Vuodenvaihteen seremoniat peruttu - Fingerpori rautalangasta 31.12.2020


Kun kaupunginjohtaja Homelius kertoo kaupungin budjettisyistä peruvan uudenvuoden seremoniat, luulisi tämän tarkoittavan että ilotulitusta tai muita juhlallisuuksia ei järjestetä. Homeliuksen tulkinnan mukaan vuodenvaihteen seremonioiden peruminen tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että vuosi ei voi vaihtua ja Fingerporissa on elettävä vuosi 2020 uudestaan. Tämä hätkähdyttää kuulijoita, sillä kulunutta vuotta 2020 on laajalti pidetty huonona vuotena.

Arpakuutiot - Fingerpori rautalangasta 30.12.2020

 

Allan antaa Heimolle lahjaksi arpakuutiot eli nopat. Allan ei kuitenkaan ole täysin ymmärtänyt arpakuutioiden ideaa, sillä hän antaa nopat alustaan kiinnitettynä todeten niiden olevan valmiiksi heitetyt. Noppien käyttötarkoitus on kuitenkin niiden toistuva heittäminen, joten lahjanopat eivät enää sovellu arpakuutioiden varsinaiseen tehtävään.

Lasit sinun silmiesi mukaan - Fingerpori rautalangasta 29.12.2020


 Optikkoliike mainostaa tarjoavansa asiakkaalle yksilöityjä, juuri hänen silmilleen tehtyjä laseja. Optikko joutuu kuitenkin vaikean tehtävän eteen, kun asiakkaaksi saapuu Mikki Hiiri, jolla on tavanomaiseen ihmisasiakkaaseen verrattuna epätavallisen muotoiset silmät ja lisäksi korvat poikkeavassa ja vaihtelevassa asennossa. Tämä tekee Mikille sopivien lasien löytämisestä hyvin vaikeaa.

Kannattaa kokeilla käteen - Fingerpori rautalangasta 28.12.2020

 

Kun myyjä kehottaa Allania kokeilemaan kirvestä omaan käteen, tarkoittaa myyjä, että Allanin kannattaa tarttua eri kirveisiin ja arvioida mikä tuntuu tämän käsissä helpoimmalta käsitellä. Allan luulee myyjän tarkoittavan omaan käteen kokeilulla kuitenkin sitä, että hänen kannattaa löydä kirveellä omaa kättään. Niinpä tilanne vaatii ambulanssia.

Koronakaranteeni - Fingerpori rautalangasta 24.12.2020

Jouluaaton stripissä Joulupukki on altistunut tai sairastunut koronavirukseen, minkä vuoksi Fingerporin kaupunki on määrännyt Pukin poroineen karanteeniin. Niinpä Joulupukki ei pääse jouluaattona jakamaan lahjoja.

Rautalankaporin henkilökunta toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Uusi Mersu - Fingerpori rautalangasta 23.12.2020

 

Kun Heimo kirjeessään toivoo Joulupukilta uutta Mersua, tarkoittaa hän toivovansa joululahjaksi kyseistä saksalaisautoa. Pukki kuitenkin toteuttaa Heimon toiveen toisella tavalla tulkittuna, sillä Joulupukin tulkinnan mukaan Heimo toivoi Pukin liikkuvan tänä vuonna porojen sijaan uudella Mersulla.

Ottaako rovasti lohta - Fingerpori rautalangasta 22.12.2020


Kun rovastilta kysytään ottaako tämä lohta, voi Fingerpori-strippien historian pohjalta ja rovastin asentoa tulkitsemalla kysymyksen ymmärtää myös tarkoittamaan onko rovasti parhaillaan sukupuoliyhteydessä lohen kanssa. Näin täysin viaton keskustelu muuttuu Fingerpori-tulkintojen metatasolla perverssiksi. Todellisuudessa rovasti vain leikkaa siivuja lohesta, eikä siis ole aikeissa panna lohta lautaselleen.

Muista lähimmäistä - Fingerpori rautalangasta 21.12.2020

 

Päivän stripin vitsi on siinä, että Heimo auttaa jäihin pudonnutta lähimmäistä yllättävällä tavalla. Sen sijaan että Heimo auttaisi miehen ylös kylmästä vedestä hän tarjoaakin lämmintä glögiä. Myös apua huutanut mies on tähän yllättäen hyvin tyytyväinen.

