Kun Heimo kuulee että Fingerporin sairaala alkaa tehdä ulosteensiirtoja, hän haluaa alkaa ulosteenluovuttajaksi ja tuo sairaalaan ämpärillisen ulostettaan. Ulosteensiirto on todellinen toimenpide, mutta Heimon osallistuminen on ainakin ämpärin koon suhteen hieman liioiteltu. Todellisuudessa luovuttajan ulostetta tarvitaan vain noin desilitra.
Hesarin päivän Fingerpori rautalangasta väännettynä.
Ulosteensiirto - Fingerpori rautalangasta 31.7.2018
Kun Heimo kuulee että Fingerporin sairaala alkaa tehdä ulosteensiirtoja, hän haluaa alkaa ulosteenluovuttajaksi ja tuo sairaalaan ämpärillisen ulostettaan. Ulosteensiirto on todellinen toimenpide, mutta Heimon osallistuminen on ainakin ämpärin koon suhteen hieman liioiteltu. Todellisuudessa luovuttajan ulostetta tarvitaan vain noin desilitra.
Estä humalassa autoileminen - Fingerpori rautalangasta 30.7.2018
Kun radiossa kehotetaan estämään humalassa autoileminen, tarkoitetaan tällä tietenkin sitä, että estetään humalassa olevan ihmisen lähteminen ajamaan. Allan kuitenkin tulkitsee asian toisella tavalla ja luulee että hänen itsensä tulee olla humalassa ja estää muiden ajamista.
Leikkaus onnistunut rotilla - Fingerpori rautalangasta 28.7.2018
Kun kirurgi toteaa, että leikkaus on aiemmin onnistunut vain rotilla, tarkoittaisi tämä tavallisesti, että kyseinen leikkaus on onnistuttu tekemään rotalle. Stripissä nähdään kuintekin, että onnistuneessa leikkauksessa myös kirurgi oli rotta.
Homeliukset parinvaihdossa - Fingerpori rautalangasta 27.7.2018
Kun lööpissä kerrotaan Homeliusten olleen parinvaihdoissa, syntyy mielikuva siitä, että Homeliukset olisivat harrastaneet seksiä ulkopuolisten kanssa. Todellisuudessa he ovat käyneet kenkäkaupassa vaihtamassa kenkäparin pienempään kokoon.
Liito-oravat häiritsevät kaupunkisuunnittelua - Fingerpori rautalangasta 26.7.2018
Yleensä liito-oravat häiritsevät kapunkisuunnittelua siten, että suunnittelussa täytyy ottaa huomioon uhan alaisten liito-oravien pesimäpaikat, mikä usein estää rakentamisen. Stripissä liito-oravat häiritsevät kaupunkisuunnittelua kuitenkin suoremmin; ne hyökkäävät toimistossa kaupunkia suunnittelevien insinöörien kimppuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


