Liian takki auki - Fingerpori rautalangasta 21.9.2017


Kun Asko Vilenius kertoo työhaastattelun menneen huonosti, koska hän meni haastatteluun liian takki auki, voi tämän ymmärtää kahdella tavalla. Tavallisesti liian takki auki -ilmaus tarkoittaisia Askon menneen paikalle liian itsevarmana ja mahtailevana. Itsensäpaljastelua harrastavan Askon tapauksessa saattaa kuitenkin olla, että hän on mennyt haastatteluun aivan fyysisesti avonaisella takilla.

Naskalit mukaan heikoille jäille - Fingerpori rautalangasta 20.9.2017


Heimon isä tottelee kehoitusta ottaa heikolle jäälle mukaan naskalit. Hän kuitenkin virheellisesti luulee naskalin tarkoittavan lasta. Todellisuudessa jäille tulee ottaa jäänaskalit, eli pelastautumiseen tarkoitetut piikit.

Pää tyynyyn - Fingerpori rautalangasta 19.9.2017


Heimo tulkitsee käytettyä sanontaa "pää tyynyyn" konkreettisesti laittamalla päänsä tyynyn sisään. Pää tyynyyn laittamisella tarkoitetaan kuitenkin tavallisesti pään tyynyn päälle asettamista.

Ensitreffit alttarilla - Fingerpori rautalangasta 18.9.2017


Stripissä nähdään satanistin versio tv-ohjelmasta Ensitreffit alttarilla. Siinä missä alkuperäisessä tv-ohjelmassa mennään alttarilla naimisiin heti ensikohtaamilla, suoritetaan tässä versiossa alttarilla yhdessä saatananpalvontarituaaleja.

Sormisuola - Fingerpori rautalangasta 16.9.2017


Stripissä nähdään hipstereitä, jotka hienostelevat käyttämällä tavallisen suolan sijaan hienompaa ja kalliimpaa sormisuolaa. He ovat kuitenkin kannibaalihipstereitä, joilla sormisuola tarkoittaakin sormien maustamiseen tarkoitettua suolaa.

Ryhmähenkivakuutus - Fingerpori rautalangasta 15.9.2017


Stripin ideana on vaihtoehtoinen tulkinta ryhmähenkivakuutukselle. Tavallisesti tällä tarkoitetaan ryhmän henkivakuutusta. Stripin tilanteessa olisi kuitenkin käyttöä ryhmähengen vakuutukselle.

Ei suuret tulot vaan pienet menot - Fingerpori rautalangasta 14.9.2017


Kun pornonäyttelijän potkuja perustellaan sanonnalla "ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot", tarkoittaa pomo suurilla tuloilla näyttelijän suuria ejakulaatiota, jotka kuitenkin painavat vaakakupissa vähemmän kuin näyttelijän erottamisesta saadut säästöt.

Puhelin lentotilaan - Fingerpori rautalangasta 13.9.2017


Puhelimen lentotila tarkoittaa tavallisesti, että puhelin katkaisee yhteydet matkapuhelinverkkoihin ja lopettaa ylimääräisen sähkömagneettisen säteilemisen. Heimon kännykän lentotila on kuitenkin sellainen, jossa kännykkä lähtee lentoon.

Nuoruus partiossa - Fingerpori rautalangasta 12.9.2017


Kun nuori Asko Vilenius toteaa laittavansa tulen nuotioon, voi tämän tokaisun sanavalintojen vuoksi tulkita myös siten, että Asko tulee eli ejakuloi nuotioon.

Löydä sisäinen äänesi - Fingerpori rautalangasta 11.9.2017


Kun joogakurssi kehoittaa löytämään oman sisäisen äänen, tällä tarkoitetaan todennäköisesti jonkinlaista henkistä kasvamista ja spiritualistista elämystä. Heimo löytää kuitenkin joogatessaan konkreettisen pierun äänen.

Veriryhmä ralliautossa - Fingerpori rautalangasta 9.9.2017


Heimo katselee historic-ralliautoja, joissa vanhaan yleiseen tapaan on auton kyljessä kuljettajan ja kartanlukijan nimen lisäksi merkitty veriryhmät. Yhdessä autossa on yllättäen veriryhmän lisäksi ilmoitettu myös kyseisen kuljettajan veriteitse tarttuvat taudit: Hepatiitti C ja HIV.

Tuli pupu pöksyyn - Fingerpori rautalangasta 8.9.2017


Kun Allan kertoo ettei mennyt naistentansseihin, koska tuli pupu pöksyyn, luulisi tämän olevan tavallinen kielikuva, joka tarkoittaa, että Allan ei uskatanutkaan lähteä. Tarinasta selviää kuitenkin, että kyseessä ei ollut kielikuva, vaan oikea jänis "tuli" eli nylkytettyään kuin pupu ejakuloi Allanin housuihin tahran.

