Vaikea kuvitella häntä selvinpäin - Fingerpori rautalangasta 30.11.2023


Kun Allan kertoo että Arppa on nykyisin raitis, toteaa Heimo että Arppaa on vaikea kuvitella selvinpäin. Tällä Heimon voisi olettaa tarkoittavan että hänen on vaikea kuvitella että Arppa olisi selvinpäin. Allan ymmärtää asian kuitenkin toisella tavalla ja tulkitsee Heimon tarkoittavan, että Heimon on vaikea kuvitella Arppaa, koska on itse selvinpäin. Vielä yksi mahdollinen tulkinta olisi se, että Heimon on ylipäätään vaikea kuvitella, koska hänen häntänsä on selvinpäin. Strippi 5110.

Haaveissa vainko oot mun - Fingerpori rautalangasta 29.11.2023

 

Päivän stripissä karaokebaarissa lauletaan Riki Sorsan vuoden 1985 euroviisukarsinnoissa esittämä kappale Haaveissa vainko oot mun. Koska kyseessä on kalojen karaokebaari, saavat kappaleen sanat yllättäen myös toisen mahdollisen merkityksen, sillä sana "haaveissa" voi tarkoittaa haaveita tai haaveja. Haavi on kalojen pyydystämisessä käytetty väline, jossa on varren päässä pussimainen verkko. Strippi 5109.

Karvamagneetti - Fingerpori rautalangasta 28.11.2023

 

Rouva kutsuu päivän stripissä villakangastakkiaan karvamagneetiksi, sillä se tuntuu vetävän puoleensa eläinten karvoja. Rivo-Riitta kuulee tämän ja uhkaa myös näyttää karvamagneettiaan, jolla Rivo-Riitta ei kuitenkaan tarkoita vaatetta, vaan alapäätään. Strippi 4251. Uusinta.

Väsynyt puolisoosi - Fingerpori rautalangasta 27.11.2023

 

Kun Heimon TV:stä kuuluu kysymys "tuntuuko sinusta että olet väsynyt puolisoosi", vastaa yllättäen Heimon lautasella oleva ruoka myöntävästi. Kysymyksen oli todennäköisesti tarkoitus selvittää onko toinen television keskustelijoista kyllästynyt puolisoonsa, mutta Heimon lautasella oleva osittain kastikkeesta koostuva ruoka tulkitsee kysymyksen koskevan itseään, sillä ruoka kokee olevansa väsynyt puoli-soosi. Tämä tulkinta on mahdollinen, koska soosi-sanaa käytetään usein kastikkeesta puhuttaessa. Strippi 5107.

Liukuesteet - Fingerpori rautalangasta 25.11.2023

 

Masokisti eli kivun aiheuttamisesta itselleen nauttiva mies on laittanut jäisille keleille tarkoitetut liukuesteet virheellisesti kengän sisäpuolelle ja vieläpä nastat jalkapohjaa vasten. Tämä liukuesteiden asennustapa ei tulisi tavalliselle ihmiselle mieleenkään ja on siksi yllättävyydessään hauskahko. Strippi 5106.

Autoilijan tiekartta - Fingerpori rautalangasta 24.11.2023

 

Päivän stripissä Heimo lukee uutta autoilijan tiekarttaa, jonka luulisi tarkoittavan karttaa Suomen autoteistä. Tällä kertaa tiekartalla on kuitenkin yllättäen toinen merkitys, sillä tiekartta tarkoittaakin tässä yhteydessä strategista työvälinettä tulevaisuuden hahmottamiseen. Autoilijoiden tulevaisuus etenee siis uuden tiekartan mukaisesti polttomoottoreista erilaisten mahdollisten välivaiheiden kautta sähköautoihin. Strippi 5105.

Ilias-eepoksen dramatisointi - Fingerpori rautalangasta 23.11.2023

 

Fingerporin teatterin Ilias-eepoksen dramatisoinnissa on hauska yhteensattuma se, että teoksen henkilöhahmoja esittävät näyttelijät, jotka ovat saman nimisiä kuin esittämänsä hahmot. Troijan prinssi Hektoria esittää muusikko Heikki Harma eli Hector ja sotilas Ajaxia (yleensä suomeksi Aias) esittää Ajax-pesuaine. Strippi 5104.

Lyhytterapia - Fingerpori rautalangasta 22.11.2023

 

Päivän stripissä Krapula-Päivin lyhytterapia on yllättäen niin lyhyt, että se päättyy heti nimen kertomisen jälkeen. Oikea lyhytterapia tarkoittaa yleensä noin 1-20 keskustelukerran tavoitteellista terapiaprosessia. Strippi 5103.

