Biokaasu - Fingerpori rautalangasta 30.4.2022

 

Päivän stripissä Heimo on joutua noloon tilanteeseen, kun häneltä pääsee autossa pieru juuri ennen kuin on ottamassa Irmeli-mummun kyytiin. Heimo onnistuu kuitenkin pelastamaan tilanteen kertomalla, että auto on muunnettu toimimaan biokaasulla. Todellisuudessa biokaasulla toimiva auto ei haise pierulle, mutta Irmelille selitys voi hyvinkin mennä läpi, koska ajatus biokaasun ja pierunhajun yhteydestä ei kuulosta liian kaukaa haetulta. Strippi 4647.

Ahvenanmaa ei tarvitse armeijaa - Fingerpori rautalangasta 29.4.2022

 

Päivän stripissä selviää, mistä Suomeen kuuluva autonominen maakunta Ahvenanmaa on saanut nimensä. Ahvenanmaalainen mies näyttää Homeliukselle, että Ahvenanmaa ei tarvitse armeijaa, koska sitä suojelee ahven nimeltä Suuri Ahvena, jonka mukaan saariryhmä on nimetty. Strippi 4646.

Nikotiinipurukumiriippuvuus - Fingerpori rautalangasta 28.4.2022

 

Tavallisesti nikotiiniriippuvaiset alkavat käyttää nikotiinipurukumia päästäkseen eroon tupakasta, mutta päivän stripissä Allanille suositellaan käänteisesti tupakkaa nikotiinipurukumiriippuvuuden hoidoksi. Strippi 4645.

Surströmming - Fingerpori rautalangasta 27.4.2022

 

Fingerpolin avaruusaseman astronautilla on huono lounasvalinta, sillä heti avatessaan oksettavan pahasta hajustaan tunnetun surtrömming- eli hapansilakkatölkin hän alkaa oksentaa. Tämä puolestaan on tavallista ongelmallisempaa avaruuspuvun sisällä, sillä oksennus jää ikävästi leijumaan kypärän sisään. Strippi 4644.

Kokonaisvaltainen näöntarkastus - Fingerpori rautalangasta 26.4.2022

 

Kun optikkoliikkeessä mainostetaan kokonaisvaltaista näöntarkastusta, voisi tämän luulla tarkoittavan esimerkiksi sitä, että taittovirheen tutkimisen lisäksi otetaan silmänpohjan kuva. Fingerporilainen kokonaisvaltainen näöntarkastus sisältää kuitenkin psykofyysisen ja filosofisen tulkinnan tutkittavan näkemisestä ja näkemyksistä. Strippi 4643.

Miten pääsen terveyskeskukseen - Fingerpori rautalangasta 25.4.2022

 

Kun mies kysyy Allanilta miten pääsee terveyskeskukseen, neuvoo Allan ajamaan kolarin. Mies olisi kaivannut ajo-ohjetta terveyskeskukseen, mutta Allanin vastaus on kannanotto terveyskeskuksen niukkaan aikatilanteeseen; lääkärille on vaikeaa saada pikaista aikaa ellei joudu onnettomuuteen. Strippi 3579. Uusinta.

Miten pääsen terveyskeskukseen - Fingerpori rautalangasta 23.4.2022

 

Kun mies kysyy Allanilta miten pääsee terveyskeskukseen, neuvoo Allan ajamaan kolarin. Mies olisi kaivannut ajo-ohjetta terveyskeskukseen, mutta Allanin vastaus on kannanotto terveyskeskuksen niukkaan aikatilanteeseen; lääkärille on vaikeaa saada pikaista aikaa ellei joudu onnettomuuteen. Strippi 3579. Uusinta.

Poika pääsi Hesariin - Fingerpori rautalangasta 22.4.2022

 

Kun kala kertoo poikansa päässeen Hesariin, voisi luulla pojan tehneen jotain merkityksellistä, minkä johdosta Helsingin sanomat on uutisoineet pojasta. Todellisuudessa poika on kuitenkin joutunut kalastajan saaliiksi ja kääritty torilla sanomalehteen Heimon ostaessa kalaa. Strippi 3531. Uusinta.

