Eines lämmitetään suojakuvulla peitettynä - Fingerpori rautalangasta 28.2.2018


Kun ohje käskee lämmittämään eineksen suojakuvulla peitettynä, on tarkoitus tietenkin peittää eines suojakuvulla sen ollessa lämmityksessä. Heimo sen sijaan ymmärtää ohjeen väärin ja suojaa itsensä kuvulla lämmittäessään einestä.

Silmä lepää - Fingerpori rautalangasta 27.2.2018


Yleensä "siinä silmä lepää" -ilmausta käytetään tarkoittamaan, että katseen kohde on esteettisesti miellyttävää katseltavaa. Stripissä lasisilmä lepää kuitenkin konkreettisesti vaasin päällä.

Tiitisen lista - Fingerpori rautalangasata 26.2.2018


Kun Heimo kuulee yleisradion esittävän kokonaisuudessaan Seppo Tiitisen listan, luulee hän tämän tarkoittavan Tiitisen listana tunnettua luetteloa suomalaisista hekilöistä, joita Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasi piti kiinnostavina.
Radiossa soitettava Tiitisen lista onkin kuitenkin Seppo Tiitisen valitsema lista soitettavista musiikkikappaleista.

Kopio avaimesta - Fingerpori rautalangasta 24.2.2018


Kun Heimo sanoo haluavansa kopion avaimestaan, hän tarkoittaa toista täysin samanlaista, samaan lukkoon käyvää avainta. Hän saa kuitenkin vain paperisen valokopion avaimestaan.

Kalastettu kestävällä tavalla - Fingerpori rautalangasta 23.2.2018


Kun säilyketölkissä lukee että kala on kalastettu kestävällä tavalla, tämän luusisi tarkoittavan sitä, että kalastaja on toiminut vastuullisesti siten, että se ei ole ryöstökalastanut uhanalaisia kalakantoja, eli kalasäilyke on tuotettu eettisestä ja luonnonsuojelun näkökulmasta kestävällä tavalla.
Todellisuudessa kalastus on kuitenkin ollut kestävää ajallisesti, eli kalastajalla on kestänyt kauan aikaa kalareissullaan.

Viisas pääsee vähemmällä - Fingerpori rautalangasta 22.2.2018


Kun tuomari toteaa, että viisas pääsee vähemmällä, hän tarkoittaa sanoa ettei rikos kannata, eli viisas mies olisi jättänyt rikoksen tekemättä ja säästyisi rangaistukselta. Tuomitut kuitenkin luulevat tuomarin tarkoittavan, että tuomituista älykkäämpi saisi samasta rikoksesta pienemmän rangaistuksen.

Pelataan korista - Fingerpori rautalangasta 21.2.2018


Kun Heimo kertoo pelaavansa korista, hän ei tarkoita pelaavansa koripalloa, vaan hänellä on kavereiden kanssa kesken korttipeli, jonka panoksena on kori olutta.

Pyllystä puristaminen - Fingerpori rautalangasta 20.2.2018


Kun miesasiamiesten jäsen puhuu pyllystä puristamisesta, syntyy oletus, että hän tarkoittaa tarjoilijan pyllyn puristamista kädellä. Hän tarkoittaakin kuitenkin, että hän alkaa puristaa itse omasta pyllystään ulostetta.

Ravintolakoulu - Fingerpori rautalangasta 19.2.2018


Fingerporin ravintolakoulussa ei opiskella ravintolassa työskentelyä, vaan ravintola-asiakkaana olemista.

Kaivonkatsoja - Fingerpori rautalangasta 17.2.2018


Kaivonkatsoja tarkoittaa henkilöä, joka etsii maasta vesisuonta, perinteisesti käyttäeen apunaan y-kirjaimen muotoista taikavarpua. Stripissä nähtävä kaivonkatsoja sen sijaan vain tuijottaa valmista kaivoa.

Heittämällä ohi - Fingerpori rautalangasta 16.2.2018


"Heittämällä" on yleensä kuvainnollisesti käytettävä sana, joka tarkoittaa samaa kuin "helposti". Stripissä suomalainen menee kuitenkin kirjaimellisesti heittämällä norjalaisen ohi.

Kaupunginjohtajaa kuvaava teos seinälle - Fingerpori rautalangasta 15.2.2018


Kun Heimo kertoo, että seinälle tulee kaupunginjohtajaa ja tämän työtä kuvaava teos, luulisi tämän tarkoittavan kaupunginjohtahjaa esittävää taulua. Seinälle tuleekin kuitenkin konkreettisesti kaupunginjohtajan työskentelyä kuvaava valvontakamera.

