuitenkin tulkita myös siten, että kyltti kehoittaa tilaamaan Ledigt-lehden, kuten Heimolle on käynyt.

Laulava joulupukki - Fingerpori rautalangasta 15.12.2017


Päivän Fingerporissa laulava joulupukki ei tarkoita joululauluja esittävää joulupukkia, vaan "laulamisella" tämä pukki tarkoittaakin rikosten tunnustamista tai muiden tekemistä rikoksista vasikoimista.

Nappikauppaa - Fingerpori rautalangasta 14.12.2017


Stripissä nappikauppa saa kaksi erilaista merkitystä. Kun bisnestä tehdessä todetaan, ettei sopimus ole nappikauppaa, tällä tarkoitetaan että kyse on suurista rahasummista. Sen sijaan nappikauppaa tekevä henkilö tarkoittaa nappikaupalla tablettimuotoisten huumeiden myymistä.

Omasta takaa - Fingerpori rautalangasta 13.12.2017


Kun Heimo kääntää suomalaisen "omasta takaa" -idiomin englanniksi, syntyy vieraille vääränlainen mielikuva, että tarjolla oleva mämmi olisi peräisin omasta takapuolesta.

Kaupunki valaisee kulttuurillisesti merkittävät kohteet - Fingerpori rautalangasta 12.12.2017


Kun kaupunki valaisee kaikki kulttuurillisesti merkittävät kohteet, voisi tämän luulla tarkoittavan, että kaupunki järjestää ylimääräistä valaistusta kulttuurikohteiden valaisemiseksi yöllä. Kaupunginjohtaja tarkoittikin kuitenkin, että vain kulttuurillisesti merkittävät kohteet saavat valoa, ja muilta on sähköt poikki.

Kauppiaan herkkupatonki - Fingerpori rautalangasta 11.12.2017


Marketissa mainostetaan kauppiaan herkkupatonkia, jonka voisi luulla olevan kauppiaan reseptin mukaan valmistettu. Kyseessä onkin kuitenkin kauppiaan henkilökohtainen patonki, jota ei saa kukaan muu ottaa itselleen.

Joulunaikaa - Fingerpori rautalangasta 9.12.2017


Kun pastori toivottaa riemukasta adenttia ja joulun aikaa, Rivo-Riitta tulkitsee hänen ensin toivottavan riemukasta adventtia ja sitten antavan kehoituksen: joulu-naikaa.

Hopeavesi ja kultainen suihku - Fingerpori rautalangasta 8.12.2017


Hopeavesi, tuo myrkyllinen humpuukihoito, on veteen sekoitettuja pieniä hopeahiukkasia. Kultainen suihku ei ainakaan Askon mainitsemana kuitenkaan tarkoita kultahippuja suihkuvedessä, vaan virtsaamista seksuaalisesti miellyttävissä tarkoituksissa.

Vastamelukuulokkeet - Fingerpori rautalangasta 7.12.2017


Vastamelukuulokkeet toimivat tavallisesti siten, että ne kuuntelevat ympäristön melua ja lähettävät korvaan vastakkaisessa vaiheessa olevia ääniaaltoja, kumoten näin ympäröivän melun. Stripissä nähdyt vastamelukuulokkeet ovat kuitenkin erilaiset, sillä ne vastaavat sanallisesti ympärillä melua pitävien miesten huuteluun.

Sanat Martti Syrjän kynästä - Fingerpori rautalangasta 6.12.2017


Kun artisti kertoo laulun sanojen olevan itsensä Martti Syrjän kynästä, luulisi tämän tarkoittavan, että Martti Syrjä on sanoittanut kyseisen laulun. Kyseessä onkin kuitenkin laulu, jonka sanat on otettu suoraan Martti Syrjän kynään painetusta tekstistä, eli laulun sanat koostuvat mm. kynän valmistaneesta yrityksestä ja lyijyn kovuusmerkinnästä.

Hyvää Suomi 100 -juhlapäivää kaikille Rautalankaporin lukijoille!

Askon joulukalenteriasu - Fingerpori rautalangasta 5.12.2017


Joulukalenterin luukuista löytyy usein suklaata. Kun Asko kertoo, että osasta hänen joulukalenteriasunsa luukuista löytyy suklaata, hän saattaa kuitenkin tarkoittaa suklaalla ulostetta.

Verenpaine tapissaan - Fingerpori rautalangasta 4.12.2017


Kun Heimo toteaa kaupunginjohtajalla olleen verenpaine tapissaan, hän tarkoittaa "tapissaan"-ilmauskella, että verenpaine on niin korkea kuin se vain voi olla. Kollega kuitenkin ymmärtää väärin ja luulee, että kaupunginjohtajalla oli "tapissaan" eli peniksessään korkea verenpaine.

Baby shower - Fingerpori rautalangasta 2.12.2017


Baby shower tarkoittaa tavallisesti USA:sta lähtöisin olevaa ilmiötä, jossa läheiset ihmiset tulevat juhlistamaan tulevaa vauvaa jo pari kuukautta ennen syntymää. Stripissä näkyvä Fingerporilainen baby shower viittaa kuitenkin enemmän "golden showeriin", eli päälle virtsaamiseen, joka on myös USA:n suunnalta presidentti Trumpiin liittyvissä huhuissa tutuksi tullut ilmiö.

Black friday -tarjous - Fingerpori rautalangasta 1.12.2017


Heimo on saanut sähköyhtiöltä black friday -tarjouksen, joka ei yllättäen tarkoitakaan sitä, että mustana perjantaina solmittu sähkösopimus olisi tavallista edullisempi, vaan musta perjantai tarkoittaakin konkreettisesti mustaa päivää, sillä black friday -tarjouksessa sähköt ovat perjantaisin poikki.