Aikamme on lopussa - Fingerpori rautalangasta 28.2.2019


Kun Heimo kysyy seminaarin lopussa, mitä mieltä luennoitsija on ilmastonmuutoksesta, toteaa luennoitsija ajan olevan lopussa. Tällä luennoitsija tarkoittaa, että seminaariin varattu aika on lopussa, eikä tämä enää ehdi vastaamaan Heimon kysymykseen. Yleisölle jää kuitenkin vastauskesta väärä mielikuva, sillä he luulevat asiantuntijan tarkoittaneen, että ilmastonmuutos aiheuttaa välittömän maailmanlopun ja koko ihmiskunnan aika on lopussa.

Tossua toisen eteen - Fingerpori rautalangasta 27.2.2019


Kun valmentaja käskee juoksijaa laittamaan tossua toisen eteen, hän tarkoittaa vertauskuvallisesti juoksemisen jatkamista. Urheilija tulkitsee neuvon kuitenkin väärin, sillä hän ei laitakaan enää tossua toisen tossun eteen, vaan livauttaa tossunsa toisen juoksijan eteen kaataen tämän maahan. Kyseinen temppu on epäurheilijamaista käytöstä.

Hands on -tyyppinen esimies - Fingerpori rautalangasta 26.2.2019


Kun Heimon pomo toteaa olevansa hands on -tyyppinen esimies, tämän luulisi tarkoittavan, että pomo tuntee alaisensa ja on päivittäin tekemisissä näiden käytännön töiden kanssa, sen sijaan että olisi kaukana norsunluutornissaan tai vain pyörittelisi papereita.
Osoittautuu kuitenkin, että hands on -johtaminen tarkoittaa firman naistyöntekijöiden käpälöimistä, mikä sopiikin termin vaihtoehtoiseksi suomennokseksi.

Kissan kuvaaminen - Fingerpori rautalangasta 25.2.2019


Päivän stripissä nähdään Heimon Rieti-kissan metkuja. Heimo näkee kissan leikkimässä pallollaan ja haluaa ikuistaa tilanteen kuvaan, mutta juuri kun Heimo ottaa valokuvan, kissa pilaakin kuvan alkamalla nuolla takapäätään. Heimon katsoessa pilalle mennyttä otosta kissa jatkaa taas kuvauksellista aktiviteettiaan.

Kerro urastasi - Fingerpori rautalangasta 23.2.2019


Kun Rivo-Riittaa pyydetään rekrytointitilaisuudessa kertomaan urastaan, tarkoitetaan kysymyksellä tietysti työuraa. Tilanteesta tekee hauskan se, että Rivo-Riitta todennäköisesti vastaa "Minä teille uran näytän", jolloin hän tarkoittaakin uralla sukupuolielimiään.

Joudutaan kortistoon - Fingerpori rautalangasta 22.2.2019


Päivän Fingerporissa kuninkaallinen perhe toteaa joutuvansa kortistoon. Kortistolla tarkoitetaan tavallisesti työttömäksi joutumista, eli joudutaan työvoimatoimiston "kortistoon". Stripissä on kuitenkin hauska sanaleikki, sillä kyseinen kuningasperhe on pelikorteista tutut kuvakortit, eli kuningas, kuningatar ja jätkä. Niinpä stripissä kortistoon joutuminen tarkoittaakin myös pelikortteihin joutumista.

Don Quijote - Fingerpori rautalangasta 21.2.2019


Päivän Fingerporissa nähdään klassikkokirjan hahmo Don Quijote, joka kirjassa taisteli tuulimyllyjä vastaan. Strippi yhdistyy kuitenkin myös modernimpaan keskusteluun, sillä Don Quijote toteaa lepakkojen räjähtävän tuulimyllyjen vuoksi. Tämä viittaa Perussuomalaisten Matti Putkosen parin vuoden takaiseen huoleen siitä, että modernit tuulivoimalat aiheuttavat lepakoiden räjähtämistä. Putkonen on siis uusi Don Quijote.

