Junassa voi rentoutua - Fingerpori rautalangasta 30.11.2015


Päivän Fingerporissa mies puhuu junalla matkustamisen hyvistä puolista; Junassa voi vaikkapa lukea kirjaa. Hän ei kuitenkaan matkusta rautatiellä, vaan on osana Fingerporissa jo klassikoksi muodostunutta homomiesten seksijunaa.

Ennustan ruusuista tulevaisuutta - Fingerpori rautalangasta 28.11.2015


Päivän Fingerporissa mies kertoo ennustavansa firmalle ruusuista tulevaisuutta. Ruusuinen tarkoittaa tavallisesti kielikuvana hyvää ja onnellista, eli kuulijat ymmärtävät miehen ennustavan heille hyvää tulevaisuutta. Mies ei kuitenkaan yllättäen käytäkään tätä kielikuvaa, vaan tarkoitti, että ennustaa firman tulevaisuutta ruusujen avulla, ja ruusut ennustavatkin firmalle huonoja aikoja.

Jos pidät rautalangasta, käy antamassa tykkäys Rautalankaporin facebook-sivulla! Uusimman rautalankaporin löydät myös helposti seuraamalla Rautalankaporia twitterissä.

Nenäpäivän keräys - Fingerpori rautalangasta 27.11.2015


Päivän Fingerporissa mies lahjoittaa Nenäpäivän keräykseen nenän. Tämä on virheellistä toimintaa, sillä nimestään huolimatta Nenäpäivän tarkoitus on nenien sijaan kerätä rahaa.

Ei siemenpusseja hihnalle - Fingerpori rautalangasta 26.11.2015


Päivän Fingerporissa Asko Vilenius asioi Farmarin Agraarimarketissa, jossa myyjä huomauttaa kyltistä, joka kieltää siemenpussien laittamisen kassalla hihnalle. Kuvan ulkopuolelle jää tieto siitä, onko Askolla hihnalla suuri säkillinen marketin siemeniä, vai kenties omat kivespussinsa, mutta asiakkaan ollessa Asko, jälkimmäinen vaihtoehto on varsin mahdollinen.

Puhtaat jauhot pussissa - Fingerpori rautalangasta 25.11.2015


Päivän Fingerporissa poliisit huomaavat epäilyttävän näköisen miehen ja toteavat, että hänellä ei taida olla niin sanotusti puhtaat jauhot pussissa, eli he epäilevät miehen harrastaneen jonkinlaista viilunkia. Mies kuulee poliisin sanat, tulkitsee ne kirjaimellisesti ja osoittaa poliisin vääräksi näyttämällä, että hänellä on pussissaan kaupungin puhtainta amfetamiini-jauhoa tai muuta kiellettyä jauhomaista materiaalia. Huumori syntyy siis siitä, että huumeveikko luulee pääsevänsä korjaamaan poliisin väärän väitteen, mutta hölmöyksissään paljastaakin samalla rikoksensa.

Todella pitkän salasanan takana - Fingerpori rautalangasta 24.11.2015


Päivän stripissä Suojelupoliisin tarkastaja on selvittämässä Heimon tutkimusyksikön salaisen aineiston säilytystä.  Heimo kertoo, että kaikki luottamuksellinen materiaali on todella pitkän salasanan takana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että materiaaliin käsiksi päästäkseen pitäisi osata pitkä salasana, vaan materiaali on fyysisesti paperille kirjoitetun pitkän salasanan takana kansioissa kenen tahansa vapaasti saatavissa.

Elviksen levyt divariin - Fingerpori rautalangasta 23.11.2015



Päivän Fingerporissa Allan kertoo vieneensä rahan tarpeen vuoksi kaikki Elviksen levyt divariin. Tämä tarkoittaisi tavallisesti, että Allan on myynyt kaikki omat Elviksen musiikkia sisältävät levynsä pois, mutta tässä tapauksessa Allan onkin varastanut Elviksen henkilökohtaisen levykokoelman ja myynyt levyt ottaen itse rahat, minkä takia Elvis uhkaa häntä poliisilla.

Venäjän vastainen raja-asema - Fingerpori rautalangasta 21.11.2015


Päivän Fingerporissa Heimo Vesa saapuu vaimoineen Venäjän vastaiselle raja-asemalle, joka merkitsee tässä tapauksessa paitsi että raja-asema sijaitsee Suomen ja Venäjän rajalla, myös sitä että raja-asemalla mielipiteet ovat Venäjän vastaisia.

Aika oikaista jäseniä - Fingerpori rautalangasta 20.11.2015


Fingerpori-seurassa Heimo on kuullut, että on aika oikaista jäseniä ja ymmärtänyt tämän siten, että on aika korjata seuran jäseniä koskevat väärät tiedot. Jäsenten oikaisua ehdottanut nainen tarkoitti ilmauksellaan kuitenkin todellisuudessa, että on aika pitää tauko, nousta hetkeksi ylös ja venytellä, eli oikaista raajat eli jäsenet suoriksi.

