Laskiaispullia kinuskikastikkeella - Fingerpori rautalangasta 28.2.2023

 

Päivän stripissä mies pitää kinuskikastikketta sisältäviä laskiaispullia sairaana ja perverssinä, sillä kinuskikastike ei kuulu tavanomaisiin laskiaispullan mausteisiin, kuten mantelimassa tai hillo. Tilanteesta tekee koomisen kuitenkin se, että mies samaan aikaan harjoittaa monien mielestä perverssillä ja sairaalla tavalla BDSM-seksileikkejä kahlittuna ja kettingistä roikkuen. Strippi 4886.

Putkiaivo - Fingerpori rautalangasta 27.2.2023

 

Päivän stripissä keinoälyllä toimiva robotti kertoo olevansa putkiaivo. Putkiaivoisuudella tarkoitetaan tavallisesti sitä, että usamman asian samanaikainen tekeminen tai muistaminen tuntuu vaikealta. Keinoälyn kohdalla kystymyksessä on kuitenkin aivan konkreettisesti putkiaivot, sillä sen "aivot" on rakennettu elektroniputkista. Strippi 4885.

Leikkasin itseni partaa ajaessani - Fingerpori rautalangasta 25.2.2023

 

Päivän stripissä sekä Heimo että Allan kertovat onnistuneensa hoitamaan jonkin hyödyllisen asian samaan aikaan kun tekivät jotain vähemmän keskittymistä vaativaa; Heimo teki veroilmoituksen TV:tä katsellessa ja Allan korjasi räystään taksia odotellessa. Kun paikalle saapuu lääkäri joka kertoo leikanneensa itsensä partaa ajaessa, voisi luulla hänen tehneen lääketieteellisen leikkausoperaation itselleen samalla kun ajoi partaa, mutta todellisuudessa mies on vahingossa leikannut partahöylällä pienen haavan poskeensa. Strippi 4884.

Normaalien maihinnousu - Fingerpori rautalangasta 24.2.2023

 

Päivän Fingerporissa nähdään jälleen vaihtoehtoista historiaa, kun toisen maailmansodan aikainen Normandian maihinnousu on muuttunut normaalien maihinnousuksi. Alkuperäisessä Normandian maihinnousussa vuonna 1944 liittoutuneiden armeijat tekivät Pohjois-Ranskaan historian suurimman maihinnousun. Fingerporin normaalien maihinnousussa sen sijaan maihinnousua eivät tee sotilaat, vaan mahdollisimman normaalit keskivertoihmiset, mitä on stripissä kuvattu mm. Toyota-merkkisillä autoilla, koiran ulkoilutuksella ja jääkiekon fanittamisella. Normaalien maihinnousu -sanaleikki on aiemmin ollut käytössä myös YUP-yhtyeen seitsemännen albumin nimikkokappaleena. Strippi 4883.

Barbaarit vyöryvät Eurooppaan - Fingerpori rautalangasta 23.2.2023

 

Päivän stripissä barbaarit vyöryvät Eurooppaan vuonna 380. Tuohon aikaan barbaari oli nimitys kaikille oman maan ulkopuolelta tuleville ja erityisesti persialaisille näiden hyökättyä Kreikkaan. Nykykielessä barbaarilla tarkoitetaan kuitenkin sivistymätöntä ja käytöstavoiltaan törkeää henkilöä. Tätä törkeää sivistymättömyyttä osoittaa stripin barbaari, joka tilaa pizzan runsaalla ananaksella, sillä historiallisesti ananas ei ole kuulunut pizzaan ja siksi tilaus järkyttää pizzan tekijän. Strippi 4882.

Tähtäyksen säätö parin napsun verran - Fingerpori rautalangasta 22.2.2023

 

Kun selostaja toteaa ampumahiihtäjän säätävän tähtäystä parin napsun verran, luulisi hänen tarkoittavan hiihtäjän säätävän aseensa tähtäintä kahden merkin verran. Kyse ei kuitenkaan yllättäen ole aseen säätämisestä, vaan ampumahiihtäjä säätää itseään tähtääjänä parilla napsulla, jolloin napsu tarkoittaakin ryyppyä viinapullosta. Strippi 3977. Uusinta.

Unisex-suihkuja uimahalleihin - Fingerpori rautalangasta 21.2.2023

 

Kaupunginjohtaja Homelius ehdottaa uimahalleihin kaikille sukupuolille yhteisiä unisex-suihkuja ja -vessoja, mutta idea tyrmätään, koska se saattaisi tuoda paikalle tuijottelevia pervoja. Homelius ratkaisee tilanteen määräämällä ideoimansa unisex-suihkut ja lisäksi erilliset suihkut pervoille. Ratkaisun heikkous on kuitenkin siinä, että jos pervo ei itse identifioidu pervoksi, hän päätyy tuijottelemaan unisex-suihkun puolelle. Strippi 4881.

