Yksi yö jouluun - Fingerpori rautalangasta 5.12.2015


Päivän Fingerporissa nuori Heimo kysyy isältään, kuinka onta yötä on jouluun. Isän vastatessa, että vain yksi yö Heimo riemastuu. Tilanne muuttuukin nopeasti riemusta melankoliseksi, kun ilmenee, että isä tarkoittikin vastauksellaan kaamosta; Aurinko ei nouse ennen joulua, vaikka siihen onkin vielä monta päivää. Stripin tarkoitus on siis näyttää nopea siirtymä lapsenomaisesta riemusta kaamosmasennukseen.

3 kommenttia:

  1. Onta yöt on kyllä kaikkein pahimpia. Kun lapsena näin painajaisia, oli pappa-vainaalla aina tapana sanoa "Tapa ittes, saatanan runkkari!" Se rohkaisi jatkamaan eteenpäin. Pappa oli kuitenkin sotaveteraani ja Jumala on antanut sotaveteraaneille hävyttömän libidon. Siinä sitten totuttelin muutaman päivän ennen kuin päästin hänet sisään. Ne yöt olivat rankkoja, mutta ilman niitä en olisi nykyään mitä olen. Sain papalta perintönä Suomi-konepistoolin, josta voi olla apua noiden pakolaisten kanssa.

    VastaaPoista
  2. ite kelasin tämän kyllä elokuvallisena tapauksena, jossa heimon isä olisi jonkinlainen tavallaan hullu antagonisti, joka puhuisi synkistä ajoista tai lopun ajan meiningeistä.

    VastaaPoista
  3. Itse ajattelin enemmänkin yhtä pitkää yötä, kuten perjantain ja maanantain välinen yö. Juomisesta johtuen.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.