Niittykumpu - Fingerpori rautalangasta 21.11.2023

 

Kun postinjakalle oven avaava mies kiistää olevansa Niittykumpu, luulisi hänen tarkoittavan ettei hänen sukunimensä ole Niittykumpu. Osoittautuu kuitenkin että mies ymmärsi koko kysymyksen väärin ja luuli postinjakajan tarkoittaneen kysyä onko mies ihmisen sijaan luonnonmuodostelma, jossa niityllä on kumpu eli laakea maankohouma. Strippi 5102.

Työntekijöille kannustimia - Fingerpori rautalangasta 20.11.2023

 

Kun Heimo kuulee johtokunnan päättäneen tarjota työntekijöille kannustimia, voisi tämän luulla tarkoittavan rahallisia palkkioita tehokkaampaan työn tekoon kannustamiseksi. Työntekijät joutuvat kuitenkin pettymään, kun johtoryhmä tarjoaakin kannustimien sijaan kannuksia, eli kenkiin kiinnitettäviä rautoja joita käytetään ratsastaessa hevosen ohjaamiseen. Strippi 5101.

Tunnista omat rajasi - Fingerpori rautalangasta 18.11.2023

 

Krapula-päivi menee Tunnista omat rajasi -kurssille, jonka luulisi tarkoittavan kurssia niille, jotka haluavat pohtia omia psykologisia rajojaan. Paikalla on kuitenkin yllättäen mies, jonka vartalon fyysiset rajat ovat epämääräiset ja vaikeat tarkasti tunnistaa. Strippi 5100.

Lusikat jakoon - Fingerpori rautalangasta 17.11.2023


Kun mies kertoo Heimolle että lusikat meni vaimon kanssa jakoon, luulisi hänen tarkoittavan kuvainnollista ilmausta avioerolle. Yllättäen hän kuitenkin tarkoitti että lusikat menivät konkreettisesti jakoon ja vielä yllättävämmin lusikoita ei jaettu kokonaisina, vaan jokainen lusikka jaettiin kahtia. Strippi 5098.

Purkillinen sinappia - Fingerpori rautalangasta 16.11.2023

 

Kun mies kertoo, että jääkaapin ovessa on koko purkillinen sinappia, luulisi hänen tarkoittavan, että jääkaapissa on sinappipurkki ovihyllyssä. Näin ei asian laita kuitenkaan yllättäen ole, vaan mies tarkoittaa että jääkaapin oven ulkopintaan on levitetty purkillinen sinappia. Strippi 5095.

Lapset tuhoavat bussipysäkkiä - Fingerpori rautalangasta 15.11.2023

 

Päivän stripissä rouva soittaa kaupungille nähdessään lapsia tuhoamassa bussipysäkkiä. Kaupungin edustaja yrittää rauhoitella rouvaa kertomalla että kyseessä on aivan suunniteltu purkutyö, mutta toteaa samalla kaupungin käyttävän lapsityövoimaa. Stripin vitsi perustuu osittain rouvan väärinymmärrykseen, mutta vitsin pääpointti on siinä, että tilanne muuttuu uhkaavasta näennäisen helpotuksen kautta vielä surkeammaksi, kun paljastuu että kaupungissa ei olekaan bussipysäkkejä tuhoavia lapsia, vaan kaupunki käyttää laitonta lapsityövoimaa. Strippi 5094.

Käytä mielikuvitustasi - Fingerpori rautalangasta 14.11.2023

 

Kun kirjoituskurssia käyvä Heimo sanoo ettei keksi mitään aihetta novelliin, hän saa ohjeeksi käyttää mielikuvitustaan. Heimo kuitenkin ymmärtää asian väärin ja palauttaa kurssin opettajalle kokonaisen palkitun novellikokoelman, mutta koko teos on vain mielikuvituskirja, sillä todellisuudessa Heimo ei ole kirjoittanut mitään konkreettista. Strippi 5099.

Rullaverhot - Fingerpori rautalangasta 13.11.2023


Alennuksessa olevien rullaverhojen luulisi tarkoittavan verhoja, jotka on mahdollista rullata pois ikkunan edestä. Yllättäen myytävät verhot ovat kuitenkin aivan tavallisia verhoja, sillä rullaaminen tarkoittaakin tässä yhteydessä varastamista. Myynnissä on siis varastettuja verhoja. Strippi 5097.