Siistitään latvoja - Fingerpori rautalangasta 21.4.2022

 

Kun pilviveikko Muhevainen tulee parturiin ja toivoo latvojen siistimistä, ei hänen toiveensa toteudu, sillä parturi päätyykin lyhentämään Muhevaisen hiuksia huomattavasti ja tekemään hänestä täysin tunnistamattoman siistiytyneen muodonmuutoksen myötä. Strippi 4642.

Näpit erossa - Fingerpori rautalangasta 20.4.2022

 

Kun mies kertoo vaimolleen firman virkistyspäivään tulevan simpsakoita flikkoja, käskee vaimo pitämään näpit erossa. Tämän luulisi tarkoittavan, että mies ei saa koskea sormillaan vieraisiin naisiin. Näpit erossa -lausahdus saa kuitenkin myös toisen merkityksen, kun pari eroaa ja mies saa erossa pitää vain omat näppinsä muun omaisuuden mennessä vaimolle. Strippi 4640.

NATO-kysely - Fingerpori rautalangasta 19.4.2022

 

Kun Nato-kyselystä uutisoidaan, että 68% vastaajista oli puolesta, 12% vastaan ja 20% ei osannut sanoa, luulisi että 20% ihmisistä ei osannut päättää kantaansa. Ei osaa sanoa -kategorian voi kuitenkin tulkita myös toisella tavalla, sillä kuten Allan osoittaa, NATO-sanan lausuminen ei välttämättä ole yksiselitteistä ja kyselyn tuloksen voi tulkita siten, että 20% ihmisistä ei osannut sanoa sanaa NATO oikein. Strippi 4638.

Ärtynyt paksusuoli - Fingerpori rautalangasta 15.4.2022

 

Kun Asko Vileniusta haastatellaan mainosta varten, häneltä kysytään kärsiikö tämä ärtyneestä paksusuolesta. Kysymyksen tarkoituksena on tiedustella sairastaako Asko ärtynyttä paksusuolta, ja Askon vastattua kieltävästi luulisi tämän tarkoittava, ettei hänellä ole kyseistä vaivaa. Asko kuitenkin yllättäen kääntääkin asian päälaelleen, sillä hänellä on ärtynyt paksusuoli, mutta masokistina hän nauttii oireista, eikä siis kirjaimellisesti tulkittuna kärsi vaivasta. Strippi 4637.

Kaupungin johto muistaa olympiavoittajia tonteilla - Fingerpori rautalangasta 14.4.2022

 

Kun radiossa kerrotaan kaupungin johdon päättäneen muistaa olympiavoittajia tonteilla, luulisi tämän tarkoittavan, että kaupunki lahjoittaa Fingerporilaisille olympiavoittajille tontteja kaupungista. Kyse ei kuitenkaan ole tästä, vaan kaupungin johtohenkilöt vain keskenään muistelevat menneitä olympiavoittajia ollessaan tonteilla. Strippi 4610.

Lenin ajatuksia - Fingerpori rautalangasta 13.4.2022

 

Päivän stripissä kommunistimies ostaa kirjan, jonka voisi kannen perusteella luulla sisältävän Vladimir Iljitš Leninin eli V. I. Leninin ajatuksia. Osoittautuu kuitenkin, että kirjassa on Tankki täyteen -televisiosarjasta tutun Sulo Vilenin ajatuksia. Strippi 4639.

Luonto lähikuvissa - Fingerpori rautalangasta 12.4.2022

 

Heimo ostaa Luonto lähikuvissa -kirjan ja odottaa näkevänsä kauniita luontoaiheisia kuvia. Osoittautuu kuitenkin, että kaikki kirjan lähikuvat ovat eläinten anuksista, eli peräaukoista. Strippi 4636.

Kasva aikuiseksi - Fingerpori rautalangasta 11.4.2022

 

Kun äiti käskee nuorukaista kasvamaan aikuiseksi, hän tarkoittaa kasvamisella henkistä kasvamista. Mies ottaa kasvukäskyn kuitenkin kirjaimellisesti ja syö itsensä isokokoiseksi. Strippi 4635.

