Miessakit ry: Tule juttelemaan - Fingerpori rautalangasta 7.5.2015


Miessakit ry on kansalaisjärjestö, jonka tarkoitus on tukea miesten psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Päivän stripin huumori syntyy tilanteen epäsuhtaisuudesta, kun Miessakit ry:n miehet pyytävät iloisella mielellä Adolf Hitleriä juttelemaan huolistaan.
Samaan aikaan keväällä 1945 Hitler ui kuitenkin huomattavasti syvemmissä vesissä, sillä hän on juuri häviämässä toisen maailmansodan lopullisesti, saattanut oman maansa ja puolet Euroopasta tuhoon, aiheuttanut miljoonien ihmisten kuoleman ja kenties hetkien päässä itsemurhastaan.
Tilanne vastaa epäsuhtaisuudessaan siis jotakuinkin tilannetta, jossa sairaalassa suurta kiireellistä leikkausta tarvitseva potilas saisi kirurgilta vain laastarin.

3 kommenttia:

  1. Okei. Jutun juju olikin noinkin simppeli.

    Piti tulla tarkistamaan että oliko miessakeissa jotain sananväännöstä.

    VastaaPoista
  2. Itse pähkäilin, olisiko tällä jotakin tekemistä sen kanssa, että yksi Miessakit ry:n on toimintamuodoista on perheväkivallan ehkäisyyn keskittyvä 'Lyömätön linja'. Ehkä tässä on haettu jotakin yhteyttä tuon nimen ja Berliinin taisteluiden puolustuslinjojen välillä...

    VastaaPoista
  3. Itse pähkäilin että kyse olisi ollut ajankohtaisesta kohusta jossa tulevaa hallituskokoonpanoa sanottiin SSS-miehiksi. Yhdyssanat "Miessakit" sekä "Kansallissosialistit" yhtyvät samalla tavalla kirjaimilla "SS".

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.