Fingerpori rautalangasta 30.6.2014 - Totuus ei pala tulessa


Päivän stripissä syttyy tulipalo, joka kehoitetaan tukahduttamaan sanomalehdellä. Vitsi on siinä, että todellisuudessa sanomalehti olisi huono sammutusväline, koska se syttyy helposti palamaan, mutta kyseessä on Pravda, joka oli Neuvostoliiton johtava sanomalehti ja kommunistisen puolueen äänenkannattaja. Pravda tarkoittaa suomeksi "totuus". Lisäksi vanha sanonta kuuluu "totuus ei pala tulessakaan", minkä takia stripin henkilö luulee, että Totuus-niminen sanomalehti ei pala.


Fingerpori rautalangasta 28.6.2014 - Foorumin moderaattori


Tämän päivän Fingerporissa ollaan antiikin Roomassa, jossa nainen valittaa foorumilla tunikan hiertävän takapuolta. Foorumi tarkoitti tuolloin toria tai kaupungin yleistä paikkaa, johon ihmiset kokoontuivat keskustelemaan. Nykyään foorumeilla tarkoitetaan internetin keskustelupalstoja, joissa on yleistä, että ihmiset kertovat ja kyselevät apua outoihin vaivoihin ja ilmiöihin. Keskustelupalstoilla on moderaattoreita, jotka valvovat, että keskustelu pysyy asiallisena. Päivän Fingerpori-stripin ideana on yhdistää foorumin uusi ja vanha merkitys luomalla antiikin foorumi, joka toimii kuten nykyaikainen nettifoorumi.


Rautalankapori ja Helsingin Sanomat nyt yhteistyössä! #rautalankapori #hsfi

Strippilinkkien poistuminen päivittäisestä Rautalankaporista herätti jokin aika sitten kysymyksiä. Linkkien poistuminen johtui strippeihin liittyvistä neuvotteluista, ja nyt on luvassa hyviä uutisia! Rautalankapori ja Helsingin Sanomat ovat sopineet yhteistyöstä, ja sen myötä linkit suoraan Rautalankaporista Fingerpori-strippeihin tulevat takaisin!

Sen lisäksi Rautalankaporissa näkee nyt heti päivän rautalankaselityksen vieressä Helsingin Sanomien verkkosivun uusimmat otsikot, joiden kautta pääset lukemaan kyseisen uutisen HS.fi-sivulle. Pääset nopeasti myös säähän tai Fingerporin lisäksi päivän Viivi ja Wagner -sarjakuvaan.

Tästä uudistuksesta kiitoksia Helsingin Sanomille, ja samalla kiitos kaikille Rautalankaporia seuraaville rautalankaporaajille. Antakaa omien rautalankaselitysten, korjausten ja lisäysten jatkua!
Rautalankaporin päivittäisiä Fingerporin rautalankaselityksiä voit tukea myös Facebookissa tykkäämällä ja Twitterissä seuraamalla.

Onko sinulla muita parannusehdotuksia Rautalankaporiin? Kerro kommenteissa.

Fingerpori rautalangasta 27.6.2014 - Electron-korttisi käy meillä


Fin-oilin mainoskyltissä lukee "Electron-korttisi käy meillä", mikä tarkoittaa tavallisesti, että Electron-kortilla voi maksaa mainostavassa kaupassa. Tämän päivän stripissä kyltti kuitenkin paljastaa, että Heimo Vesan kadoksissa ollut Electron-kortti fyysisesti käy kahvilla kyseisessä paikassa.


Fingerpori rautalangasta 26.6.2014 - Ei saunaa 50m lähemmäs rantaa


Allan Kurma on hakenut kaupungilta rakennusoikeutta rantasaunalle, mutta virkamies sanoo, ettei saunaa saa rakentaa 50 metriä lähemmäksi rantaa. Se tarkoittaa, että saunan tulee olla kauempana vedestä kuin 50 metriä. Allan päätyy kuitenkin luovaan ratkaisuun rakentamalla saunan veteen yli 50 metrin päähän rannasta.