Joka toinen oli V-sana - Fingerpori rautalangasta 14.2.2018


Kun mummo kertoo toiselle nuorten käytöksestä, hän sanoo joka toisen sanan olleen V-sana ja antaa näin olettaa, että nuoret olisivat käyttäneet runsaasti vittu-sanaa lauseiden täytteenä.
Näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahtunut, vaan nuoret olivat kohteliaasti tarjonneet apua siten, että joka toinen sana alkoi sattumalta V-kirjaimella.

Vaivatta työterveydenhuoltoon - Fingerpori rautalangasta 13.2.2018


Kun Allan toteaa, ettei ole ennen päässyt yhtä vaivatta työterveydenhuoltoon, hän tarkoittaa ettei ole päässyt vastaanotolle yhtä helposti, siis hänen ei tarvinnut nähdä vaivaa lääkäriin päästäkseen. Lääkäri kuitenkin luulee Allanin tarkoittavan, että hänellä ei ole mitään vaivoja, joten hän kirjaa potilastekstiin Allanin olevan täysin terve.

Myrskyluodon Maija - Fingerpori rautalangasta 12.2.2018


Myrskyluodon Maija tunnetaan Myrskyluoto-romaaneihin perustuvana tv-sarjana, teatterinäytelmänä ja myös tuoreena musikaalina. Stripissä nähdään kuitenkin myrskyisellä luodolla oleva poliisiauto, jota myös kutsutaan maijaksi.

Varma asuntolaina - Fingerpori rautalangasta 10.2.2018


Kun pankki mainostaa varmaa asuntolainaa, Allan olettaa, että pankista saisi varmasti lainaa oman asunnon ostamiseen. Sen sijaan pankkivirkailija tarjoaakin mahdollisuutta lainata omaa asuntoaan tunnin ajaksi.

Jalankulkijoiden tunnistus - Fingerpori rautalangasta 9.2.2018


Kun Heimolle kerrotaan autossa olevan automaattinen jalankulkijoiden tunnistus, tämän luulisi tarkoittavan sitä, että auto osaa havaita edessä olevan jalankulkijan, ja suorittamaan itse hätäjarrutuksen törmäyksen estämiseksi. Sen sijaan auto tunnistaakin päälle ajetun jalankulkijan henkilöllisyyden automaattisesti.

Avajaiset tänään - Fingerpori rautalangasta 8.2.2018


Kun mainostetaan avajaisia, kyseessä on tavallisesti hieman merkittävämpi tilaisuus kuin stripissä näkyvä viinapullon aukaisu.

Juokseva rasva - Fingerpori rautalanasta 7.2.2018


Kun Suvi-kulta, eli ruuanlaittoon käytettävä nestemäinen rasva mainostaa itseään juoksutapahtumassa juoksevana rasvana, saattaa syntyä myös sellainen käsitys, että juokseva rasva tarkoittaa tapahtumassa juoksevaa lihavaa osallistujaa.

Isomummu - Fingerpori rautalangasta 6.2.2018


Stripin isomummu ei olekaan pelkästään isoäidin äiti, vaan myös fyysisesti isokokoinen mummu.

Verenseisauttaja - Fingerpori rautalangasta 5.2.2018


Kun Heimo mainitsee verenseisauttajan, hän ei tarkoitakaan fyysisessä mielessä veren seisahtumaan saavaa lääkärilä, vaan hän käyttää veren seisahtumista kielikuvana Timo Soinin jytky-vaalivoitoille.

Tulosilta - Fingerpori rautalangasta 3.2.2018


Kun Heimon kollega puhuu vaaleista ja kertoo katsovansa tulosiltaa, hän tarkoittaa tietenkin tulos-iltaa. Heimo luulee tämän kuitenkin tarkoittavan tulo-siltaa.

Jeesus tulee - Fingerpori rautalangasta 2.2.2018


Kun mummo huutaa Jeesuksen tulevan, Heimo luulee tämän saarnaavan Jeesuksen uutta tulemista maan päälle. Mummo tarkoittaa huudollaan kuitenkin, että Jeesus on juuri ajamassa autolla Heimon päälle.

Tuntematon sotilas -juusto - Fingerpori rautalangasta 1.2.2018


Kun Heimo pohtii varusmiesten intiimihygieniaa ja samaan aikaan näkee mainoksen Tuntematon sotilas -nimellä myytävästä juustosta, luulee hän mainoksen tarkoittavan sotilasjuustoa, jonka hän tulkitsee samaksi kuin sissijuusto, joka on nimitys pesemättömän esinahan ja terskan väliin kertyvälle töhnälle.