Ei saunaan uima-asu päällä - Fingerpori rautalangasta 20.2.2023

 

Kun uimahallin suihkutilan kyltti kieltää menemästä saunaan uima-asu päällä, on viestin tarkoitus se, että uima-asu on riisuttava ennen saunaan menemistä, jolloin oletus on saunoa alasti tai pyyhkeen kanssa. Saunassa jo olevat miehet ovat kuitenkin ymmärtäneet asian väärin, sillä he ovat saunassa täysissä pukeissa, mikä teknisesti ottaen täyttää vaatimuksen uima-asuttomuudesta, mutta ei ole tarkoituksenmukainen toimintatapa. Strippi 4880.

Virtuaalilasit - Fingerpori rautalangasta 18.2.2023

 

Kun Heimo tutustuu myytävään asuntoon virtuaalilaseja käyttäen, hänelle kerrotaan että kaikki toimii kuten oikeassakin elämässä, eli Heimo voi esimerkiksi availla ovia ja kokeilla hanoja. Heimo ymmärätää asian kuitenkin hieman liian laajasti, sillä hän kokeilee virtsata virtuaaliseen wc-pönttöön, mikä ei tietenkään ole mahdollista ja Heimo päätyy virtsaamaan vr-lasit päässä lattialle. Strippi 4879.

Tatti pystyssä - Fingerpori rautalangasta 17.2.2023

 

Päivän stripissä yhdistyvät sieniä taloinaan käyttävien Smurffien maailma ja klassinen kaupunginjohtaja Homelius -vitsi. Smurffien pormestarille on pystytetty uusi sienitalo, ja kun pormestari käskee kirjoittamaan asiasta lehtijutun, tulee lööpiksi "pormestarin tatti pystyssä". Tästä voi syntyä väärä mielikuva siitä, että lehtijuttu kertoisi pormestarin erektiossa olevasta peniksestä. Strippi 4878.

Täit tarttuu - Fingerpori rautalangasta 16.2.2023

 

Päivän stripissä nähdään giljotiinilla mestattuja irtopäitä, joista yksi ei yllättäen ole huolissaan juuri  menettämästään vartalosta, vaan siitä että täit pääsevät tarttumaan lähekkäin olevien irtopäiden välillä. Todellisuudessa vartalosta irroitettu pää olisi välittömästi kuollut, mikä onkin giljotiinin idea. Strippi 4877.

Neljäs seinä - Fingerpori rautalangasta 15.2.2023

 

Kun työmiehet tulevat Heimo asuntoon purkamaan neljättä seinää, luulisi heidän tarkoittavan fyysisen seinän purkamista. Yllättäen tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan stripissä miehet rikkovat kuvitteellisen seinän stripin tapahtumien ja lukijan välissä. Kyseessä on esittävän taiteen klassinen tyylikeino, jossa esimerkiksi näyttelijä tai kirjan hahmo kommunikoi suoraan yleisölle tai lukijalle. Neljäs seinä ilmauksena tarkoittaa, että tyypillisesti näyttämöllä tai elokuvalavasteissa on lavasteina kolme seinää, ja katsoja näkee tapahtumat ikään kuin näkymättömän neljännen seinän läpi. Strippi 4874.

Ystävänpäivä - Fingerpori rautalangasta 14.2.203

 

Kun Heimo kertoo pubiin mennessä että on ystävänpäivä, ymmärtää toinen mies asian väärin. Hän luulee Heimon tarkoittavan ystävänpäivällä, että tänään on ystävän vuoro maksaa oluet ja siksi tilaa juomansa Heimon piikkiin. Strippi 4588.

Poliisi! - Fingerpori rautalangasta 13.2.2023

 

Kun Sam Makkonen vie naiselta laukun, alkaa nainen kovaan ääneen huutaa poliisia apuun. Tähän poliisiasemalla reagoidaan kuitenkin yllättävästi, eli ei lähdetän apuun vaan käsketään olemaan hiljaa, koska poliisit yrittävät nukkua. Vastaus on siis samanlainen kuin keneltä tahansa huuteluun reagoivalta voisi odottaa, vaikka poliisilta olisi syytä olettaa saavansa apua tilanteeseen. Strippi 4874?

Uuninpuhdistaja ei vaadi hinkkausta - Fingerpori rautalangasta 11.2.2023

 

Heimo näkee kaupassa Teho-uuninpuhdistajan joka ei vaadi hinkkausta. Heimo päätyy kuitenkin ostamaan halvemman tuotteen, sillä hän arvioi että tavanomaisella tavalla hinkkaamalla uunista tulee tarpeeksi puhdas. Heimo ei kuitenkaan arvannut, että tämä hinkkausta vaativa halvempi aine vaatiikin hinkkaamaan itseään. Strippi 4733. Uusinta.

Säilyy avaamattomana kaksi kuukautta - Fingerpori rautalangasta 10.2.2023

 

Päivän stripissä mies on ymmärtänyt väärin olutpullossa tai -tölkissä olleen merkinnän "säilyy avaamattomana kaksi kuukautta". Mies luuli merkinnän takaavan, ettei olut avaudu kahteen kuukauteen. Todellisuudessa teksti kuitenkin tarkoittaa tarkoittaa, että jos oluen pitää avaamattomana, se säilyy juomakelpoisena kahden kuukauden ajan. Strippi 4873.