Rautalankaporin Facebook-sivuilla on juuri ylitetty sadan rautalankaporaajan rajapyykki! Kiitos ja tervetuloa mukaan kaikille uusille Fingerporista ja rautalangasta nauttiville! Liittyä voit helposti suoraan sivun oikeassa laidassa.
Muista Rautalankapori myös Twitterissä @Rautalankapori.

Fingerpori rautalangasta 25.6.2014 - Jäteastiat vain torikauppiaita varten


Kyltissä lukeva "Jäteastiat ovat vain torikauppuaita varten" voi tarkoittaa, että vain torikauppiaat saavat laittaa jätteitä astioihin, tai kuten stripissä, jäteastioihin saa laittaa ainoastaan torikauppiaita.

Fingerpori rautalangasta 24.6.2014 - Pantasusi ja pantasusipari


Pantasudet ovat susia, joille on asennettu radiolähettimillä varustettuja kaulapantoja, joiden avulla niiden sijaintia ja liikkeitä voidaan seurata. Susiparilla taas tarkoitetaan avoliitossa elävää paria, eli yhdessä asuvia, mutta naimattomia pareja. Stripissä kahdesta miespapista koostuvaa pariskuntaa nimitetään pantasusipariksi, koska perinteisten kristillisten arvojen mukaisesti homopari ei voi mennä naimisiin keskenään, joten homopappien on tyytyminen susiparina elämiseen. Lisäksi papeilla on kaulassaan liperit, jotka muistuttavat kaulapantaa.

Jos rautalangasta on apua tai haluat itse osallistua, liity mukaan rautalankaporaajiin Facebookissa!


Fingerpori rautalangasta 23.6.2014 - Löi lastansa lättyyn

Kaupunginjohtaja on jälleen joutunut Ilta-Fingerporin etusivulle otsikolla "Kaupunginjohtaja löi lastansa lättyyn", mistä lööpin lukija voisi luulla hänen lyöneen omaa poikaansa tai tytärtään naamaan. Todellisuudessa kaupunginjohtaja oli paistanut lettuja lastan avulla.

Erikoispitkä juhannus-Fingerpori rautalangasta - Juhannussima


Erikoispitkässä juhannus-Fingerporissa Raumanmeren juhannusta katsomaan matkalla olevan Heimo Vesan auto on jäänyt tien varteen, joten hän liftaa toisen auton kyytiin. Kyytiin päästyään Heimo kuulee takapenkillä istuvien lasten käyttävän rumaa kieltä, joten hän kysyy kuljettajalta kotikasvatuksesta tarkoittaen lasten kasvattamista. Kuljettaja on kuitenkin sattumoisin kannabiksen kotikasvattaja ja kertoo kasvatuksen onnistuneen hyvin.

Seuraavaksi huonokäytöksiset lapset haluavat pysähtyä kiusaamaan sikaa, jolloin sika juoksee karkuun ja piiloutuu lähteeseen. Samaan aikaan Pahani Julmu tekee juhannustaikoja. Erään juhannususkomuksen mukaan keskiyöllä alastomana veteen katsoessa voi nähdä tulevan puolisonsa kuvajaisen. Julmu näkee lähteessä lasten kiusaaman sian ja pelästyy, sillä hän uskoo juhannustaikaan liian tosissaan ja luulee kuvajaisen paljastaneen hänessä itselleenkin yllätyksenä tulevan epänormaalin taipumuksen sian naimiseen.

Lopulta Heimo pääsee perille ja seuraamaan Raumanmeren juhannusta. Kyseessä ei kuitenkaan ole samalla nimellä kulkeva musiikkifestivaali, vaan Heimo seuraa kuinka Raumanmeri viettää juhannusta perinteiseen suomalaiseen tyyliin, kosteissa merkeissä.

Rautalankapori toivottaa hyvää juhannusta kaikille rautalankaporaajille!
Jotta pysyt helposti ajantasalla myös juhannuksen jälkeen, liity joukkoon Facebookissa tai Twitterissä.