Kerrasta halki -klapikirves - Fingerpori rautalangasta 11.11.2023

 

Kerrasta halki -nimisen kirveen markkinoinnin luulisi viittaavan siihen, että klapit menevät kyseisellä kirveellä lyödessä kerrasta halki. Allan saa kuitenkin huomata, että todellisuudessa klapien sijaan kerrasta halki meneekin kirveen varsi. Strippi 5096.

Kovia aikoja - Fingerpori rautalangasta 10.11.2023

 

Kun pikajuoksuvalmentaja toteaa haastattelijalle "erittäin kovia aikoja", luulisi tämän tarkoittavan vastauksena toimittajan kysymykseen, että Suomen pikajuoksijoilta on lupa odottaa olympialaisissa erittäin kovia aikoja eli nopeita juoksuja. Tästä ei vastauksessa kuitenkaan ole kyse, vaan valmentaja jatkaakin lausettaan ja toteaa, että erittäin kovia aikoja eletään. Tällä hän saattaa viitata epävakaan maailmantilanteen lisäksi siihen, että suomalaiset pikajuoksijat ovat hitaassa juoksukunnossa. 5093.

Piru irti - Fingerpori rautalangasta 9.11.2023

 

Kun nainen toteaa että piru on irti, luulisi hänen käyttävän yleistä sanontaa jossa tilanteen näyttäessä pahalta tai vaaralliselta sanotaan kuvainnollisesti pirun olevan irti. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan nainen tarkoittaa että häneltä on konkreettisesti karannut piru irti talutushihnastaan. Strippi 5092.

Joukossa tyhmyys tiivistyy - Fingerpori rautalangasta 8.11.2023

 

Kun Allan toteaa Heimolle "Joukossa tyhmyys tiivistyy", ei Heimo tunne tätä yleistä sanontaa vaan luulee Allanin tarkoittavan Twitteriä. Niinpä hän kertoo kyseisen sosiaalisen median vaihtaneen nimeään ja olevan nykyisin nimeltään X. Strippi 5091.

Ketjukahvila - Fingerpori rautalangasta 7.11.2023

 

Kun nainen toteaa, ettei perusta ketjukahviloista, luulisi hänen tarkoittavan kahviloita, jotka kuuluvat samaan ketjuun, eli jotka noudattavat samaa konseptia, brändiä ja valikoimaa. Stripissä ketjukahvilalla on kuitenkin toisenlainen merkitys, sillä kahvilan työntekijä on pukeutunut ketjuihin. Strippi 5090.

Piristävä välipala - Fingerpori rautalangasta 6.11.2023

 

Kun allapäin oleva Heimo saa vaimoltaan vinkin kokeilla piristävää välipalaa, ei suunnitelma toimi, koska kaikki välipalat ovat happamia ja niillä on siksi masentavan hapan ilme. Vitsi perustuu siihen, että hapan voi tarkoittaa sekä makua että mielentilaa. Strippi 5089.

Urho Puuman sooloura - Fingerpori rautalangasta 3.11.2023

 

Päivän stripissä Urho Puuma kertoo pitävänsä huonona ideana päätöstään lähteä aikuisviihteessä soolouralle. Tämä on ymmärrettävä lopputulos, sillä aikuisviihderintamalla on perinteisesti sekä soolona esiintyvien naisten että parien tai suurempien ryhmien menestys ollut yksittäisiä miehiä suurempaa. Alan konkarin valintaa voikin siksi pitää yllättävänä virheenä. Strippi 5088.

Koko naaman peittävät huivit - Fingerpori rautalangasta 2.11.2023

 

Kun Heimo toteaa miehelle, että koko naaman peittävät huivit eivät ole kiellettyjä, mies peittää Heimon naaman kokonaan huivilla. Niinpä mies ei yllättäen ollutkaan erityisen kiinnostunut pohtimaan islamilaisia kasvot peittäviä vaatteita, vaan halusi vain saada Heimon kasvot pois näkyvistä. Strippi 5087.

Parasta ennen -päivä - Fingerpori rautalangasta 1.11.2023

 

Kun mies lukee leipäpussista tekstin "Saarelaisen leipomo Parasta ennen -päivä 26.11." hän ymmärtää tekstin merkityksen väärin. Tekstin tarkoitus on kertoa, että leivän on valmistanut Saarelaisen leipomo ja että sen tuoreus ja laatu on parhaimmillaan 26.11. asti. Mies kuitenkin luulee tekstin mainostavan Saarelaisen leipomossa järjestettävää Parasta ennen -päivää, jossa tapahtuman tarkoituksena on kokoontua 26.11. Saarelaisen leipomoon muistelemaan mikä ennen oli parasta. Strippi 5085.