Lada-mallisto esittelyssä kautta maan - Fingerpori rautalangasta 9.2.2023

 

Päivän stripissä Heimo kuulee radiosta, että uusi Lada-mallisto on esittelyssä kautta maan. Tämä tarkoittaa, että uudet Lada-mallit ovat saapuneet autoliikkeisiin ympäri Suomen. Kun Heimo kuitenkin juuri samaan aikaan näkee tien varteen jääneen Ladan, voi hänelle syntyä myös vääränlainen tulkinta että hajonneiden Ladojen mallisto olisi esittelyssä tien penkoilla ympäri maata. Strippi 4872.

Hullu - Fingerpori rautalangasta 8.2.2023

 

Päivän harvinaisessa metatason stripissä Heimo kohtaa huru-ukon, joka korokkeeltaan julistaa kaikkien ihmisten olevan vain hahmoja sarjakuvassa. Heimo pitää miestä aivan oikeutetusti hulluna, mutta tilanteesta tekee hauskan se, että yllättäen miehen outo julistus onkin totta ja koko Fingerpori hahmoinen todella on vain sarjakuvaa. Strippi 4871.

Ruohonjuuritason tehtävät - Fingerpori rautalangasta 7.2.2023

 

Kun Kyyttö Oy:n pomo kertoo insinöörin siirtyneen "ruohonjuuritason" tehtäviin, hänen luulisi siirtyneen pois toimistosta konkreettisempaan fyysiseen työhön tai mahdollisesti yrityksen hierarkiassa alemman tason tehtävään. Todellisuudessa pomo tarkoitti kuitenkin että insinööri on kuollut, joten hänet haudataan maahan, siis kirjaimellisesti ruohonjuuritasolle. Strippi 4870.

Äänekästä lemmiskelyä - Fingerpori rautalangasta 6.2.2023

 

Kun naapuri tulee vihaisena ovelle huomauttamaan että J. Suoron asunnosta on kuulunut äänekästä lemmiskelyä jo kahdeksan tuntia ja uhkaa soittaa poliisit, luulisi tilanteen tarkoittavan että meteli häiritsee naapuria niin paljon, että hän haluaa poliisin puuttuvan asiaan. Kun Suoro kuitenkin kertoo, ettei naapurissa todellisuudessa lemmiskellä, vaan ääni tulee pornoelokuvista, ei asia haittaakaan naapuria. Tästä voidaan päätellä, että yllättäen naapurin rouvaa ei häirinnytkään itse meteli, vaan hän ajatteli poliisinkin puuttuvan laittoman pitkäkestoiseen lemmiskelyyn. Strippi 4869.

Tavarat sekaisin kaapissa - Fingerpori rautalangasta 4.2.2023

 

Kun Heimo toteaa keittiön kaapin tavaroiden olevan sekaisin, voisi hänen luulla tarkoittavan tavallista tilannetta, jossa tavarat ovat epäjärjestyksessä ja poissa tavanomaisilta paikoiltaan. Osoittautuu kuitenkin, että kyseessä on harvinaisempi tilanne, jossa tavarat ovatkin hyvässä järjestyksessä, mutta päästään sekaisin ja psykoottisessa tilassa. Strippi 4868.

Nuori mies nukkuu - Fingerpori rautalangasta 3.2.2023

 

Heimo on kuullut sanonnan, jonka mukaan kun nuori mies nukkuu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Stripin tilanteessa Heimo kokeilee samaa asiaa kääntäen, eli hän olettaa että rahan laittaminen pankkiin on kuin nuori mies nukkuisi. Hän kuitenkin pettyy kun asia ei pidäkään paikkaansa. Nuoren miehen nukkumisen vertaaminen kuvainnollisesti rahan tallettamiseen tarkoittaa sitä, että sekä nukkuminen että rahan säästäminen pankkiin ovat vaivaa vaativia panostuksia nykyhetkessä, mutta parantavat elämänlaatua tulevaisuudessa parempana vireystilana tai parempana taloudellisena tilanteena. Strippi 4867.

Tukevat pleksit - Fingerpori rautalangasta 2.2.2023

 

Kun muovikauppias mainostaa tukevia pleksejä halvalla, hän tarkoittaa muovista valmistettua läpinäkyvää pleksilasia. Asiakkaat saattavat ymmärtää asian kuitenkin väärällä tavalla, sillä tuotetta jonottavat miehet voivat luulla tukevien pleksien tarkoittavan vahvaa juopumustilaa, eli miehet luulevat että tarjolla on halpa humala. Strippi 4866.

Jyväskylän pienajot - Fingerpori rautalangasta 1.2.2023

 

Päivän stripissä Allan on seuraamassa Jyväskylän pienajoja. Tapahtuman nimi mukailee Jyväskylän suurajoja eli Jyväskylässä ajettavan MM-rallin aiempaa nimeä, mutta nimensä mukaisesti kyseessä ei ole yhtä suuri tapahtuma, vaan pienajoissa päristelee yksi mopoilija hiekkamontussa. Strippi 4865?