Mitäänsanomaton romaani - Fingerpori rautalangasta 31.10.2023

 

Kun uutuusromaaniin tutustuva mies pohtii onko teos yhtä mitäänsanomaton kuin edellinen romaani, luulisi hänen mitäänsanomattomuudella tarkoittavan, että edellinen romaani oli tylsä tai ei kuvainnollisesti puhutellut häntä. Mitäänsanomattomuus saa kuitenkin myös konkreettisen tulkinnan, sillä uutuusromaani puhuu ääneen, eli uutuuskirja ei ole sanomatta mitään. Strippi 5084.

Palautteen antamisen käänteinen hampurilaismalli - Fingerpori rautalangasta 30.10.2023

 

Palautteen antamisessa käytetään usein ns. hampurilaismallia, jossa negatiivinen palaute sijoitetaan kahden positiivisen palautteen väliin kuin pihvi hampurilaissämpylöiden väliin, eli palautteen anto sekä aloitetaan että lopetetaan positiivisissa merkeissä, mikä saa tilanteen tuntumaan miellyttävämmältä. Päivän stripissä nähdään käänteinen hampurilaismalli palautteen antoon, eli positiivinen palaute on sijoitettu negatiivisten palautteiden väliin negatiivisen tunnelman maksimoimiseksi. Strippi 5083.

Suomen korkein rakennus - Fingerpori rautalangasta 28.10.2023

 

Kun Homelius toteaa, että käyttöön vihittävä rakennus on Suomen korkein, voisi luulla hänen tarkoittavan että rakennuksen korkeus on suurempi kuin millään muulla rakennuksella. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kyseessä on Suomen eniten korkkia muistuttava tai eniten korkista valmistettu rakennus. Rakennus muistuttaa ulkomuodoltaan perinteistä korkkipuusta valmistettua, edelleen viinipulloista tuttua korkkia.

Pappisoikeudet - Fingerpori rautalangasta 27.10.2023

 

Kun piispa toteaa papille, että tämä menettää pappisoikeutensa ellei lopeta moraalitonta käytöstä, luulisi piispan tarkoittavan, että pappi menettää oikeutensa pappisvirkaan. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan juhlimista ja alkoholin käyttöä jatkava pappi menettää pappi-soikeutensa, eli soikean ulkomuotonsa. Strippi 5081.

Viisi - kuusi miljoonaa euroa - Fingerpori rautalangasta 26.10.2023

 

Kun Homelius kuulee, että uudelle urheiluhallille anotaan tukea viisi - kuusi miljoonaa euroa, hän luulee tämän tarkoittavan että haettava rahasumma olisi viidestä eurosta kuuteen miljoonaan euroon, vaikka todellisuudessa hakemuksessa tarkoitetaan viittä miljoonaa - kuutta miljoonaa. Strippi 5080.

Hasselpähkinöitä - Fingerpori rautalangasta 25.10.2023

 

Päivän Fingerporissa Heimon ollut tarkoitus ostaa kaupasta hasselpähkinöitä. Hän on kuitenkin ymmärtänyt asian väärin ja leivontaan sopivien pähkinäpensaan hedelmien sijaan hän on ostanut Hassel-pähkinöitä toisenlaisessa merkityksessä, eli arvoituksia jotka liittyvät Sven Hassel -nimiseen tanskalaiseen kirjailijaan. Strippi 5079.

Lehdet putoavat - Fingerpori rautalangasta 24.10.2023

 

Raamatulliseen paratiisiin päätynyt Asko odottaa syksyistä lehtien tippumista, mutta ei nähdäkseen lehtien tippuvan puista, vaan nähdäkseen Aatamin ja Eevan lehden peittämät genitaalit. Strippi 5078.

Harjoittelija - Fingerpori rautalangasta 23.10.2023

 

Kun Heimo kohtaa optikkoliikkeessä harjoittelijan, luulisi tämän olevan työharjoittelussa oleva asiakaspalvelija. Tästä ei kuitenkaan yllättäen harjoittelijana olemisessa ole tällä kertaa kyse, vaan harjoittelija harjoittelee ”inhottavin suomalainen” -kilpailua varten mahdollisimman ärsyttävää ja loukkaavaa palvelua. Strippi 5077.

Kassan tyhjennys - Fingerpori rautalangasta 21.10.2023

 

Päivän stripissä Sam Makkonen ryöstää kaupan kassan, mutta yllättäen samalla haluaa ostaa arvan ja kaksi riviä Viking-lottoa, mikä edellyttää tunnistautumista, kuten uhkapelaavat kommentoijat ansiokkaasti huomauttivat. Ryöstön yhteydessä tunnistautuminen taas paljastaa samalla naamioidun ryöstäjän henkilöllisyyden.  Strippi 5076.