Paperiton - Fingerpori rautalangasta 7.9.2017


Kun poliisit löytävät paperittoman, tämän voisi luulla tarkoittavan henkilöä, jolla ei ole henkilöllisyystodistusta, oleskelulupaa tai muita oleellisia henkilökohtaisia asiakirjoja. Kyseessä onkin kuitenkin Heimo, joka on ilman wc-paperia.

Sisärengas - Fingerpori rautalangasta 6.9.2017


Heimo luulee, että varaosamyyjä ehdottaa hänelle sisällä ajamiseen tarkoitettuja renkaita. Sisärenkaalla ei kuitenkaan yleensä tarkoiteta tätä, vaan tavallisen renkaan sisempää, paineen sisältävää kumirengasta.

Vapaa-ajankalastaja - Fingerpori rautalangasta 5.9.2017

http://hs.mediadelivery.io/img/1920/8097963be1c44e8c8ce47d29347261da.jpg

Kun ympäristösihteeri sanoo vihaavansa vapaa-ajankalastajia, hänen voisi luulla vihaavan ihmisiä, jotka harrastavat vapaa-ajallaan kalastusta. Hän ei kuitenkaan tarkoita tätä, vaan mies vihaa vapaa-aikaa "kalastavia" ihmisiä, eli henkilöitä jotka kyselevät lupaa luistaa töistä vapaalle.

Ei omia juomia - Fingerpori rautalangasta 4.9.2017


Stripissä omat juomat tulkitaan kahdella eri tavalla. Juomia nautiskelevat miehet ovat sitä mieltä, että juomat eivät ole omia, koska ne ovat varastettuja. Omien juomien kiellon ei kuitenkaan ole tarkoitus ottaa kantaa siihen onko juomat itse hankittu vai varastettu, vaan omien juomien kieltämisellä on tarkoitus estää tuomasta paikalle juomia mukanaan.

Junalippu Turkuun - Fingerpori rautalangasta 2.9.2017


Kun Heimo ostaa junalipun Turkuun, hän ei saakaan lippua jolla voi matkustaa Turkuun, vaan itse junalippu menee Turkuun.

Uli Uli - Fingerpori rautalangasta 1.9.2017


Kun miesasiamiesten vuosikokouksen osallistujien suusta kuuluu uli uli -huutoa, syntyy vaikutelma siitä että he ulisevat eli valittavat miesten huonoja yhteiskunnallisia oloja. Todellisuudessa he eivät ulise, vaan huutavat kadonnutta Uli-koiraa.

Eroottiset pelikortit - Fingerpori rautalangasta 31.8.2017


Kun Heimo tarjoaa hajonneen tietokoneen tilalle eroottisia pelikortteja, tulee ilmi Heimon oletus siitä, että Kosti-setä käyttää tietokonetta vain pasianssin pelaamiseen ja pornografian katsomiseen.

Siistinä pidetty sohva - Fingerpori rautalangasta 30.8.2017


Kun Allan lukee myynti-ilmoitusta, jossa myydään siistinä pidettyä sohvaa, hän olettaa tämän tarkoittavan sohvaa, joka on pysynyt hyvässä kunnossa, eikä ole likaantunut käytössä. Paikalle tullessaan hänelle kuitenkin selviää, että siistinä pidettynä ei tarkoittanutkaan tätä, vaan sohva on ihmisten mielestä "siisti" eli cool.

Tulitko näytölle - Fingerpori rautalangasta 29.8.2017


Stripissä näytölle tulemisella on kaksoismerkitys. Asuntovälittäjä tarkoittaa näytölle tulemisella osallistumista asuntonäyttöön. Asko Vileniuksen tapauksessa tämä voi kuitenkin myös tarkoittaa siemensyöksyä tietokoneen näytölle.

En ole wc-huumorin ystävä - Fingerpori rautalangasta 28.8.2017


Kun kaupunginjohtaja Homelius kertoo, ettei ole wc-huumorin ystävä, hänen olettaisi tarkoittavan "pissakakka"-vitsejä, eli huumoria, jonka aihe löytyy wc:stä. Kyseessä onkin kuitenkin vielä konkreettisemmin wc-huumori, sillä stripissä nähdään stand-up show Homeliuksen wc:ssä, eikä vitsien aiheet liitykään wc-aiheisiin.

Myrsky huuhtoo kadut ihmiskuonasta - Fingerpori rautalangasta 26.8.2017


Kun saarnamies toivoo, että myrsky huuhtoisi kadut puhtaaksi ihmiskuonasta (eli syntisistä tai muista huonommita ihmisistä), myrsky viekin mukanaan itse saarnamiehen.