Voita tupakanhimo - Fingerpori rautalangasta 20.2.2019


Kun mainoksessa sanotaan "voita tupakanhimo", kehoittaa mainos tietenkin päihittämään tupakanhimon ja pääsemään eroon tupakasta. Heimo luulee mainoksen kuintenkin tarkoittavan kilpailua, josta voi palkintona voittaa itselleen tupakanhimon.
Sama strippi nähtiin 22.3.2018.

Koyday mantti - Fingerpori rautalangasta 19.2.2019


Päivän stripissä nähdään konttialus, joka ei ole ainoastaan kontteja kuljettava alus, vaan myös alus, jolla puhutaan kontinkieltä tai "konttikieltä". Kontinkieli on leikkikieli, jossa tavalliseen sanaan lisätään sana kontti ja sen jälkeen tehdään sananmuunnos. Näin kansainvälisestä mayday-hätämerkistä tulee kontinkielelle käännettynä ensin maydaykontti ja lopulta koydaymantti.

Teitä on kusetettu - Fingerpori rautalangasta 18.2.2019


Kun Homelius sanoo lööpin mukaan "teitä on kusetettu", syntyy mielikuva siitä, että kaupunki olisi huijannut asukkaitaan. Todellisuudessa Homelius oli kertonut toimittajalle, että kaupunki on levittänyt teille ureaa sisältävää ainetta, joka tekee kadun vähemmän liukkaaksi. Virtsa sisältää ureaa, ja siksi toimittaja oli käyttänyt urean levittämisestä sanaa kusettaminen.

Autotune - Fingerpori rautalangasta 16.2.2019


Moni on viime vuosina todennut, että autotune on Saatanan keksintö. Tällä tarkoitetaan, että lauluäänen koneellisesti juuri oikeaan sävelkorkeuteen ja siten luonnollista lauluääntä muokkaava laite on pilannut nykymusiikin. Stripissä autotune on kuitenkin kirjaimellisesti Saatanan tekosia, sillä Jumalan luodessa maailmaa Saatana rakentaa maailmaan autotune-laitteen.

Hyväkuntoinen kolmio Mannerheimintiellä - Fingerpori rautalangasta 15.2.2019


J. Suoro harrastaa päivän stripissä jälleen epärehellistä myyntityötä laatimalla myynti-ilmoituksen hyväkuntoisesta kolmiosta Mannerheimintiellä. Näin hän antaa olettaa, että tarjolla olisi hyväkuntoinen kolmen huoneen asunto, vaikka todellisuudessa myynnissä on kärkikolmio-liikennemerkki.

Osakesijoittaja lopettaa päivätyöt - Fingerpori rautalangasta 14.2.2019


Kun osakesijoittaja toteaa lopettavansa päivätyöt, hänen voisi luulla tarkoittavan, ettei hänen enää tarvitse käydä töissä, vaan hän pystyy elämään sijoituksista saamillaan tuotoilla. Todellisuudessa mies tarkoittaa lopettavansa päiväsaikaan tehtävän työnsä ja siirtyvänsä siivostyöhön, jota tehdään yöaikaan. Miehellä ei siis olekaan niin suurta osakesalkkua kuin hänen puheistaan olisi voinut luulla.

Osake- ja muusta sijoittamisesta kiinnostuneille Rautalankapori suosittelee tutustumaan Nordnet-nettipankkiin, jossa omasta salkusta ei tarvitse pulittaa lainkaan säilytysmaksuja. Tämä on sekä omakohtaiseen kokemukseen perustuva suositus että mainos, linkki alla.
Automatisoitua säästämistä

Ääripäät huutelevat - Fingerpori rautalangasta 13.2.2019


Ääripäiden huutelulla voisi tavallisesti luulla tarkoitettavan vastakkaisten, äärimmäisten poliittisten näkemysten kilpailua keskenään. Stripin tilanteessa huutelevat ääripäät ovat kuitenkin ruuansulatusjärjestelmän ääripäät, eli suu ja peräaukko, jotka molemmat pitävät ääntä eli "huutelevat".

