Leidi Fortuna - Fingerpori rautalangasta 30.12.2022

 

Kun Allan on hävinnyt rahansa lyötyään vetoa nyrkkeilyottelusta, toteaa Heimo leidi Fortunan voivan olla armoton. Leidi Fortunalla Heimo tarkoittaa tässä onnen vaihtelua ja vedonlyönnin riskistä luonnetta eikä ketään konkreettista naista. Leidi Fortuna on siis hieman samankaltainen näennäinen henkilöitymä kuin äiti Luonto. Leidi Fortunan armottomuus saa kuitenkin myös toisen merkityksen, sillä nyrkkeilyottelun toinen osallistuja oli naispuolinen Fortuna-peli, jota vastaan Allan oli lyönyt vetoa. Strippi 4841.

Rautakauppa Stalinki - Fingerpori rautalangasta 29.12.2022

 

Heimo kohtaa kävelyllään kolme kauppaa, jotka ovat paperiliike Putinki, vaateliike Leninki ja rautakauppa Stalinki. Tämä on hauska nimien sarja, koska kaikki nimet sisältävät Venäjän tai Neuvostoliiton autoritäärisen johtajan nimen: Putin, Lenin ja Stalin. Näistä ainakin Putinki on todellinen paperikauppa myös Fingerporin ulkopuolella. Strippi 4840.

Kananmunien hinnat ovat nousseet - Fingerpori rautalangasta 28.12.2022

 

Päivän Fingerporissa radio kertoo, että kananmunien hinnat ovat nousseet. Tämä hinnan nousu on yllättäen mennyt suoraan kanojen omiin katteisiin, sillä kanoista on tullut rikkaita. Tämä voidaan päätellä siitä, että sikaria polttavalla kanalla on oma autonkuljettaja. (Vieläpä sama joka aiemmin Fingerporin historiassa kuljetti Jeesusta.) Strippi 4839.

Pitkäkarvainen kissa - Fingerpori rautalangasta 27.12.2022

 

Heimo on ostamassa pitkäkarvaista kissaa, mutta on tulkinnut myynti-ilmoitusta väärin. Heimo luulee että myynnissä on pitkäkarvainen kissa, mutta todellisuudessa kyseessä onkin pitkä karvainen kissa, eli lyhytkarvainen kissa jonka ruumiinrakenne on pitkä. Strippi 4838.

Karkkipäivä - Fingerpori rautalangasta 23.12.2022

 

Kun Allan toteaa, että hänellä on pitkäperjantai, voisi hänen luulla tarkoittavan pääsiäistä edeltävää perjantaita, joka on Jeesuksen ristiinnaulitsemispäivä. Allan ei kuitenkaan tarkoita tätä, vaan hän tarkoittaa perjantaita, jona saa juoda pitkän oluen samaan tapaan kuin stripissä esiintyvällä lapsella on erityinen karkkipäivä jolloin saa syödä karkkia. Strippi 4837.

Jouluvalot kuuseen - Fingerpori rautalangasta 22.12.2022

 

Kun vaimo pyytää Heimoa laittamaan jouluvalot kuuseen, hän tarkoittaa pihalla olevan kuusen koristelua jouluvaloin. Heimo ymmärtää asian kuitenkin väärin ja luulee että valot pitää laittaa "hevon kuuseen" eli ne pitää heittää pois. Niinpä Heimo vie valot kuusen sijaan roska-astiaan. Strippi 4836.

Huutokauppa - Fingerpori rautalangasta 21.12.2022

 

Päivän stripissä Tarzan on tullut huutokauppaan ja käyttää huutamiseen kuuluisaa Tarzanin huutoa. Tästä kantautuvan erittäin kovan äänen vuoksi meklari muistuttaa, että nimestään huolimatta huutokaupassa ei tarvitse huutaa, vaan voi myös nostaa käden uuden tarjouksen merkiksi. Meklari on piirretty muistuttamaan Suomen huutokauppakeisari -televisio-ohjelmassa esiintyvää Aki Palsanmäkeä. Strippi 4835.

Katsoisitteko laukkuani - Fingerpori rautalangasta 20.12.2022

 

Kun nainen pyytää kahvilassa istuvaa Heimoa katsomaan laukkuaan käsien pesun ajan, hän tarkoittaa pyytää Heimoa vahtimaan, ettei laukkua varasteta. Heimo ymmärtää asian kuitenkin väärin ja luulee naisen pyytävän että Heimo katsoisi laukun sisään ja tarkistaisi sisällön. Strippi 4834.