Autolautat ovat ympäristöhaitta - Fingerpori rautalangasta 20.10.2023

 

Kun Heimo toteaa autolauttojen olevan melkoinen ympäristöhaitta, ei kollega yhdy mielipiteeseen, sillä tämä luulee Heimo tarkoittavan autolautalla tavalliseen tapaan laivaa, joka pystyy kyydissään kuljettamaan autoja vesistön yli. Heimo ei kuitenkaan tarkoittanut tällaista alusta, vaan vedessä kelluvaa lauttaa joka koostuu autoista. Strippi 5075.

Metron matkustajista katosi puolet - Fingerpori rautalangasta 19.10.2023

 

Kun uutisissa kerrotaan, että lippujen hintauudistuksen myötä metron matkustajista katosi puolet, luulisi tämän tarkoittavan, että uusilla lippujen hinnoilla matkustajien määrä on laskenut puoleen aiemmasta ihmisten käyttäessä muita liikkumisen muotoja. Tästä ei kuitenkaan toisessa kuvassa ole kyse, vaan puolet metron matkustajista on yhtäkkiä kadonnut jäljettömiin, eli heidän olinpaikkaansa ei tiedetä. Strippi 5074.

Lattia täynnä poroja - Fingerpori rautalangasta 18.10.2023

 

Kun Allan toteaa lattian olevan kahvin keittämisen jälkeen täynnä poroja, luulisi hänen tarkoittavan että lattialle on kahvin tekemisen yhteydessä päätynyt jauhettua kahvia. Yllättäen kyse ei kuitenkaan ole kahvinporoista vaan oikeista elävistä poroista. Strippi 5073.

D-vitamiini - Fingerpori rautalangasta 17.10.2023

 

Kun Heimo syö D-vitamiinia, hänestä tulee laulaja Danny. Kyseessä ei siis olekaan tavanomainen D-vitamiini, vaan "Iso D"-vitamiini, sillä Danny tunnetaan myös nimellä Iso D. Strippi 5072.

Unen deltarytmit - Fingerpori rautalangasta 16.10.2023

 

Päivän stripissä Heimolle on tehty unenaikainen aivosähkökäyrä- eli EEG-tutkimus, jossa aivojen sähköisistä rytmeistä nopeat alfarytmit olivat normaalit, mutta hitaat syvempään uneen liittyvät deltarytmit poikkeavat. Niinpä Heimo saa lähetteen deltarytmiterapiaan, joka osoittauttuu yllättäen terapiamuodoksi, jossa Heimo esittää The Delta Rhythm Boys -lauluyhtyeen lauluja. The Delta Rhythm Boys oli 1930-1980 -luvuilla esiintynyt yhdysvaltalainen yhtye, joka sai Suomessakin suuren suosion ja levytti myös suomenkielisiä kappaleita, kuten stripissä laulettava kansanlaulu Tula tullalla. Strippi 5071.

Homelius esitteli suurta elintään - Fingerpori rautalangasta 14.10.2023

 

Kun lehti kertoo Homeliuksen esitelleen messuvieraille suurta elintään, voisi luulla hänen näyttäneen sukupuolielintään eli penistä. Tästä ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan Homelius esitteli lähinnä sanallisesti ihoaan. Strippi 5070.

Lahja vaarille - Fingerpori rautalangasta 13.10.2023

 

Päivän stripissä vaarille syntymäpäivälahjaa hankkiva Heimo ajattelee löytäneensä sopivan tuotteen, jossa lukee loistoukille. Sana ei kuitenkaan tarkoita loisto-ukkia, vaan lois-toukkia, sillä kyseessä on hyönteismyrkky. Strippi 5069.

Sanasto - Fingerpori rautalangasta 12.10.2023

 

Päivän stripissä runoilija menee Sanastoon ajatelleen, että Sanasto olisi kokoelma erilaisia lainattavissa olevia sanoja, samaan tapaan kuin kirjasto. Todellisuudessa Sanasto on kuitenkin kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö. Strippi 4054. Uusinta.

Avaatko ikkunaa - Fingerpori rautalangasta 11.10.2023

 

Kun Heimon huoneeseen tuleva kollega pyytää avaamaan ikkunaa, hän haluaa parantaa huoneen huonoa ilmanlaatua tuulettamalla. Heimo ymmärtää avata-sanan tarkoituksen kuitenkin väärin ja luulee kollegan pyytävän häntä avaamaan käsitteen ikkuna merkitystä, eli Heimo ymmärtää avata-sanan merkityksessä "selittää auki". Strippi 5067.