Ruotsinlaivoilla salmonellaa - Fingerpori rautalangasta 12.2.2019


Kun uutinen kertoo, että ruotsinlaivoilla on todettu salmonellaa, luulisi tämän tarkoittavan, että matkustajilla on ollut salmonella-infektioita tai että ruuassa on ollut salmonella-bakteeria. Stripissä kuitenkin nähdään, että itse laiva kärsii salmonellan aiheuttamasta ripulista.

Huutokauppa Bukowski - Fingerpori rautalangasta 11.2.2019


Päivän stripissä on yhdistetty kaksi saman nimistä asiaan keskenään: Heimo on Bukowskin huutokaupassa, joka viittaa pohjoismaissa tomivaan Bukowskis-nimiseen huutokauppaan. Stripissä meklarina toimii runoilija Charles Bukowski, jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä huutokauppayrityksen kanssa.

Rytmi veressä - Fingerpori rautalangasta 9.2.2019


Kun mies suunnittelee Rytmi-kahvilaan "Rytmi veressä" tapahtuman, voi nimen ymmärtää kahdella eri tavalla. Mies tarkoitti yleistä rytmi veressä -ilmausta, joka tarkoittaa ihmisen synnynnäiseen ominaisuuteen tuntea rytmi ja musiikki sisällään. Rytmi veressä voi kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että Rytmi-kahvilassa on veriroiskeita, kuten stripin loppuosassa on tavoitteena.

Naudanpaistia, jossa on mukana luuta - Fingerpori rautalangasta 8.2.2019


Kun Heimo pyytää naudanpaistia, jossa on mukana luuta, hänen ei saakaan lihan mukana luuta vaan luudan. "Luuta" voi siis tarkoittaa Heimon pyynnössä tarkoittaa joko eläimen tukikudosta tai siivoukseen käytettävää luutaa.

Ei starttaa vaikka hehkutat - Fingerpori rautalangasta 7.2.2019


Päivän stripissä hehkutus on kahdessa eri merkityksessä. Dieselmoottoria ei voi kylmässä käynnistää ellei sitä ensin hehkuteta, eli nosteta palotilan lämpötilaa hehkutulpan avulla. Toisaalta hehkuttamisella tarkoitetaan kehumista tai ihannoivaa julistamista. Yhdistelmästä tekee stripissä erityisen hauskan se ristiriita, että moottori ei käynnisty lainkaan, vaikka mies juuri "hehkuttaa" eli kehuu moottorinsa luotettavuutta.

Shampoo erittäin kuiville hiuksille - Fingerpori rautalangasta 6.2.2019


Kun shampoo on tarkoitettu erittäin kuiville hiuksille, luulisi tämän tarkoittavan, että shampoo on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti kuivan hiuslaadun kosteuttamiseen. Shampoon idea olikin kuitenkin, että sitä ei levitetä märkiin hiuksuun, vaan hiusten tulee olla erittäin kuivat pestessä.

Hoitajamitoitus vähintään 0,5 - Fingerpori rautalangasta 5.2.2019


Fingercaren vanhusyksikössä hoitajamitoitus on vähintään 0,5 mutta tämän merkitys ei olekaan se, että hoitajia olisi 0,5-kertaisesti vanhuksiin nähden, vaan sitä että hoitajat ovat töissä vähintään 0,5 promillen humalassa.

Hevoskuiskaaja - Fingerpori rautalangasta 4.2.2019


Päivän stripissä hevoskuiskaaja ei tarkoitakaan yllättäen hevosen kouluttajaa, vaan kuiskaavaa hevosta.

Töissä joutui taas venymään - Fingerpori rautalangasta 2.2.2019


Kun Heimo kertoo, että töissä joutui venymään, hän antaa olettaa että olisi tehnyt erityisen kovasti töitä ja joutunut jäämään ylitöihin. Todellisuudessa hän tauolla venyttänyt kättään yltääkseen donitsiin.

KonMari - Fingerpori rautalangasta 1.2.2019


Päivän Fingerporissa Heimon silmäilemän KonMari-kirjan filosofia kääntyy itseään vastaan, kun se kehoittaa olla täyttämättä kotia turhilla kirjoilla. Näin kirja jääkin Heimolta ostamatta.