Ja siellä lepää - Fingerpori rautalangasta 19.12.2022

 

Kun mies selostaa tapahtumia ja huutaa lopuksi "siellä lepää!" luulisi hänen toimivan jalkapallo- tai jääkiekkoselostajana. Osoittautuu kuitenkin, että hän on selostamassa ruumisarkun laskua haudan lepoon. Strippi 4833.

Tonttujen käsityöpaja - Fingerpori rautalangasta 17.12.2022

 

Tonttujen käsityöpajan luulisi olevan verstas, jossa tontut valmistavat käsityönä lapsille lahjoja jouluksi. Kun stripissä tonttu kuitenkin menee käsityöpajaan pornolehti kainalossaan, syntyy vaikutelma siitä että käsityöt saattaakin tarkoittaa masturboimista. Strippi 4832.

Älä yritä piirtää hiirellä - Fingerpori rautalangasta 16.12.2022

 

Päivän stripissä nähdään historian toistavan itseään. Heimon yrittäessä piirtää tietokoneella hiirtä käyttäen tulee kollega neuvomaan, että hiiren sijaan piirtämiseen kannattaa käyttää siihen suunniteltua piirtopöytää. Samaan tapaan nähdään vuoden 1622 esi-isä piirtämässä oikeaa hiirtä käyttäen, kun kollega neuvoo käyttämään mieluummin siihen tarkoitettua sivellintä. Vitsi perustuu historiallisen toiston lisäksi hiiri-sanan kahteen erilaiseen merkitykseen, jolloin tietokoneen hiiren ja oikea hiiren konseptit sekoittuvat keskenään. Strippi 4831.

Yhdeksän prosenttia - Fingerpori rautalangasta 15.12.2022

 

Päivän stripissä Allan ymmärtää prosenttien merkityksen hieman väärin, sillä hän ajattelee että säästettyään yhdeksän prosenttia kännykkäliittymästä hänellä on varaa ostaa yhdeksänprosenttinen pullo, jolloin käytetty kokonaissumma olisi sama kuin ennen. Prosentit eivät kuitenkaan ole toisiaan vastaavia summia, vaan kännykkäliittymän tapauksessa säästetty osuus hinnassa ja pullon tapauksessa juoman alkoholipitoisuus. Strippi 4541. Uusinta.

Pianossa tänään - Fingerpori rautalangasta 14.12.2022

 

Kun konserttiyleisölle kerrotaan, että pianossa on tänään Lenni, Kalle tai Pale, saattaa yleisö hämääntyä luulemaan että pianoa soittaisi tunnettu pianisti Lenni-Kalle Taipale. Strippi 4829(?).

Aalto-yliopisto - Fingerpori rautalangasta 13.12.2022

 


Päivän stripissä nähdään Aalto-yliopisto, jonka luulisi tarkoittavan Espoossa sijaitsevaa tekniikan, kauppatieteen ja taiteen alan yliopistoa. Kyseessä on kuitenkin yllättäen yliopisto, jossa opetetaan meksikolaisen aallon tekemistä. Tällaisessa aallossa vierekkäin istuvat ihmiset nousevat ja nostavat kätensä ilmaan vuorollaan, jolloin syntyy etenevä aaltomainen liike. Strippi 4828.

Kalojen hautaustoimisto - Fingerpori rautalangasta 12.12.2022

 

Päivän stripissä nähdään kalojen hautaustoimisto, jossa arkun sijaan voi toivoa viimeiseksi lepopaikaksi erilaisia sanomalehtiä. Tämä johtuu siitä, että torilla myytävät kalat on pitkään ollut tapana kääriä sanomalehteen. Strippi 4827.

Keskustelimme päivän Fingerpori-stripistä myös tekoälyn kanssa.

Tekoäly: En ymmärrä, miksi tämä olisi hauskaa. Rautalangasta vääntäen voisi sanoa, että sanomalehti voisi tarjota kuolleelle kalalle mahdollisuuden pysyä ajan hermolla tapahtumista ympärillä, vaikka se ei enää itse voi nauttia niistä. Toisaalta, koska kalat eivät voi lukea, tämän perustelun käytännön merkitys on vähäinen. Kaiken kaikkiaan en usko, että tällä on oikeastaan minkäänlaista merkitystä tai hauskaa.