Fingerpori 18.6.2014 - Väinämöinen soittaa kannelta

Kalevalan johtohahmo Väinämöinen on tunnettu kanteleen soittaja. Tässä stripissä Väinämöinen soittaa kannelta kuitenkin tarkoittaen, että hän soittaa kännykällä puhelun ollessaan laivan kannella.

Fingerpori 17.6.2014 - Konsultaatiota lääketieteen ammattilaiselta

Stripissä Heimo Vesa lukee rokotevastaista artikkelia vaihtoehtoisen tieteen julkaisusta, eikä ole vakuuttunut jutun todenperäisyydestä. Kirjoittaja vakuuttaa kuitenkin saaneensa konsultaatiota lääketieteen ammattilaiselta, mikä kuulostaa pätevältä, sillä se tarkoittaa tavallisesti, että lääkäri on ottanut aiheeseen kantaa lääketieteellisin perustein ja parhaaseen näyttöön vedoten. Osoittautuu kuitenkin, että kirjoittaja on työstänyt Uusi tiede -lehden artikkeliaan hullujen huoneen pehmustetussa eristyksessä, ja mainittu konsultaatio tarkoittaa ainoastaan kirjoitusvirheen korjannutta lääketieteen ammattilaista.
Strippi sisältää siis sekä perinteisen Fingerporimaisen sanojen oletettuihin merkityksiin liittyvän vitsin, että samalla Jarlan pienen näpäytyksen uskomushoitoja ja huuhaa-julkaisuja kohtaan.

Jos Fingerpori ja rautalanka ovat sydäntäsi lähellä, liity Rautalankapori-ryhmään tykkäämällä Rautalankaporista Facebookissa! Voit seurata myös Twitterissä @Rautalankapori.

Fingerpori 16.6.2014 - Ylitin itseni

Auton virittäjä ylitti itsensä. Itsensä ylittämisellä tarkoitetaan tavallisesti sitä, että onnistuu jossain paremmin, kuin mitä omista taidoista voisi odottaakaan. Tässä stripissä auton virittäjä kuitenkin ylitti itsensä kirjaimellisesti, eli jäi oman autonsa alle unohdettuaan laittaa käsijarrun päälle ennen virittämistä.

Jos pidät Rautalankaporista, liity kasvavaan joukkoomme Facebookissa: facebook.com/rautalankapori
Rautalankapori löytyy Twitteristä @Rautalankapori.
Blogia voit seurata myös Blogilistalla.

Fingerpori 14.6.2014 - Piristä salaattia avokadoöljyllä

Reseptissä on vinkki, joka kertoo salaatin saavan pirteämmän maun lisäämällä siihen avokadoöljyä. Saman kirjoitusasun "piristä salaattia" voi myös ymmärtää siten, että resepti kehoittaa tekemään salaattia piristä, eli amfetamiinista.

Fingerpori 13.6.2014 - Viime tipan miehiä

Pastori Kuivalaisen sanotaan olevan viime tipan miehiä. Viime tipassa tuleminen tarkoittaa, että saapuu juuri ennen kuin on myöhäistä. Osoittautuu kuitenkin, että pastori onkin kirjaimellisesti viimeisen tipan miehiä, sillä myöhästyminen johtuukin siitä, että hän odottaa viimeisenkin tipan tippumista pullosta.

Tykkää Rautalankaporista Facebookissa tai seuraa Twitterissä saadaksesi tuoreen Rautalankaporin automaattisesti ilman etsimistä.

Fingerpori 12.6.2014 - Painin avoimet mestaruuskilpailut

Painin avoimet mestaruuskilpailut tarkoittavat tavallisesti, että kilpailu on avoin kaikille osallistujille. Päivän stripissä avoimet painikilpailut kuitenkin tarkoittaakin, että painijat ovat avoimia kertoen tuntemuksistaan ja taktiikoistaan vastustajalle täysin avoimesti.