Matkalippujen tarkastus - Fingerpori rautalangasta 10.10.2023

Kun junan konduktööri ilmoittaa tarkastavansa Savonlinnasta tulleiden matkaliput, luulisi kyseessä olevan tilanne, jossa juna on viimeksi pysähtynyt Savonlinnan asemalla, ja nyt tarkastetaan äskettäin kyytiin nousseiden matkustajien liput. Tällaisesta tilanteesta ei kuitenkaan välttämättä ole kyse, vaan konduktööri tarkistaa vain Savonlinnasta tulleiden liput, koska ei luota heihin. Sen sijaan muualta kyytiin tulleiden kohdalla konduktööri luottaa lippujen olevan kunnossa ilman tarkastamistakin. Strippi 4928. Uusinta.


Kukkien lasku haudalla - Fingerpori rautalangasta 9.10.2023

 

Kun pappi sanoo, että kukat lasketaan haudalla, hän tarkoittaa että haudan luona kukat asetetaan arkulle tai sen viereen. Sanat voi kuitenkin ymmärtää myös niin, että haudalla lasketaan kukkien lukumäärä, kuten stripissä päädytään tekemään. Strippi 5066.

Kevytyrittäjä - Fingerpori rautalangasta 7.10.2023

 

Kun krokotiili kertoo toiselle ettei kevytyrittäjä maistu samalta, hän vertaa kevytyrittäjää laihduttavien ihmisten suosimiin vähärasvaisempiin ja mauttomampiin kevytruokiin. Kevytyrittäjä ei kuitenkaan todellisuudessa tarkoita syötynä kevyempää yrittäjää, vaan ammatinharjoittajaa, jolla ei ole omaa yritystä vaan jonka ansiot tulevat ulkopuolisen laskutuspalvelun kautta. Strippi 5064.

Diplomi-insinööri - Fingerpori rautalangasta 6.10.2023

 

Kun päivän stripissä nähdään diplomi-insinööri Helenius, luulisi tämän tarkoittavan hänen suorittaneen teknis-tieteellisen alan ylemmän korkeakoulututkinnon. Osoittautuu kuitenkin, että mahdollisesta koulutustaustasta riippumatta Helenius on diplomi-insinööri ensisijaisesti siksi, että hän työskentelee diplomeja suunnitelevana insinöörinä. Strippi 5065.

Kuun pimeä puoli - Fingerpori rautalangasta 5.10.2023

 

Kun kollega näyttää Heimolle kuvaa Kuun pimeästä puolesta, luulisi tämän tarkoittavan Maasta katsoen Kuun vastakkaista puolta, joka Kuun kiertoradan ja pyörimisliikkeen synkronisaation vuoksi pysyy aina Maasta näkymättömissä. Kyse ei kuitenkaan yllättäen ole tästä kuun puoliskosta, vaan kuvassa näkyy Kuun psykologinen pimeä puoli, johon liittyy Kuun harrastama juopottelu ja natsismi. Strippi 5063.

Nuoriso astuu armeijan vihreisiin - Fingerpori rautalangasta 4.10.2023

 

Kun lehdessä kerrotaan nuorison astuvan armeijan vihreisiin, luulisi tämän tarkoittavan, että uusi saapumiserä on aloittamassa varusmiespalveluksensa ja armeijan vihreiden viittaavan armeijan vihreään vaatetukseen. Tästä ei kuitenkaan yllättäen ole kyse, vaan uutinen tarkoittaa nuorten astuvan jaloillaan sotilaiden sylkemien vihreiden klimppien päälle. Strippi 5062.

Lisää panoseuroja - Fingerpori rautalangasta 3.10.2023

 

Kun sanomalehti kertoo Homeliuksen haluavan kaupunkiin lisää panoseuroja, voi syntyä virheellinen käsitys siitä, että Homelius tarkoittaisi panemiseen eli yhdyntään tarkoitettuja seuroja. Todellisuudessa Homelius haluaa lisää panos_euroja eli valtiolta rahallista panostamista kaupunkiin. Strippi 5061.

Pizza rantautuu Suomeen 1960-luvulla - Fingerpori rautalangasta 2.10.2023

 

Kun pizzan kerrotaan rantautuneen Suomeen 1960-luvulla, luulisi tämän tarkoittavan kuvainnollista rantautumista, eli että pizzaa alettiin valmistaa ja syödä Suomessa yleisesti 1960-luvulla. Stripissä nähdään kuitenkin, että pizza teki 1960-luvulla konkreettisen rantautumisen, eli siirtyi uuteen maahan noussen merestä Suomen rannalle. Strippi 5060.