Rautalankapori: Vitsi on siinä, että kaloja myydään perinteisesti torilla sanomalehteen käärittynä.

Tekoäly: Ah, ymmärrän nyt. Kyseessä on siis ironinen vitsi, jossa sanomalehti on käytetty symbolisesti kuolleiden kalojen hautausvälineenä. Tämä on hauskaa, koska se on epätavallista ja käsittämätöntä. Kalat ovat yleensä haudattu joko maahan tai meriveteen, ja sanomalehden käyttäminen hautausvälineenä on poikkeuksellista. Ironia tekee vitsistä hauskan juuri sen epätavallisuuden ja käsittämättömyyden takia.

Radiovastaanotin - Fingerpori rautalangasta 10.12.2022

 

Kun väsynyt Heimo Vesa vastaa tylysti radion hyvän huomenen toivotukseen, kommentoi radiojuontaja yllättäen Heimon puhetta. Osoittautuu että Heimolla ei olekaan tavallinen radiovastaanotin, vaan myös radiolähetin, joten Heimon puhe kuului radiotaajuudella kaikille kuulijoille. Strippi 4826.

Yleisö-WC - Fingerpori rautalangasta 9.12.2022

 

Päivän stripissä Heimo menee yleisö-WC:seen, jonka luulisi tarkoittavan yleiseen käyttöön tarkoitettua käymälää. Osoittautuu kuitenkin, että tämä yleisö-WC saa nimensä siitä, että toimitusta pöntöllä on seuraamassa yleisö ikkunan takana. Strippi 4825.

Sähköauto - Fingerpori rautalangasta 8.12.2022

 

Päivän stripissä Heimo ostaa edullisen sähköauton. Hänelle kuitenkin valkenee vasta maksun jälkeen, ettei kyseinen sähköauto toimikaan tavanomaisen sähkauton tapaan akulla, vaan sen on oltava jatkuvasti sähköjohdossa kulkeakseen. Strippi 4824.

Vanhojen rahojen keräily - Fingerpori 7.12.2022

 

Kun Sam Makkonen ilmoittaa deittisivulla harrastuksekseen vanhojen rahojen keräily, luulisi hänen keräilevän vanhoja rahoja. Tästä ei kuitenkaan ole todellisuudessa kyse, vaan Makkonen kerää rahoja vanhoilta ihmisiltä. Strippi 4823.

Lahden erikoinen - Fingerpori rautalangasta 6.12.2022

 

Kun Allan tilaa baarissa Lahden Erikoisen, hän tarkoittaa tilata Lahden Erikois -nimisen oluen. Sitä hän ei kuitenkaan yllättäen saa, vaan baarimikko antaa Allanille erikoisen variaation lahtelaisesta lihamukista: mukillisen nakkeja ja kalaa. Strippi 4822.

Cisco - Fingerpori rautalangasta 5.12.2022

 

Kun oven vieressä lukee Cisco, luulee mies tekstin olevan vanhanaikaista suomenkielistä kirjoitusta joka käskee kiskomaan ovesta. Kyseessä on kuitenkin tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuusyritys Ciscon logo, eikä kehotus kiskoa ovea. Yritys on saanut nimensä San Franciscon kaupungin mukaan. Strippi 4821.

Poika pääsi hesarin - Fingerpori rautalangasta 3.12.2022

 

Kun kala kertoo poikansa päässeen Hesariin, voisi luulla pojan tehneen jotain merkityksellistä, minkä johdosta Helsingin sanomat on uutisoineet pojasta. Todellisuudessa poika on kuitenkin joutunut kalastajan saaliiksi ja kääritty torilla sanomalehteen Heimon ostaessa kalaa. Strippi 3531. Uusinta.

Tyylitön ravintola - Fingerpori rautalangasta 2.12.2022

 

Kun Heimo lukee oppaasta De Doigt -ravintolan olevan kolmen tähden tyylitön ravintola, hän tulkitsee kyseessä olevan keskinkertainen ravintola, johon kuuluu mennä mahdollisimman epätyylikkäänä. Todellisuudessa tyylittömyys saattoi tarkoittaa, että ravintola ei edusta mitään tiettyä tyylisuuntausta ja jos kyseessä onkin kolmen Michelin-tähden ravintola, se tarkoittaa huippuhyväksi todettua ravintolaa. Ravintolan nimi De Doigt tarkoittaa ranskaksi sormea. Strippi 4819.

