Erikoispitkä juhannus-Fingerpori rautalangasta - Juhannussima


Erikoispitkässä juhannus-Fingerporissa Raumanmeren juhannusta katsomaan matkalla olevan Heimo Vesan auto on jäänyt tien varteen, joten hän liftaa toisen auton kyytiin. Kyytiin päästyään Heimo kuulee takapenkillä istuvien lasten käyttävän rumaa kieltä, joten hän kysyy kuljettajalta kotikasvatuksesta tarkoittaen lasten kasvattamista. Kuljettaja on kuitenkin sattumoisin kannabiksen kotikasvattaja ja kertoo kasvatuksen onnistuneen hyvin.

Seuraavaksi huonokäytöksiset lapset haluavat pysähtyä kiusaamaan sikaa, jolloin sika juoksee karkuun ja piiloutuu lähteeseen. Samaan aikaan Pahani Julmu tekee juhannustaikoja. Erään juhannususkomuksen mukaan keskiyöllä alastomana veteen katsoessa voi nähdä tulevan puolisonsa kuvajaisen. Julmu näkee lähteessä lasten kiusaaman sian ja pelästyy, sillä hän uskoo juhannustaikaan liian tosissaan ja luulee kuvajaisen paljastaneen hänessä itselleenkin yllätyksenä tulevan epänormaalin taipumuksen sian naimiseen.

Lopulta Heimo pääsee perille ja seuraamaan Raumanmeren juhannusta. Kyseessä ei kuitenkaan ole samalla nimellä kulkeva musiikkifestivaali, vaan Heimo seuraa kuinka Raumanmeri viettää juhannusta perinteiseen suomalaiseen tyyliin, kosteissa merkeissä.

Rautalankapori toivottaa hyvää juhannusta kaikille rautalankaporaajille!
Jotta pysyt helposti ajantasalla myös juhannuksen jälkeen, liity joukkoon Facebookissa tai Twitterissä.


2 kommenttia:

  1. Hmmm, Semmoinen juttu vielä että eikö Pahani Julmu -> Juhani Palmu ollut naimisissa Tiina Jylhän kans.... :8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..niin ja minkälaisen sian minäkin ansaitsen puolisokseni...

      Olihan tuossa monta kivaa juttua, xD.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.