Käsikirjoitukseni tosiaan soveltuu tähän - Fingerpori rautalangasta 19.11.2015


Päivän Fingerporissa kustantaja on sanonut kirjailijalle, että tämän käsikirjoitus soveltuu hanurin pyyhkimiseen tarkoittaen, että se on sopivaa vessapaperiksi. Kirjailija ei ymmärtänyt että hanuri tarkoitti takapuolta ja luulee kustantajan tarkoittaneen kirjaimellisesti hanurilla haitaria.

Meille tuli vieraita - Fingerpori rautalangasta 18.11.2015


Heimon tullessa kotiin hän kuulee vaimoltaan, että heille tuli vieraita. Heimo ei ymmärrä, että sana vieras tarkoittaa tässä yhteydessä ketä tahansa henkilöä, joka ei asu kyseisessä asunnossa, vaan luulee että paikalla on joku hänelle täysin vieras ihminen.

Puistossa syöminen ei ole mitään piknikkiä - Fingerpori rautalangasta 17.11.2015


Päivän stripissä Heimo on sateisessa säässä syömässä eväitä puistossa, kun lintu nappaa hänen leipänsä. Heimo totetaa, että puistossa syöminen ei ole mitään piknikkiä. Piknikillä hän tarkoittaa vertauskuvallisesti sitä, että puistossa syöminen ei ole mitään herkkua tai lasten leikkiä niissä olosuhteissa ja häiriötekijöiden kanssa. Ilmaus on kuitenkin hassu, koska vaikka vertauskuvallisesti ilmaus toimiikin, kirjaimellisesti luettuna se on paradoksi, sillä puistossa syöminen on nimenomaan piknikki.

Ei mitään hajua - Fingerpori rautalangasta 16.11.2015


Ei mitään hajua on ilmaus, jota usein käytetään vertauskuvallisesti, tarkoittaen että tietoa tai vastausta ei ole. Päivän Fingerporissa ilmausta käyttää kuitenkin poliisin vihikoira, jolloin ilmaus toimiikin kirjaimellisesti: Koira ei haista kadonnutta vankia eikä siksi pääse sen jäljille.

Enkeli taivaan lausui näin - Fingerpori rautalangasta 14.11.2015


Päivän Fingerporissa esitetään vaihtoehtoinen tulkinta Enkeli taivaan -virren sanoille. Virsi alkaa: Enkeli taivaan lausui näin, miks' hämmästyitte säikähtäin. Virsi siis kertoo taivaan enkelin lausuvan sanat "miks hämmästyitte säikähtäin". Stripissä sanat tulkitaan kuitenkin niin, että virsi kertoo, kuinka enkeli lausuu taivaan, eli kuinka hän sanoo sanan taivas. Ja kertoo myös vastauksen; Enkeli lausuu taivaan "taevas".

Saaja-kohtaan oma nimi - Fingerpori rautalangasta 13.11.2015


Päivän Fingerporissa Allan kehuu kaverilleen, että risteilyllä kävi aikamoinen flaksi, eli hänelle tarjoutui seksiseuraa. Seuraavaksi Allan ryhtyy maksamaan laskua ja korostaakseen uudelleen saavutustaan risteilyllä hän toteaa kirjoittavansa joka laskussa esiintyvään maksun saajaa tarkoittavaan "saaja"-kohtaan oman nimensä. Tällä hän tarkoittaa, että koska hän sai (seksiä) risteilyllä, hän on saavuttanut arvonimen "saaja".

24h autopesu - Fingerpori rautalangasta 12.11.2015


Päivän Fingerporissa Heimo Vesa ajaa autonsa 24h autopesuun. Tavallisuudesta poiketen tämä ei olekaan autopesula, joka on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, vaan autopesu kestää 24 tuntia.


Usko Jumalaan on vähentynyt - Fingerpori rautalangasta 11.11.2015


Päivän Fingerporissa Heimo kuulee tv-uutisista, että usko Jumalaan on vähentynyt. Tämän voisi luulla tarkoittavan, että pienempi osa ihmisistä uskoo Jumalaan kuin aiemmin, mutta kyseessä onkin uutinen siitä, että Jumalan oma usko itseensä, eli itseluottamus on laskenut enkelin kannustuksesta huolimatta.