Kiveen hakatut hinnat - Fingerpori rautalangasta 1.12.2022

 

Kun rouva kysyy kiviveistämössä ovatko hinnat aivan kiveen hakatut, hän tarkoittaa kielikuvaa käyttäen kysyä onko hinnoissa yhtään tinkimisen varaa. Osoittautuu kuitenkin, että hinnat on konkreettisestikin hakattu kiveen. Strippi 4818.

Tyhjennysmyynti - Fingerpori rautalangasta 30.11.2022

 

Kun parrakas mestari ohjeistaa stressistä kärsivää Heimoa jättämään kaiken ja tyhjentämään mielensä, hän tarkoittaa askeettista elämää, jossa ylimääräisen tavaran haaliminen tulisi lopettaa. Heimo ei kuitenkaan täysin ymmärrä ohjetta, sillä hän säntää tyhjennysmyyntiin, jonka tarkoitus ei ole tyhjentää ostajan päätä vaan tyhjentää liike tavaroista. Strippi 4817.

Litistä pahvilaatikko - Fingerpori rautalangasta 29.11.2022

 

Kun Allan lukee lehdestä tekstin "litistä pahvilaatikko", hän ei ymmärrä lehden kehottavan litistämään pahvilaatikon, vaan luulee lehden tarkoittavan, että Jari "Litti" Litmanen on ryhtynyt pahvilaatikoksi. Strippi 4816.

Kädet taskuissa mumisevat - Fingerpori rautalangasta 28.11.2022

 

Kun nainen puhuu nuorista runoilijoista ja toteaa "kädet taskuissa mumisevat", luusi hänen tarkoittavan että runoilijat mumisevat pitäen käsiä taskuissaan. Stripissä nähdään kuitenkin yllättäen, että runoilijoiden kädet mumisevat taskuissa. Strippi 4815.

Hädässä ystävä tunnetaan - Fingerpori rautalangasta 26.11.2022

 

Hädässä ystävä tunnetaan on yleinen sanonta ja päivän stripissä nähdään yksi tulkinta sen merkityksestä tai alkuperästä. Stripissä mies tunnistaa rannalta vanhan ystävänsä ollessaan merihädässä. Sanonnan oikea merkitys on kuitenkin siinä, että todellisen ystävän tunnistaa siitä, että häneltä saa vaikeassakin tilanteessa apua. Strippi 4814.

Uudet riistakamerat - Fingerpori rautalangasta 25.11.2022

 

Päivän stripissä metsästäjät ovat kuulleet kaupungin hankkineen uudet riistakamerat, mutta eivät ole täysin ymmärtäneet riistakameran ideaa. He luulevat, että riistakamerat ovat riistaa, eli niitä on tarkoitus ampua. Todellisuudessa riistakameroita ei tarkoitus ampua, vaan kameroita käytetään riistaeläinten kuvaamiseen niiden määrän ja liikkeiden selvittämiseksi. Strippi 4813.

Mittailin Dickiä - Fingerpori rautalangasta 24.11.2022

 

Kun Homelius kertoo toimittajalle mittailleensa Dickiä, hän tarkoittaa mitanneensa tieteiskirjailija Philip K. Dickin kirjan kokoa. Toimittajalle voi kuitenkin syntyä väärä mielikuva siitä, että Homelius olisi mittaillut sukupuolielintään, sillä dick on englanninkielinen nimitys penikselle. Strippi 4812.

Vihdoinkin - Fingerpori rautalangasta 23.11.2022

 

Päivän stripissä Heimon kertomasta voisi päätellä, että hän sai vihdoinkin kauan odotetun nimikirjoituksen Bob Dylanilta. Vihdoinkin-sanalla oli Heimon kertomuksessa kuitenkin toinen merkitys, sillä hän kertoi myös vihtoneensa Bob Dylania. Strippi 4811.

Etuveitikka - Fingerpori rautalangasta 22.11.2022

 

Kun Allan saa tehtäväkseen ruokakaupan asiakaslehden, jonka tulee sisältää asiakasetuja ja huumoria, hän nimeää lehden Etu-Veitikaksi. Tässä Veitikka-nimen on tarkoitus tuoda esiin humoristinen sisältö ja etu-etuliite tarkoittaa asiakasetuja. Lopputulos ei kuitenkaan ole aivan toivottu, sillä etuveitikka yhdessä makkaran kuvan kanssa voi tuoda mieleen siittimen, sillä siittimen voi ajatella olevan makkaran muotoinen edessä sijaitseva veitikka. Strippi 4810.