Autonostaja - Fingerpori rautalangasta 9.4.2022

 

Kun autonostajaksi tunnistettu mies saapuu autokauppaan, luulisi autonostajan tarkoittavan auton ostajaa. Osoittautuu kuitenkin, että kyseessä on auton nostaja, mikä selittää Allanin kyllästyneen reaktion miehen saapumiseen. Strippi 4634.

Tyhjän päällä - Fingerpori rautalangasta 8.4.2022

 

Kun mies kertoo Heimolle olevansa tyhjän päällä, hän tarkoittaa eronneensa ja joutuneensa asunnottomaksi. Asko Vileniuskin kertoo tyhjän päällä olemisen olevan tuttua puuhaa, mutta Asko tarkoittaa tyhjän päällä olemisella seksin harrastamista puhallettavan nuken kanssa, Askon alla oleva nukke kun on sisältä tyhjää. Strippi 4633.

Dokaaminen lähti lapasesta - Fingerpori rautalangasta 7.6.2022

 

Kun mies kertoo dokaamisen lähteneen lapasesta, luulisi hänen tarkoittavan että juominen riistäytyi käsistä eli hän on menettänyt hallinnan juomisestaan. Sanoilla on kuitenkin myös konkreettinen merkitys, sillä miehen ryyppyputki alkoi, kun hän hukkasi lapasen ja meni siksi baariin lämmittelemään. Strippi 4632.

Kolmas polkupyörä - Fingerpori rautalangasta 6.4.2022

 

Heimo on kuullut, että kolmas pyörä voi piristää seksielämää. Hän on kuitenkin ymmärtänyt asian väärin ja siksi ostaa kolmannen polkupyörän. Todellisuudessa seksielämää piristävä kolmas pyörä olisi tarkoittanut kolmatta henkilöä parin mukaan seksiä harrastamaan. Strippi 4631.

Tein piirakoita - Fingerpori rautalangasta 5.4.2022

 

Kun naiset kertovat tehneensä hauiksia ja vatsalihaksia, on selvää heidän tarkoittavan treenanneen kyseisiä lihaksia. Kun kolmas nainen kertoo tehneensä juuri kotona "piirakoita", jää epäselväksi onko nainen leiponut oikeita piirakoita vai treenannut alapäänsä lihaksia. Strippi 4630.

Katso että ovi sulkeutuu kunnolla - Fingerpori rautalangasta 4.4.2022

 

Kun kyltti käskee katsomaan, että ovi sulkeutuu kunnolla, tekee Heimo työtä käsketttyä ja jää odottamaan että ovi sulkeutuisi itsestään. Heimo ymmärsi käskyn kuitenkin väärin, sillä tarkoitus ei ollut vain jäädä katsomaan oven sulkeutumista. Selvempää olisi ollut, jos kyltissä olisi lukenut "sulje ovi kunnolla". Strippi 4629.

Tämä ei jää tähän - Fingerpori rautalangasta 2.4.2022

 

Kun Heimo valittaa hotellin vastaanotossa huonosta palvelusta ja sanoo "tämä ei jää tähän" ottaen esiin kännykkänsä, hän todennäköisesti tarkoittaa ryhtyvänsä toimenpiteisiin vähintäänkin huonon arvostelun jättämällä. Heimon sanat saavat kuitenkin yllättäen kirjaimellisen merkityksen, sillä Heimon kännykkä ei jää Heimon käteen varkaan tullessa anastamaan sen. Strippi 4628.

Erittäin passiivis-aggressiivinen - Fingerpori rautalangasta 1.4.2022

 

Eläintarhassa voi yleensäkin olla joidenkin eläinten kohdalla varoitus aggressiivisuudesta, jotta kävijät osaavat olla varovaisia ja koskematta eläimiin. Stripissä nähdään kuitenkin varoitus passiivis-aggressiivisesta eläimestä, mikä on harvinaisuus. Strippi 4627.