Mikä sinun nimesi on - Fingerpori rautalangasta 30.5.2018


Päivän stripin huumori syntyy siitä absurdista tilanteesta, että natsi-Saksan aikainen toimittaja tulisi haastattelemaan Adolf Hitleriä, eikä tietäisi tämän nimeä.

Ei suojaamatonta seksiä - Fingerpori rautalangasta 29.5.2018


Stripissä mies sanoo, ettei halua harrastaa suojaamatonta seksiä. Tämän luulisi tarkoittavan, että mies haluaa käytäää kondomia, suojattu seksi tarkoittaakin lopulta sitä, että seksin harrastamista on suojaamassa sotilaspartio ja piikkilanka-aitaus.

Kalastettu kestävällä tavalla - Fingerpori rautalangasta 28.5.2018


Kun säilyketölkissä lukee että kala on kalastettu kestävällä tavalla, tämän luusisi tarkoittavan sitä, että kalastaja on toiminut vastuullisesti siten, että se ei ole ryöstökalastanut uhanalaisia kalakantoja, eli kalasäilyke on tuotettu eettisestä ja luonnonsuojelun näkökulmasta kestävällä tavalla.
Todellisuudessa kalastus on kuitenkin ollut kestävää ajallisesti, eli kalastajalla on kestänyt kauan aikaa kalareissullaan.

Poika kirjoittaa ensi keväänä - Fingerpori rautalangasta 26.5.018


Kun rouva Homelius kertoo poikansa kirjoittavan ensi keväänä, hän tarkoittaa pojan kirjoittavan ylioppilaaksi. Heimo kuitenkin tulkitsee hänen tarkoittavan, että poika aikoo oppia kirjoittamaan keväällä, ja siksi kysyy miten pojalta sujuu lukeminen.

Alien tulee TV:stä - Fingerpori rautalangasta 25.5.2018


Kun Allan kuulee että TV:stä tulee Alien, hän ei kiinnostu asiasta, sillä hän olettaa että televisiossa esitetään Alien-elokuva. Todellisuudessa TV-ruudun läpi on kuitenkin tunkeutumassa oikea avaruushirviö.