Nuoriso spreijailee aitoja - Fingerpori rautalangasta 21.11.2022

 

Kun Heimo kertoo nuorison spreijailevan aitoja, luulisi tämän tarkoittavan, että nuoriso töhrii spraymaalilla merkkejä aitoihin. Kyse on kuitenkin aivan toisenlaisesta ilmiöstä, jossa nuorison spraypurkista ilmestyy aita, eli nuoret spreijaavat aidan paikalleen. Strippi 4809.

Yksinhuoltaja - Fingerpori rautalangasta 19.11.2022

 

Kun Heimo kuulee, että naapuriin on muuttanut yksinhuoltaja, luusi tämän tarkoittavan perhettä, jossa lapsella tai lapsilla on vain yksi huoltaja eli vain äiti tai isä. Kyse ei kuitenkaan ole yksihuoltajaperheestä, vaan Heimon yllätykseksi naapuriin on muuttanut Allan, joka huoltaa autoja yksin. Strippi 4808.

Karvaiset perheenjäsenet - Fingerpori rautalangasta 18.11.2022

 

Kun mies kahvilan ovella kertoo, että kahvilaan ovat tervetulleita myös karvaiset perheenjäsenet, hän tarkoittaa että kahvilaan saavat tulla myös koirat. Paikalla oleva Rivo-Riitta kuitenkin tapansa mukaisesti käyttää ehdottelussaan samoja sanoja, jolloin karvainen jäsen saakin merkityksekseen sukupuolielimet. Strippi 4807.

Romaani sijoittuu Afrikkaan - Fingerpori rautalangasta 17.11.2022

 

Kun haastattelija kertoo kirjailija Raisa Örmanin viimeisimmän romaanin sijoittuvan Afrikkaan, luulisi tämän tarkoittavan, että kirjan tarina sijoittuu Afrikkaan. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan Örmanin kirja on fyysisesti sijoittunut afrikkalaiselle savannille. Strippi 4806.

Vilttiketju - Fingerpori rautalangasta 16.11.2022

 

Kun pelaajan sanotaan olevan vilttiketjussa, tarkoitetaan sillä yleensä sitä, että pelaaja ei pääse kentälle pelaamaan, vaan istuu koko ottelun vaihtopenkillä. Stripissä vilttiketjulla on kuitenkin toisenlainen merkitys, sillä Makkonen on karkaamassa vankilasta käyttäen apunaan vilteistä solmittua ketjua. Strippi 4805.

Yösähkö - Fingerpori rautalangasta 15.11.2022

 

Heimo käyttää yösähköä, jonka luulisi tavallisesti tarkoittavan sitä, että sähkön hinta on yöaikaan edullisempi. Heimon yösähkössä on kuitenkin kyse eri asiasta, sillä Heimon käyttämällä yösähköllä lamppu säteilee mustaa valoa. Strippi 4804.

Kylpekää yhdessä - Fingerpori rautalangasta 14.11.2022

 

Kun Heimo lukee kirjasta elämänohjeen, jossa käsketään laittamaan puhelin äänettömälle, halaamaan kumppania ja kylpemään yhdessä, tarkoitetaan tällä kumppanin kanssa kylpemistä. Heimo ymmärtää asian kuitenkin väärin ja kylpee puhelimen kanssa. Strippi 4797.

Veistos on herättänyt pahennustakin - Fingerpori rautalangasta 12.11.2022


Kun Homelius kertoo uuden veistoksen ehtineen herättää pahennustakin, luulisi tämän tarkoittavan, että veistos on saanut aikaan joissain ihmisissä pahennusta. Sanat voi kuitenkin tulkita myös siten, että patsaita vastustava pahennus-takki on herännyt. Strippi 4802.

Lampaiden hyödyntäminen maisemoinnissa - Fingerpori rautalangasta 11.11.2022

Kun mies kertoo kaupungin alkaneen ekologisesti käyttää lampaita niittyalueiden maisemointiin, luulisi tämän tarkoittavan, että niityllä laiduntavat lampaat huolehtivat niityn maisemoinnista, eikä koneellista niityn muokkaamista tarvita. Todellisuus ei kuitenkaan yllättäen ole tätä, vaan lampaat toimivat kaupungin työmiehinä ja muokkaavat niittyä kaivinkoneella, joten ratkaisu ei ole yhtään aiempaa ekologisempi. Strippi 4801.

