Fingerpori 30.4.2014 - Liput Salossa


Lipputanko tunnetaan myös nimellä salko. Salo taas on suomalainen kaupunki. Kun kaupunginjohtaja sanoo lippujen oltava salossa, hän tarkoittaa, että liput on nostettava lipputankoihin. Liput päätyvät kuitenkin Salon kaupunkiin.

Fingerpori 29.4.2014 - Alle 12-vuotias mukaan ilmaiseksi


Asko Vilenius luulee, että junasta saa ilmaiseksi mukaan alle 12-vuotiaan, kun todellisuudessa mainoksessa tarkoitettiin alle 12-vuotiaiden matkustavan ilmaiseksi.

Fingerpori 28.4.2014 - Fifty Shades of Grey


Päivän Fingerporin vitsi koostuu kahdesta osasta. Ensinnäkin Fingerpolin nykyaikainen arkkitehti ymmärtää riemukkuudella ja väriloistolla vain harmaan betonin eri sävyt. Toiseksi arkkitehti alkaa lukea kirjaa nimeltä Fifty Shades of Grey, joka ei ole arkkitehtin värikartta, vaan vuonna 2011 julkaistu suurmenestystä nauttiva eroottinen romaani.

Fingerpori 26.4.2014 - Taidekoulu Maassa


Potilas kertoo opiskelevansa yksityisessä taideoppilaitoksessa nimeltä Taidekoulu MAA. Psykiatri tulkitsee potilaan kuitenkin luulevan olevansa fyysisesti taidekoulu-rakennus planeetalla Maa.
Vaihtoehtoisesti potilas saattaa todella luulla olevansa taidekoulu, onhan hän psykiatrin vastaanotolla. Tällöin stripin ristiriita syntyy siitä, että lukija tulkitsee potilaan olevan taidekoulun opiskelija, mutta psykiatri tekeekin oikean tulkinnan.

Fingerpori 25.4.2014 - Tärkeä ystävä rintapumpusta


Kirjailija Raisa Örman kertoo pitkän imetyksen aikana rintapumpusta tulleen tärkeä ystävä. Tavallisesti tällä tarkoitettaisiin sitä, että rintapumppuun on syntynyt läheinen suhde sen auttaessa imetyksessä päivittäin. Raisa Örmanin tapauksessa rintapumpusta kuitenkin ilmestyi oikea Örmanin ystävä.

Fingerpori 24.4.2014 - Suojaa avotulelta


Heimo Vesan spraypullossa lukee käsky suojata pullo avotulelta, sillä sisältö on herkästi palavaa. Heimo kuitenkin luulee ohjeen tarkoittavan, että pullo suojaa häntä avotulelta.

Fingerpori 23.4.2014 - Ristiriidat


Raamatun ristiriidat voivat tarkoittaa myös ristillä tapahtuvaa riitelyä.

Fingerpori 22.4.2014 - Asko ottaa siilin


Asko Vilenius kertoo ottaneensa siilin. Vitsi on siinä, että siilin ottaminen voi eri yhteyksissä tarkoittaa eri asioita. Parturissa puhutaan siilin ottamisesta, kun leikataan hiukset aivan lyhyiksi. Sen sijaan lemmikkikaupasta voi ottaa siilin ostamalla sen lemmikiksi. Lisäksi kun kyseessä on perversseistä vitseistä tunnettu Asko Vilenius, siilin ottamisen voi tulkita tarkoittavan myös siilin astumista.

Lisäys: Vielä selvennyksenä astuminen tarkoittaa eläimen siittämistä. Asko Vileniuksen tunteva Fingerporin lukija voisi siis ensimmäisen kuvan perusteella luulla siilin ottamisella tarkoitettavan seksiä siilin kanssa, mutta kaksimielinen tulkinta paljastuukin vastoin oletuksia vääräksi.

Fingerpori 18.4.2014 - Keskipakoisvoima


Tässä pitää tietää, että keskipakoisvoimaa ei ole olemassa. On olemassa vain keskihakuvoima. Tämän Heimo Vesan sekaannuksen vuoksi kissa lipesi näpeistä.

(Lisäys: Siis tällä kertaa nokkelaa fingerporimaista vitsiä ei oikeastaan ole. Vitsi on ainoastaan keskipakoismenetelmä kissan pelastamiseksi, joka on aiemmin tuttu netissä kiertävästä kuvasta, jossa mies esittelee kyseistä tekniikkaa kissan kanssa.)

Fingerpori 17.4.2014 - Karhukirje


Karhukirjeellä tarkoitetaan normaalisti muistutusta maksamattomasta laskusta, mutta tässä kirje onkin karhumaiselta mieheltä.

Fingerpori 16.4.2014 - Työyhteisön painit


Sekä paine että paini taipuu muotoon paineissa, joten tavanomaisten työpaineiden sijaan Heimo Vesalla onkin töissä painiotteluita.

Fingerpori 15.4.2014 - Energiajäte


Energiajätteeseen kuuluu laittaa roskat, joista voidaan tuottaa energiaa polttamalla. Säteilysuojapukuinen mies tuo kuitenkin säteilyvaaramerkillä varustettua ydinjätettä, siis ydinenergian tuotannossa syntyvää jätettä, joka ei kuulu energiajätteeseen eikä tavanomaiseen kaupunkimaisemaan.

