Nollatoleranssi rasisteille - Fingerpori rautalangasta 31.7.2023

 

Päivän stripissä kaupungin viroissa todetaan olevan nollatoleranssi rasisteille. Tämän luulisi tarkoittavan, että rasisteja ei hyväksytä lainkaan kaupungin virkoihin. Stripissä kaupungin edustaja tulkitsee sanoja kuitenkin toisella tavalla, sillä hänen tulkintansa mukaan kaupungin viroissa on toleranssia niille rasisteille, jotka ovat nollia. Niinpä itseään onnettomana nollana ja rasistina pitävä mies onkin sopiva kaupungin virkaan. Strippi 5008.

Kehite - Fingerpori rautalangasta 29.7.2023

 

Päivän Fingerporissa pimiössä oleva mies on ymmärtänyt kehitteen tarkoituksen väärin. Sen sijaan että hän kehittäisiä valokuvan kehiteliuoksessa hän laittaakin oman peniksensä kehitteeseen, luullen että penis kehittyisi kehitteessä suuremmaksi. Strippi 5007.

Laitosmies - Fingerpori rautalangasta 28.7.2023

 

Kun Sam Makkonen kertoo saaneensa pidempiaikaisen pestin, hänen luulisi tarkoittavan työpaikkaa pitkäkestoisella työsopimuksella. Osoittautuu kuitenkin että hän tarkoittaa pitkällä laitosmiehen pestillä pitkää vankeusrangaistusta eikä työpaikkaa. Strippi 5006.

Perheen pienimmille - Fingerpori rautalangasta 27.7.2023

 

Kun tivolissa mainostetaan possujunaa perheen pienimmille, tarkoittaa tällä tavallisesti perheen nuorimpia jäseniä, eli lapsia. Stripissä nähtävässä perheessä on kuitenkin poikkeuksellisen suurikokoinen lapsi ja äiti, mutta tavanomaisen kokoinen isä, joten isä perheen pienikokoisimpana päätyy lapsille tarkoitettuun possujunaan. Strippi 5005.

Dick Grayson - Fingerpori rautalangasta 26.7.2023

 

Päivän stripissä nähdään Batman ja hänen mukaansa nimetty Batmobile. Vieressä nähdään Batmanin avustaja Robinina tunnettu Dick Grayson ja hänen autonsa, jonka nimeä tämä ei kuitenkaan kerro. Kun auton nimi johdetaan omistajansa nimestä samaan tapaan kuin Batmobilen kohdalla, tulee auton nimeksi Dickmobile. Kun autossa on vielä miehen sukupuolielimiin viittaava muotoilu, voi Dickmobilen kääntää penisautoksi. Strippi 5004.

Kielipeli - Fingerpori rautalangasta 25.7.2023

 

Kun Rivo-Riitta kuulee Wittgenstein-seuran puhuvan kielipelistä, he tarkoittavat filosofi Ludwig Wittgensteinin kehittämää filosofian käsitettä, jolla voidaan kuvata kielen toimintatapaa. Kun Rivo-Riitta käyttää kielipeli-sanaa, se saa kuitenkin myös toisen merkityksen, sillä Riitan kielipelissä sana voi tarkoittaa myös suuseksiä. Strippi 5003.

Kissalle turvallisia viherkasveja - Fingerpori rautalangasta 24.7.2023

 

Kun nainen pyytää päivän stripissä kukkakauppiasta kertomaan kissalle turvallisia viherkasveja, luulisi tilanteessa olevan kyse siitä, että nainen haluaa tietää mitkä kasvit ovat kissalle turvallisia. Tästä ei kuitenkaan yllättäen ole kyse, vaan nainen haluaa kukkakauppiaan kertovan kissalle mitkä kasvit ovat turvallisia. Strippi 5002.

Kipeä kohta - Fingerpori rautalangasta 22.7.2023

 

Kun hieroja arvelee tietyn kohdan olevan hartioissa olevan kipeä, toteaa hierottava ettei kyseinen kohta ole erityisen kipeä. Hieroja toteaa yllättäen että kohta paikka tulee olemaan kipeä, eli tässä hieronnassa onkin tarkoituksena saada hieromalla paikat aiempaa kipeämmäksi. Tämä on vastakohta tavanomaiselle hieronnalle, jonka tarkoituksena on parantaa kipeät kohdat. Lisäksi stripissä on sanaleikki, jonka anonyymi kommentoija ansiokkaasti selitti kommenteissa:  Kun hieroja sanoo "Tämä taitaa olla kipeä kohta", niin se ei tarkoita "kipeä paikka" vaan "kipeä pian". Hieroja siis kertoo aikovansa aiheuttaa kipeytymisen, vaikka Heimo taitaa ymmärtää sen kysymyksenä, onko paikka kipeä. Strippi 5001.