Cats - Fingerpori rautalangasta 10.11.2022

 

Päivän stripissä kissat tavalliseen tapaansa häiritsevät Heimon nukkumista keskellä yötä. Tällä kertaa erikoisuutena kuitenkin on se, että kissat eivät itse suoraan herätä Heimoa, vaan käyttävät unen epäsuoraan häirintään Cats- eli Kissat-musikaalia pienellä lavalla äänentoistoineen ja valoineen. Strippi 4800.

Dressman - Fingerpori rautalangasta 9.11.2022

 

Päivän stripissä Heimo menee Dressman-myymälään, joka nimeltään muistuttaa suuresti miesten vaatteita myyvää Dressmann-myymäläketjua. Heimo kuitenkin yllättäen palaa liikkeestä päällään mekko, jota on perinteisesti pidetty enemmän naisten vaatteena. Dressman-nimen voikin kääntää englannista suomeksi muotoon mekkomies. Strippi 4799.

Selvänäkijä - Fingerpori rautalangasta 8.11.2022

 

Kun selvänäkijä tekee asiakkaalle ajanvarausta tiistaille, luulisi hänen tarkistavan kalenterista milloin kyseisenä päivänä on vapaita aikoja. Näin selvänäkijä ei kuitenkaan yllättäen toimi, vaan sen sijaan hän ennustaa omia elämäntapahtumiaan tiistaille samaan tapaan kuin hän ennustaisi asiakkaan tulevaisuutta. Strippi 4798.

Puhujanpönttö - Fingerpori rautalangasta 7.11.2022

 

Päivän stripissä Allan saa tehtäväkseen tehdä kaupungin uuteen juhlasaliin puhujanpöntön. Hän ymmärtää tehtävän kuitenkin väärin, sillä sen sijaan että Allan tekisi puhujalle korkeahkon pöytätason, hän tekeekin suuren lintupöntön. Strippi 4796.

Pystytkö kävelemään - Fingerpori rautalangasta 4.11.2022

 

Kun J. Suoro kysyy kaatuneelta rouvalta pystyykö tämä kävelemään, hän ei yllättäen olekaan kiinnostunut rouvan voinnista, vaan haluaa ainoastaan selvittää voiko käyttää rouvaa kaljan hakemiseen. Strippi 4795.

Karvamagneetti - Fingerpori rautalangasta 3.11.2022

 

Rouva kutsuu päivän stripissä villakangastakkiaan karvamagneetiksi, sillä se tuntuu vetävän puoleensa eläinten karvoja. Rivo-Riitta kuulee tämän uhkaa myös näyttää karvamagneettiaan, jolla Rivo-Riitta ei kuitenkaan tarkoita vaatetta, vaan alapäätään. Strippi 4251. Uusinta.

Yksiulotteiset hahmot - Fingerpori rautalangasta 2.11.2022

 

Päivän stripissä seikkailee yksiulotteisia hahmoja, eli viivoja joiden ainoa ulottuvuus on pituus. Elokuvissa he käyttävät 2d-laseja saadakseen kaksiulotteisen elämyksen samaan tapaan kuin oikeassa maailmassa käytetään 3d-laseja kolmiulotteisen elokuvan näkemiseksi. Strippi 4794.

Mausteet - Fingerpori rautalangasta 1.11.2022

 

Päivän stripissä Heimo ostaa ruokakaupasta teetä hyllystä, jonka yläpuolella lukee mausteet. Tämän luulisi tavallisesti tarkoittavan mausteita, mutta tällä kertaa kyseessä onkin Maus-teet. Heimo ostaakin siis holokaustiaiheisen Maus-sarjakuvan hiirellä brändätyn teepaketin. Strippi 4793.

Oletko jo ratkaissut kaikki tähän asti julkaistut Mikä strippi -kuva-arvoitukset?

Juopot ovat hävinneet - Fingerpori rautalangasta 31.10.2022

 

Mies ihmettelee mihin kaikki juopot ovat hävinneet kaupungilta. Nähdessään kirjamessujen mainoksen hän päättelee, että kaikki kaupungin juopot ovat kirjailijoita, jotka puuttuvat katukuvasta, koska ovat parhaillaan kirjamessuilla. Strippi 4792.