Rusettiluistelu - Fingerpori rautalangasta 10.11.2015


Rusettiluistelu on perinteinen leikki, jossa luistelemaan tuleville jaetaan numerolla varustettuja rusetteja, ja musiikin soidessa luistelijoiden on tarkoitus löytää saman numeroisella rusetilla varustettu henkilö parikseen luistelemaan. Päivän stripissä Heimo luistelee hieman erilaisissa merkeissä liukastellessaan kadulla olevaan uloseteeseen astuttuaan, ja tämä herättää hänessä ajatuksen rusettiluistelusta, koska ulostetta kutsutaan joskus nimellä "rusetit".

Suolla on rikas eläimistö - Fingerpori rautalangasta 9.11.2015


Päivän stripissä Heimo ja Allan ovat retkeilemässä luonnon helmassa, kun Allan tekee havainnon, että kyseisellä suolla on rikas eläimistö. Tämä ilmaus tarkoittaa tavallisesti, että suolla elää runsaasti erilaisia eläinlajeja, eli sen biodiversiteetti on suuri. Kuten odottaa saattaa, tässä tapauksessa merkitys on kuitenkin epätavallinen, nimittäin suon eläimistö on kirjaimellisesti rikas, eli alueen eläimet omistavat paljon rahaa, mikä stripissä näkyy Mercedeksellä ajelulla ja sikarin polttelulla.

Veteraanit ovat verellänsä lunastaneet tämän maan - Fingerpori rautalangasta 7.11.2015


Kaupunginjohtaja Homelius pitää pateettista puhetta, jossa hän käyttää maan verellä lunastamista vertauskuvana sodalle. Fingerporin rinnakkaistodellisuudessa ilmaus tarkoittaakin kuitenkin, että veteraanit ovat konkreettisesti ostaneet Suomen käyttäen maksuvaluuttana verta.

Etkö parempaa lakanaa löytänyt - Fingerpori rautalangasta 6.11.2015


Päivän stripissä Fingerporin Ku Klux Klan kokoontuu ja huomio kiinnittyy yhden jäsenen päällä olevaan homoeroottista kuvitusta sisältävään Tom of Finland -lakanaan. Tämä on ristiriidassa Ku Klux Klanin homovastaiseen aatteeseen nähden, eli voidaan päätellä, että kyseinen jäsen on halunnut olla mukana Ku Klux Klanissa ja pukeutunut lakanaan tietämättä lainkaan mitä kyseinen liike edustaa.

Fingerporin sukeltajat ry etsii puheenjohtajaa - Fingerpori rautalangasta 5.11.2015


Päivän stripissä Heimo lukee sanomalehdestä, että Fingerporin sukeltajat ry etsii puheenjohtajaa. Tämä tarkoittaisi tavallisesti, että kyseisen yhdistyksen puheenjohtajan paikka on vapaana, ja yhdistys hakee halukasta henkilöä tähän tehtävään. Kuten odottaa saattaa, todellisuus on kuitenkin toinen, sillä uutinen tarkoittaakin, että sukeltajat kirjaimellis-fyysisesti etsivät sukeltaen puheenjohtajaansa, joka on kadonnut johonkin pinnan alle.

Osaatko sanoa päivää? - Fingerpori rautalangasta 4.11.2015


Päivän Fingerporissa Heimo tallettaa rahaa ja virkailija kertoo rahojen näkyvän tilillä noin kahden viikon päästä. Heimo kysyy vielä virkailijalta osaako tämä sanoa päivää, tarkoittaen, että pystyykö tämä kertomaan tarkemmin minä päivänä rahat ovat näkyvissä. Virkailija tulkitsee kysymyksen kuitenkin toisella tavalla ja luulee Heimon kysyvän, osaako virkailija kirjaimellisesti sanoa sanan "päivää". Ja kuten stripissä nähdään, virkailija osaa sanoa päivää.

Onkos Halal lihaa? - Fingerpori rautalangasta 3.11.2015


Päivän stripissä musliminainen kysyy lihatiskillä myyjänä toimivalta Allanilta onko halal-lihaa. Halal-liha on teurastettu islamin mukaan oikeaoppisesti leikkaamalla eläimen kurkku nopeasti terävällä veitsellä, lausumalla samanaikaisesti "Allahu akbar" (Jumala on suurin) ja valuttamalla eläimen veri ulos. Allan ymmärtää kysymyksen toisin ja luulee naisen kysyvän onko Hala-nimisellä henkilöllä lihaa, joten hän soittaa Halalle ja kysyy.

Saisinko toisen samanlaisen - Fingerpori rautalangasta 2.11.2015


Heimo Vesa pyytää tuopin juotuaan baarimikolta toisen samanlaisen. Tällä hän tarkoittaa tietenkin haluavansa juoda toisen samanlaisen oluttuopillisen. Baarimikko ei kuitenkaan ymmärrä Heimon puhuvan toisesta samanlaisesta juomasta, vaan antaakin Heimolle toisen samanlaisen Heimo Vesan.