Fingerpori 14.4.2014 - Pöytä koreaksi


Heimo Vesa luulee ostavansa sisustus-/ruuanlaittoaiheisen kirjan, joka käsittelee pöydän kauniiksi kattamista, mutta kirja onkin korean sanakirja, joka sisältää ainoastaan sanan pöytä.

Fingerpori 12.4.2014 - Leninin mausoleumi


Vuoden 1991 jälkeen Leninin mausoleumin taloutta ei enää ole rahoitettu valtion varoista, vaan toiminta perustuu lahjoituksiin ja keräysvaroihin. Nyt lisärahoitusta kerätään käyttämällä Leniniä tatuointiopiston harjoittelukappaleena.

Fingerpori 11.4.2014 - Muumikaadin


Muumi-kaadin on Muumi-aiheinen veden- tai mehun kaatamiseen tarkoitettu väline, mutta nimensä perusteella sitä voisi luulla käytettävän myös muumien kaatamiseen.

Fingerpori 10.4.2014 - Käyristynyt marmori


 Kaupunginjohtajan patsaan erektio on laskenut.

Fingerpori 9.4.2014 Homeopatia


Homeopatian idea on, että lääke on sitä vahvempaa, mitä pienempi pitoisuus sitä on laimennettu veteen. Niinpä Heimo maksaa mahdollisimman pienellä kolikolla, jolloin se vastaa homeopaattisena valuuttana suurta rahaa.

Fingerpori 8.4.2014 - Lampaankasvattaja


Vuoden lampaankasavattaja on valittu yllättäen lampaan koon perusteella.

Fingerpori 7.4.2014 - Päihdekasvatusta


Koulussa opetellaan kasvattamaan päihteitä.

Fingerpori 5.5.2014 - Istunto kesken


Tuomarilla ei ollut kesken oikeuden istunto, vaan wc-istunto.

Fingerpori 4.4.2014 - Kertakäyttöpiilolinssit


Heimo voi katsella vain yhtä naista pitäen tuijotuksena tältä piilossa, sillä hänellä on kertakäyttöiset piilolinssit, ja hän haluaa valita kohteen tarkasti.

Fingerpori 3.4.2014 - Ulkoleikit


Ulkoleikit voivat tarkoittaa olla ulkona tapahtuvia leikkejä tai että leikitään olevansa ulkona.

Fingerpori 2.4.2014 - Datan eheytys


Heimo Vesa ei yllättäen seuraakaan kovalevynsä sisällön eheytymistä, vaan Star trek -hahmo Datan käännytystä homosta heteroksi.

Fingerpori 1.4.2014 - Natsisika ja perjantai


Autiolla saarella olevan natsisian Fingerpori-strippi viittaa Robinson Crusoe -romaaniin, jossa päähenkilö haaksirikkoutuu autiolle saarelle, ja kouluttaa yhden alkuasukkaista palvelijakseen nimeten hänet Perjantaiksi. Samalla strippi viittaa Karviseen, joka usein makaa pedillään ajatellen maanantain vihaamista.

Fingerpori 31.3.2014 - Normaalilyseo


Normaalilyseossa on normaaleja ihmisiä, lyseossa epänormaaleja.

Fingerpori 29.3.2014 - Kolmen parhaan joukkoon


Heimo Vesa ei sijoittunut kolmen nopeimman joukkoon, vaan ajoi päin kolmen parhaan kuljettajan joukkoa.

Fingerpori 28.3.2014 - Kahvia normaalisti


Pastori ei juo kahvia normaalisti, vaan epänormaalilla tavalla.

Fingerpori 27.3.2014 - Esityksen nauhoitus


Katusoittajan esitystä ei tallenneta nauhurille vaan ympäröidään eristysnauhalla.

Fingerpori 26.3.2014 - Punnitse & säästä


Kyseessä on &-merkin ja et-sanan sekoitus, joka kääntää päälaelleen alkuperäisen merkityksen.

Fingerpori 25.3.2014 - Yksityishenkilön postimaksu


Yksityishenkilö ei ole paketin lähettäjä vaan paketti sisältää yksityishenkilön.

Fingerpori 24.3.2014 - Kuplien puhallus


Tällä kertaa leikitään sanojen puhaltaa (varastaa) ja kupla (-volkkari) kaksoismerkityksillä. Allan-setä siis varastaa kuplavolkkarin eikä puhalla saippuakuplia.

Fingerpori 22.3.2014 - Tumma puku



Tässä Heimo luulee tarvitsevansa puvun tummalta henkilöltä, vaikka kutsussa tarkoitetaan miesten juhlapukuna käytettävää tummaa pukua.

Rautalankapori - Päivän Fingerpori rautalangasta väännettynä

Rautalankapori on paikka, jossa Fingerpori-sarjakuvan vitsit, viittaukset ja oivallukset väännetään rautalangasta. Jos käyt hitaalla, yleissivistyksessä on aukko tai Fingerpori ei vain avaudu, ei huolta, Rautalankapori palvelee! Blogi seuraa ja avaa Fingerporia pääsääntöisesti Helsingin sanomien julkaisutahdissa, mutta mukana saattaa olla myös vanhoja klassikoita, lukijoiden toiveita ja muita lähteitä.
Tervetuloa vääntämään Fingerporia rautalangasta!