Yksi yö jouluun - Fingerpori rautalangasta 5.12.2015


Päivän Fingerporissa nuori Heimo kysyy isältään, kuinka onta yötä on jouluun. Isän vastatessa, että vain yksi yö Heimo riemastuu. Tilanne muuttuukin nopeasti riemusta melankoliseksi, kun ilmenee, että isä tarkoittikin vastauksellaan kaamosta; Aurinko ei nouse ennen joulua, vaikka siihen onkin vielä monta päivää. Stripin tarkoitus on siis näyttää nopea siirtymä lapsenomaisesta riemusta kaamosmasennukseen.

Hinta-arvio kodistasi - Fingerpori rautalangasta 4.12.2015


Päivän Fingerporissa Heimo näkee asunnonvälittäjän mainoksen, jonka hän tulkitsee ilmaiseksi kodin hinta-arvioksi. Osoittautuu kuitenkin, että mainos ei tarkoita ilmaista hinta-arvioita, vaan sitä, että hinta-arvioksi tulee kodista kuin kodista nolla euroa.

Faaraon sikarit - Fingerpori rautalangasta 3.12.2015


Päivän Fingerpori mukailee vuonna 1934 julkaistua Tintti-sarjakuvaa Faaraon sikarit. Stripissä Tintti ja kapteeni Haddock löytävät sikareita, jotka kuitenkin osoittautuvat kissan ulosteiksi.

Ilmapistooli - Fingerpori rautalangasta 2.12.2015


Päivän Fingerporissa Heimo kertoo Allanille harjoittelevansa ilmapistoolia. Kyseessä ei kuitenkaan ilmanpaineella toimiva ampuma-ase, vaan stripissä Heimo käyttää ilmapistooli-nimitystä samaan tapaan kuin ilmakitara-nimitystä käytetään, eli Heimon kädessä on vain kuvitteellinen pistooli.

Musikaali Oliver - Fingerpori rautalangasta 1.12.2015


Päivän Fingerporissa Heimon vaimo kiinnostuu Fingerporin teatterissa esitettävästä Oliver-musikaalista. Oliver! on Charles Dickensin Oliver Twist -romaaniin perustuva musikaali. Stripissä esiintyvä musikaali osoittautuu kuitenkin joksikin aivan muuksi, sillä kyseessä ei olekaan klassikkomusikaali Oliver! vaan nimi Oliver on ruotsia ja tarkoiitta oliiveja. Kyseessä on siis ruotsinkielinen oliiveista kertova teatteriesitys.

Auttoiko rautalanka? Voit osoittaa kannatuksesi käymässä tykkäämällä Rautalankaporin Facebook-sivusta! Päivittäiset stripin löytyvät helposti myös Twitteristä.