Pyydän tuomaan tänne - Fingerpori rautalangasta 19.12.2020

 

Päivän stripissä Heimon toteamuksesta syntyy käsitys, että hän pyytää jonkun tuomaan palaveripullat paikalle. Todellisuudessa Heimo kuitenkin pyytää paikalle pullien sijaan Tuomas-nimisen henkilön.

Mies tulee viidessä minuutissa - Fingerpori rautalangasta 18.12.2020

 


Kun Heimo lukee lehdestä, että miehet tulevat viidessä minuutissa, hän ei ymmärrä että otsikko tarkoittaa miehen saavan seksin aikana orgasmin viidessä minuutissa. Sen sijaan Heimo luulee että tilaamalla ruokaa miespuoliselta lähetiltä lähetti saapuu paikalle viidessä minuutissa.

Jarkko Martikaisen koti TV:ssä - Fingerpori rautalangasta 17.12.2020

 

Lehtiotsikon perusteella voisi luulla, että muusikko Jarkko Martikainen esittelee tänään televisio-ohjelmassa kotiaan. Todellisuudessa onkin niin, että Jarkko Martikainen asuu television sisällä, eli pitää vanhaa kuvaputkitelevisiota kotinaan.

Isänsä poika - Fingerpori rautalangasta 16.12.2020

 

Päivän Fingerpori on viittaus menneen ajan Suomen kulttuuriin korostaen toisaalta epätasa-arvoista mieskeskeisyyttä ja toisaalta heikkoa terveyskäyttäytymistä. Stripissä rehvakas tupakoiva mies määrittää vaunuissa olevan vauvan isänsä pojaksi, vaikka lapsi saattaa olla kokonaankin äitinsä hoidettavana. Lisäksi hän karistaa tupakastaan tuhkat lapsen suuhun, mikä kuvastaa aikansa epätervettä suhtautumista tupakointiin ja toisaalta miehen edustamaa macho-kulttuuria.

Perinnöllinen kuulonalenema - Fingerpori rautalangasta 15.12.2020

 

Päivän stripissä on vitsinä se, että yleensä perinnöllinen sairaus tarkoittaa geeneissä perittyä vikaa, mutta Allanin tapauksessa kuulonalenema johtuukin perittyjen rumpujen soittamisesta.

Ei tartte - Fingerpori rautalangasta 14.12.2020

 

Päivän stripissä nähdään ostoksilla Kosti-setä, joka on niin tottunut kieltäytymään kuitin ottamisesta ja kaikenlaisesta tyrkyttämisestä, että vastaa vahingossa vanhasta tottumuksesta "ei tartte" myös stripin tilanteessa, jossa kassaneiti huomauttaa kassalle unohtuneista ostoksista.

Paikkaliima - Fingerpori rautalangasta 12.12.2020

 

Päivän stripissä Heimo on korjannut sisäkumin reiän, minkä jälkeen hän sulkee paikkaliiman korkin estääkseen liiman kuivumisen. Liimatuubi kuitenkin nauraa tälle Heimon suunnitelmalle, sillä liima tietää kuivuvansa joka tapauksessa, kuten usein käytännössä vanhaa liimatuubia käytettäessä huomataan.

Tilanteen voi tulkita myös niin, että tuubissa on (ainakin nauravan suun kohdalla) reikä, jota kautta liima pääsee helposti kuivumaan ja tämä saa liiman nauramaan vahingoniloisesti. Tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen siitä, voiko paikkaliimatuubissa olevan reiän korjata paikkaliimalla.

Hyvässä kantokunnossa - Fingerpori rautalangasta 11.12.2020

 

Kun Allan lupautuu olemaan kantokunnossa, tarkoitti Heimo tällä sitä, että Allan on tarpeeksi hyvässä kunnossa kantamaan huonekaluja. Allanin kunto seuraavana päivänä on kuitenkin toisenlainen kantokunto, sillä hän on niin huonossa kunnossa että häntä pitää kantaa.