Korista saksan kakkosdivarissa - Fingerpori rautalangasta 21.7.2023

 

Kun mies kertoo Heimolle pelaavansa korista Saksan kakkosdivarissa, hänen luulisi tarkoittavan pelaavan koripalloa Saksan kakkosdivisioonaan kuuluvassa joukkueessa. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan todellisuudessa Saksan kakkosdivari tarkoittaakin takapuoleen ja anaaliseksiin erikoistunutta vanhojen kirjojen ja levyjen kauppaa, jossa mies ei pelaa koripalloa, vaan korteilla uhkapeliä jossa panoksena on kori. Strippi 5000.

Väärä numero - Fingerpori rautalangasta 20.7.2023


Päivän stripissä Allan soittaa ruokatilauksensa väärään numeroon sillä seurauksella, että kauneusklinikalla luullaan hänen haluavan jalkojensa tilalle kanankoivet ja kylkiin liitettävän ranskaperunat. Vitsi on osittain siinä stereotypiassa, että kauneusklinikalla toteutetaan kuinka älyttömiä toimenpiteitä tahansa asiakkaan niin halutessa. Strippi 4999.

Seisontavakuutus - Fingerpori rautalangasta 19.7.2023

 

Päivän stripissä seisontavakuutuksella on kaksi eri merkitystä. Tavallisesti seisontavakuutus tarkoittaa vakuutusta ajoneuvolle, joka on poistettu tieliikennekäytöstä. Heimo puolestaan kaipaisi seisontavakuutusta tilanteeseen, jossa sei tippuu sontakasaan eli sei-sonta-vakuutusta. Strippi 4998.

Poliisilla on hyvä käsitys tekijöistä - Fingerpori rautalangasta 18.7.2023


Kun televisiossa sanotaan, että poliisilla on hyvä käsitys kioskimurtojen tekijöistä, luulisi tämän tarkoittavan että poliisilla on todennäköinen tieto murtojen tekijöiden henkilöllisyydestä. Tällä kertaa hyvä käsitys tarkoittaakin kuitenkin, että poliisien käsitys murtautujista on positiivinen, eli poliisit kehuvat tekijöitä. Strippi 4997.

Nykyajan myytit - Fingerpori rautalangasta 17.7.2023


Päivän Fingerporissa kerrotaan rahastosäästämisen riskien olevan myytti, millä tarkoitetaan että yleinen käsitys asiasta on väärä. Heimo tulkitsee myytti-sanan kuitenkin toisella tavalla ajatellen että sijoittamisen riskit ovat kirjaimellisesti myytti, eli se kuuluu nykyaikaiseen mytologiaan eli jumaltarustoon. Strippi 4996.

Sulateltavaa pitkäksi aikaa - Fingerpori rautalangasta 15.7.2023

 

Kun Fingerporin tunnettu rikollinen Sam Makkonen ja Rösti kertovat käyneensä pronssiveistosnäyttelyssä ja että siinä riitti sulateltavaa pitkäksi aikaa, jää epäselväksi ovatko he todellisuudessa pohtineet modernien veistostaideteosten merkitystä pitkään vai ovatko he varastaneet pronssiveistoksia ja sulattaneet nämä sulaksi pronssiksi. Strippi 4994.

Kävely aamunkasteisessa nurmikossa - Fingerpori rautalangasta 14.7.2023

 

Päivän stripissä Heimo nautiskelee kävellessään paljain jaloin nurmikolla, jonka hän luulee olevan aamukasteesta kostea, mutta hän ei tiedä että nurmikon kosteus johtuukin todellisuudesta siitä, että sirkuksen norsu on juuri pysähtynyt virtsaamaan kyseiselle nurmikolle. Strippi 4993.

Tunkkainen ilma - Fingerpori rautalangasta 13.7.2023

 

Päivän Fingerporissa Heimo ihmettelee kauppakeskuksen huonoa ja tunkkaista ilmaa. Syyksi paljastuu huoltomies, joka viilentää tuulettimen avulla paljasta haisevaa takapuoltaan ilmanottoaukon edessä. Strippi 4992.

Iltapäiväradio - Fingerpori rautalangasta 12.7.2023

 

Kun Heimo kuuntelee radiota, jossa juontaja kertoo ohjelman käsittelevän päivän aiheita kuulijan kanssa, tarkoittaa tämä tavallisesti sitä, että radion juontaja käsittelee aihetta ja kuulijat kuuntelevat aiheen käsittelyä radiovastaanottimiensa ääressä. Kyseessä on siis hieman harhaanjohtava ilmaus illuusiosta, jossa kuulija oi tuntea olevansa mukana aiheen käsittelyssä. Joskus kuulijat voivat myös osallistua ohjelman tekemiseen soittamalla studioon kommentoidakseen aiheita. Heimo ymmärtää asian kuitenkin väärin, ja kuultuaan juontajan sanovat että radiossa käsitellään aiheita hänen kanssaan, hän ajaa suoraan radiostudiolle osallistuakseen ohjelman tekemiseen radiostudiossa. Strippi 4991.

