Kauko-ohjattava valokatkaisin - Fingerpori rautalangasta 31.1.2018


Kun Heimo kertoo hankkineensa kauko-ohjattavat valokatkaisijat, luulisi hänen tarkoittavan katkaisijoita, joilla voi langattomasti laittaa valot päälle ja pois. Sen sijaan kyseessä onkin renkailla liikkuvat valokatkaisijat, joita voi ajaa kauko-ohjaimen avulla.

Leuat loksauttava suomalaismalli - Fingerpori rautalangasta 30.1.2018


Otsikossa voisi luulla, että suomalaismalli on kauneudellaan katsojien leuat loksauttanut nainen. Kyseessä on kuitenkin omat leukansa loksauttanut, makkaramallina toimiva mies.

Paras näkyvyys hauissa - Fingerpori rautalangasta 29.1.2018


Kun mainos lupaa parhaan mahdolisen näkyvyyden hauissa, voi sama sana viitata joko (google-)hakuihin tai haukiin.

Jeesus temppelissä - Fingerpori rautalangasta 27.1.2018


Kun Jeesus riehuu temppelissä huutaen, että hänen isänsä kodista ei saa tehdä markkinapaikkaa, no tulkinta raamatullisestikin se, että Jeesus ei halua Jumalan kotina toimivan kirkkorakennuksen olevan markkinapaikka. Osoittautuu kuitenkin, että Jeesus raivoaakin väärässä paikassa, sillä hänen (maallisen) isänsä koti onkin temppelin viereinen rakennus.

Lupaan mennä terapiaan - Fingerpori rautalangasta 26.1.2018


Kun stripin mies lupaa mennä terapiaan, syntyy oletus että hän menee psykoterapiaan eheytymään ahdistelevasta luonteestaan. Sen sijaan hän meneekin rentouttavaan vyöhyketerapiaan, joka ei millään tavalla liity hänen aikaisempaan lausuntoonsa.

Näön tarkastus, toinen silmä kaupan päälle - Fingerpori rautalangasta 25.1.2018


Kun optikkoliikkeessä mainostetaan toista silmää kaupan päälle edullisen näöntarkaustuksen yhteydessä, tarkoittaa tämä sitä, että toisen silmän tarkistus on ilmainen. Stripin yksisilmäinen henkilö saattaa kuitenkin tulkita asian niin, että hän saa uuden ilmaisen silmän puuttuvalle paikalleen.

Poikakalenteri - Fingerpori rautalangasta 24.1.2018


Stripissä oleva poikakalenteri ei sisälläkään kuvia vähäpukeisista miehistä, vaan pontikankeittovälineistä, joita myös kutsutaan poika-nimellä.

Valitan, en polta - Fingerpori rautalangasta 23.1.2018


Mies ei valita sitä, ettei polta, vaan hän toteaa, että polttamisen sijaan hän valittaa asioista.

Toinen kenkä myyjältä - Fingerpori rautalangasta 22.1.2018


Kun kyltti kehottaa pyytämään toinen kenkä myyjältä, on ideana, että kenkäkaupassa myytävistä kengistä esillä on vain toinen kenkä. Stripissä asiakas kuitenkin ymmärtää kyltin väärin ja haluaakin myyjänä toimivalta Allanilta toisen kengän jalasta.

Hurahtanut uskomushoitoihin - Fingerpori rautalangasta 20.1.2018


Uskomushoidot tarkoittavat tavallisesti lääketieteellisesti perusteettomia, ilman näyttöä olevia humpuukihoitoja ja terapioita. Stripissä Heimon uskomuskollegan tapauksessa hoito tarkoittaa kuitenkin seksuaalista kanssakäymistä, ja uskomushoito tässä yhteydessä tarkoittaa, että mies itse uskoisi saavansa seksiä mainitsemiltaan henkilöiltä, vaikka tästä ei ole minkäänlaista näyttöä.

Kammoan julkisia esiintymisiä - Fingerpori rautalangasta 19.1.2018


Kun joku sanoo kammoavansa julkisia esiintymisiä, tarkoittaa tämä yleensä sitä, että henkilö ei halua esiintyä julkisissa tilanteissa. Stripissä nähdään kuitenkin henkilö, joka kammoaa myös muiden ihmisten julkisia esiintymisiä.

Kaikkien on parasta rukoilla - Fingerpori rautalangasta 18.1.2018


Kun pappi totetaa tulipalon uhatessa kirkkoa, että kaikkien on parasta rukoilla, alkavat myös palomiehet rukoilemaan. Heidän olisi kuitenkin syytä mieluummin harjoittaa ammattiaan ja sammuttaa tulipalo.

Pojalle remmiä - Fingerpori rautalangasta 17.1.2018


Päivän Fingerporissa lööppi kertoo, että Homelius antoi pojalleen remmiä. Tämä antaa ymmärtää, että Homelius olisi piiskannut poikaansa. Todellisuudessa Homelius oli antanut pojalle R.E.M. -nimisen rockyhtyeen levyn.