Kumkvatteja - Fingerpori rautalangasta 10.12 2020


 Päivän stripissä hindu kertoo pitäneensä kumkvateista sikana. Kumkvatti on hieman appelsiinia muistuttava pieni hedelmä, ja miehen vastauksesta voisi päätellä hänen pitäneen niistä paljon. Kun kuitenkin kysymyksessä on juuri hindulaiset munkit, jotka uskovat sielunvaellukseen, voi vastauksen tulkita myös niin, että mies on pitänyt kumkvateista edellisessä elämässään ollessaan sika.

Opaskoira - Fingerpori rautalangasta 9.12.2020

Kun mies tarjoaa rouvalle opaskoiraa, luulisi opaskoiran olevan sokean apuna kulkeva koira. Tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin toisenlainen opaskoira, sillä tämä koira puhuu ja kertoo ympäristöstään tietoja ihmisoppaan tavoni.

Käävät kertovat ympäristön tilasta - Fingerpori rautalangasta 8.12.2020

 

Kun Heimo toteaa kääpien kertovat ympäristön tilasta, voisi hänen luulla tarkoittavan puun rungossa kasvavista kantasienistä. Tässä Heimo kuitenkin tarkoitti käävillä vanhempia miehiä, jotka keskustelevat ympäristöstä.

Sähköinen joulutervehdys - Fingerpori rautalangasta 7.12.2020

 


Heimolle on lähetetty sähköinen joulutervehdys, jonka luulisi olevan sähköisesti internetin tai sähköpostin välityksellä lähetetty viesti. Yllättäen kyseessä onkin kuitenkin sähköä sisältävä viesti eli postimiehen antama sähköisku.

Silmänisku treffeillä - Fingerpori rautalangasta 5.12.2020

 

Kun Allan kertoo saaneensa treffeillä illan lopuksi silmäniskun, hän antaa olettaa että treffikumppani olisi flirttailumielessä sulkenut hetkellisesti toisen silmänsä kommunikoidakseen sanattomasti Allanin kanssa. Todellisuudessa treffikumppani oli iskenyt nyrkillä Allania silmään, mikä antaakin treffien sujumista huomattavasti negatiivisemman kuvan kuin Allanin kertomuksesta olisi voinut päätellä.

Esteetön ravintola - Fingerpori rautalangasta 4.12.2020

 

Kun ravintola on kertonut olevansa esteetön, tarkoitetaan sillä että liikkumisrajoitteiset on huomioitu siten, että ravintolaan ja sen sisällä kulkeminen onnistuu esimerkiksi pyörätuolilla. Esteettömyys ei kuitenkaan tarkoita, etteikö huonosti käyttäytyneitä voitaisi käännyttää ovelta pois, kuten stripissä on asia tulkittu.

Kultainen sääntö - Fingerpori rautalangasta 3.12.2020

 

Stripissä pappi lukee Raamatusta kultaisen säännön, jonka mukaan toiselle on tehtävä niinkuin haluaisi itselle tehtävän. Tämä ohje sopii kuitenkin huonosti sadomasokismin harrastajalle, sillä hän haluaa itselleen alistamista ja kipua, minkä vuoksi hän tarjoaa näitä papille.

Eturauhasvaivat - Fingerpori rautalangasta 2.12.2020


Kun Heimon lukema lehti kehottaa tarkkailemaan eturauhasvaivojen oireita, on jutun tarkoituksena herättää miehiä tai eturauhasellisia naisia tarkkailemaan omia oireitaan. Heimo ymmärtää kuitenkin asian väärin ja alkaa tarkkailemaan muiden ihmisten eturauhasoireita. Niinpä hän havainnoi vieressä virtsaavan miehen virtsasuihkua jopa kiusallisen tarkasti.

Allan mököttää yksin - Fingerpori rautalangasta 1.12.2020

 


Päivän stripissä Allan on yksin apeana diskossa, jossa muut ovat tanssimassa. Kun mies tulee kysymään, mitä Allan mököttää yksin, on hänen tarkoituksensa kannustaa Allania nostamaan suupielet ylös ja lähtemään muiden sekaan tanssimaan. Allan kuitenkin ratkaisee pahennusta herättäneen yksinmökötysongelmansa kutsumalla toisen mököttäjän samaan pöytään, jolloin he mököttävät yhdessä.