Neuvottelijat ovat päässeet sopimukseen - Fingerpori rautalangasta 11.7.2023

 

Kun radiossa kerrotaan, että työnantajien ja työntekijöiden neuvottelijat ovat päässeet sopimukseen, eivät he itse pidä saavutuksena sitä, että he ovat onnistuneet tekemään sopimuksen, vaan sitä että he ovat onnistuneet saamaan sopimukseen omat nimensä. Strippi 4990.

Viimeinen voitelu - Fingerpori rautalangasta 10.7.2023

 

Kun sairaalasta soitetaan ja kerrotaan että kunnallisneuvos on huonona ja viimeinen voitelu olisi paikallaan, luulisi viimeisen voitelun tarkoittavan katolisen kirkon sakramenttia, jossa sairasta ihmistä voidellaan öljyllä syntien antamisen ja hehkisen tuen vuoksi. Paikalle saapuva mies tekee kuitenkin toisenlaisen voitelun, sillä hän antaa potilaalle viimeisen kerran lahjuksia, mitä myös kutsutaan voiteluksi. Strippi 4989.

Jättiläiskuha - Fingerpori rautalangasta 8.7.2023

 

Kun lehdessä kerrotaan jättiläiskuhan napanneen 16-v Jyrin uistimeen, luulisi tämän tarkoittavan, että Jyri sai uistimellaan saaliiksi jättiläiskuhan. Sanat voi kuitenkin ymmärtää myös toisin päin, eli todellisuudessa  Jättiläiskuha saikin saaliiksi 16-vuotiaan Jyrin. Strippi 4988.

Henkilökunnan kello - Fingerpori rautalangasta 7.7.2023

 

Kun kahvilassa ei näy henkilökuntaa, soittaa Heimo pöydällä olevaa soittokelloa. Soittokello osoittautuu kuitenkin erittäin realistiseksi kellon näköiseksi kakuksi ja se tuhoutuu Heimon painaessa sitä. Niinpä henkilökunnan etsiessä kadonnutta kakkua Heimo on kiusallisessa tilanteessa eikä uskalla myöntää erehdyksissään tuhonneensa kakun. Strippi 4987.

Olin juuri sheivaamassa - Fingerpori rautalangasta 6.7.2023

 

Päivän stripissä nähdään tutun tyyppinen tilanne, jossa oveen koputetaan juuri kun asukas on suihkussa, eikä voi tulla alasti avaamaan ovea. Stripin tilanne on kuitenkin hieman erilainen, sillä siinä mies on juuri ajamassa alapään karvoitusta, ja koska partavaahto peittää sopivasti genitaalit, mies arvioi että voi tulla avaamaan oven ilman epäsoveliausta alastomuutta. Strippi 4986.

Henkilökunta - Fingerpori rautalangasta 5.7.2023

 

Kun mies näkee ruokakaupassa koiranruoka- ja kissanruoka-kylttien vieressä henkilökunta-kyltin, hän luulee tämän tarkoittavan henkilökunnalle tarkoitettuja ruokia. Todellisuudessa henkilökunta-kyltti on ovessa, josta saa kulkea vain kaupan henkilökunta. Koska mies ajattelee henkilökunta-kyltin tarkoittavan samaa kuin koiranruoka- ja kissanruoka-kyltit, voidaan miehen päätellä pitävän henkilökuntaa erillisenä eläinryhmänä kissojen ja koirien tapaan, sillä täyden ihmisarvon omaavalle henkilökunnalle ruoka olisi tietysti samaa kuin kaupassa yleisesti, eikä erikseen henkilökunnalle merkittyä. Strippi 4985.

IT-vastaava - Fingerpori rautalangasta 4.7.2023

 

Päivän stripin vitsi perustuu siihen, että Fingerpolin IT-vastaava käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin ylläpitämänsä nettisivu, eli pyytää allekirjoittamaan evästeiden hyväksymisen ennen asiointia. Niinpä IT-asiantuntijan kanssa toimiminen on yhtä hidasta ja hankalaa kuin nettisivunkin. Strippi 4984.

WC vain asiakkaille - Fingerpori rautalangasta 3.7.2023

 

Kun ravintolan WC:n ovessa on teksti "vain asiakkaille", luulisi tämän tarkoituksena olla kieltää ulkopuolisten ihmisten käyminen ravintolan WC:ssä. Kyseisessä ravintolassa kielto kuitenkin yllättäen koskee myös henkilökuntaa, eli hekilökunta ei voi käydä lainkaan WC:ssä, koska se on tarkoitettu vain asiakkaille. Strippi 4983.

Kakkonen silmään - Fingerpori rautalangasta 1.7.2023

 

Kun polkupyörän tarakalla kyydissä oleva Heimo neuvoi laittamaan kakkosen silmään, hän tarkoitti vaihteen vaihtamista kakkosvaihteelle. Polkija ymmärsi kakkosen silmään laittamisen kuitenkin väärin ja luuli Heimon haluavan peräaukon omaan silmäänsä. Strippi 4982.