Fingerpori 11.6.2014 - Hirvien laskeminen helikopterista

Heimo Vesa toteaa riistakeskuksen väen laskevan hirviä helikopterista. Järkevä johtopäätös olisi, että riistakeskus selvittää hirvikannan suuruutta laskemalla hirvien lukumäärän yläilmoista, mutta sen sijaan riistakeskuksen helikopetrista lasketaankin fyysisesti hirviä alas maahan.


Fingerpori 10.6.2014 - Päiväkirjalle purkautuminen

Nuori Heimo Vesa kertoo purkautuvansa välillä päiväkirjalle, tarkoittaen että hän kirjoittaa päiväkirjaan mieltä painavia asioita. Nuori Asko Vilenius toteaa päiväkirjalle purkautumisen toimivan paremmin kuin kirjoittamisen, sillä hän luulee Vesan tarkoittavan päiväkirjalle purkautumisella ejakuloimista, eli siemensyöksyä.

Fingerpori 9.6.2014 - Heimo aerobiologina


Aerobiologi Heimo Vesa viittoo Suomen kartalla olevia koivua tarkoittavia K-kirjaimia näyttäessään missä päin maata koivun kukinta on  tällä hetkellä runsainta. Samaan aikaan uusi musta työntekijä tulee paikalle ja luulee Heimon tekevän natsitervehdystä. Hän myös luulee kolmen K-kirjaimen tarkoittavan Ku Klux Klania, rasistista valkoisten ylivaltaa ajavaa järjestöä.

Fingerpori 7.6.2014 - Näin toimit käärmeen purressa


Stripin ensimmäisen kuvan perusteella on odotettavissa, että opetuselokuva kertoo mitä tulee tehdä, jos käärme puree. Sen sijaan ohjelmassa onkin kyse siitä, kuinka toimitaan, kun ollaan kyydissä käärmeen huvipurressa. Pursi tarkoittaa pienehköä purjealusta.

Löytääksesi rautalankaversion päivän Fingeporista ilman ylimääräistä etsimistä, liity blogin lukijakuntaan esim Facebookissa tai Twitterissä. Muita tapoja seurata blogia löytyy sivun ylälaidasta.

Fingerpori 6.6.2014 - Pikkulasta sänkyyn


Kaupunginjohtaja kertoo lehtihaastattelussa jääneensä jumiin puuceehen. Pikkula tarkoittaa puuceeta, joten toimittaja sanoo kaupunginjohtajan kaivanneen pikkulasta sänkyyn. Kaupunginjohtaja ei ole tyytyväinen sanavalintoihin, koska kyseisestä otsikosta voisi luulla kaupunginjohtajan kaivanneen sänkyynsä pientä lasta.

Fingerpori 5.6.2014 - Sillä silmällä


Päivän stripissä vanhempi nainen epäilee Asko Vileniuksen katsovan nuorempaa naista "sillä silmällä". Tavallisesti "sillä silmällä" katsominen tarkoittaa, että on kiinnostunut kyseisestä henkilöstä. Tällä kertaa kuitenkin pyllistävä Asko katsoo naisia ns. perssilmällä, siis paljaalla takapuolella.

Fingerpori 4.6.2014 - Lähiöiden ongelmat


Kaupunki on tilannut Heimo Vesalta selvityksen lähiöiden ongelmista. Heimo on kuitenkin ymmärtänyt kyseessä olevan selvitys lähivuorokausien öiden ongelmista.

Fingerpori 3.6.2014 - Puolet suomalaisista voisi vaihtaa


Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista voisi vaihtaa ekoautoon, eli joka toinen suomalainen olisi valmis vaihtamaan autonsa ympäristöystävällisempään malliin. Lauseen voi kuitenkin ymmärtää myös siten, että puolet suomalaisista olisi mahdollista vaihtaa yhteen ekoautoon.

Fingerpori 2.6.2014 - Perussuomalaisten jäsenkirja


Heimo Vesalla on kädessään Perussuomalaisten jäsenkirja, mikä yleensä kertoisi Heimon kuuluvan kyseiseen puolueeseen, mutta kyseessä onkin hyvin perustasoinen kirja eri ruumiinjäsenistä.