Galileollekin naurettiin - Fingerpori rautalangasta 16.1.2018


Kun Heimo nauraa humpuukiterapiaa esittävälle miehelle, mies toteaa että Galileo Galileillekin naurettiin. Stripistä nähdään kuitenkin, että Galileille ei naurettu hänen tieteellisten väitteidensä, vaan hänen kertomiensa vitsien vuoksi.

Sale -20% - Fingerpori rautalangasta 15.1.2018


Sale on englanninkielinen termi alennusmyynnille. Niinpä Heimo luulee Sale -20% -merkinnän tarkoittavan 20 % alennusmyyntiä. Todellisuudessa kauppiaan kyltti viittaakin Sauli "Sale" Niinistön gallup-kannatukseen, joka on laskenut 20%.

Unohda kuitit - Fingerpori rautalangasta 13.1.2018


Kun mainoksessa kehotetaan yrittäjää unohtamaan kuitit, on sen tarkoituksena saada yrittäjä ottamaan käyttöön mainostajan myymä sähköinen kuittijärjestelmä, jolloin fyysisten kuittien säilyttämisestä ei tarvitse huolehtia. Heimo kuitenkin noudattaa kehotusta ilman sähköisen järjestelmän käyttöä, jolloin tärkeät kuitit ovat kokonaan hukassa.

Elämänkumppani puuttuu - Fingerpori rautalangasta 12.1.2018


Kun mies kertoo treffeillä, että elämänkumppani puuttuu, hän antaa ymmärtää ettei hänellä ole elämänkumppania. Kun hän kuitenkin jatkaa puhettaan, selviää että elämänkumppani puuttuu juomiseen ja rahankäyttöön, paljastuukin että hänellä on jo elämänkumppani, ja lisäksi miehellä on juomisongelma ja talousvaikeuksia.

Tykkään lukea Tex Willeriä - Fingerpori rautalangasta 11.1.2018


Kun mies kertoo lukevansa Tex Willeriä, hän ei yllättäen tarkoitakaan lukevansa Tex Willer - sarjakuvaa, vaan hän lukee elävän Tex Willerin käyttäytymistä.

Muinaismuistojen kaivelu on kielletty - Fingerpori rautalangasta 10.1.2018


Kun Homelius kertoo muistavansa viimeisimmän todella hyvän seksikokemuksen, toteaa poliisi, ettei muinaismuistojen kaiveleminen ilman lupia ole sallittua. Tällä poliisi vihjaa, että Homeliuksen viimeisin hyvä seksikokemus olisi hyvin pitkän ajan takaa, sillä muinaismuistolla hän viittaa arkeologisesta kaivauksesta löytyvään historialliseen esineeseen.

Allan muuttaa Ruotsiin - Fingerpori rautalangasta 9.1.2018


Päivän stripissä Allan päättää ryhtyä elintasopakolaiseksi muuttamalla Ruotsiin, sillä hän saa televisiosta vaikutelman siitä, että maahanmuuttaja saisi automaattisesti parhaat asunnot, työt ja naiset Ruotsissa. Hän ottaa siis mielenosoittajan kärjistetyn mielipiteen kirjaimellisena faktana.

For sensitive skin - Fingerpori rautalangasta 8.1.2018


Päivän stripissä nähdään pesuneste "for sensitive skin" eli suomeksi herkälle iholle. Tämän voi kuitenkin tulkita tarkoittavan myös herkälle skinille, eli skinhead-kulttuuriin kuuluvalle henkilölle, kuten stripissä nähdään. Tässä merkityksessä herkkyys ei ole fyysinen ominaisuus, kuten herkkä iho, vaan tarkoittaa psyykkisesti ja emotionaalisesti herkkää yksilöä.

Setä on allapäin - Fingerpori rautalangasta 5.1.2018


Kun Heimo kuulee Kosti-sedän olevan allapäin, hän olettaa sedän olevan surullinen. Ilmaus tarkoittaakin kuitenkin, että Kosti-setä harrastaa parhaillaan seksiä ollen toisen henkilön alla.

Maksan takuulla maanantaina - Fingerpori rautalangasta 4.1.2018


Allan antaa olettaa, että maksaa lainan takaisin varmasti. Hän käyttikin takuu-sanaa tarkoittamaan, että hän antaa Heimolle takaisin vain ostamansa tuotteen takuukuitin.

Tupakoitsijan lapsi alkaa polttaa herkemmin - Fingerpori rautalangasta 3.1.2018


"Tupakoitsijan lapsi alkaa polttaa muita herkemmin" tarkoittaa, että hänellä on pienempi kynnys ja suurempi todennäköisyys aloittaa tupakanpoltto. Stripissä tämä toteamus tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että Allan polttaa muita herkemmässä mielentilassa.

Manipulatiivinen fysioterapeutti - Fingerpori rautalangasta 2.1.2018


Stripissä fysioterapeutti ei manipuloi lihaksia tai niveliä, vaan hän yrittää käyttää asiakasta hyväkseen manipuloimalla tämän mieltä.