Prinsessakakku - Fingerpori rautalangasta 6.1.2023

 

Prinsessakakku tarkoittaa tavallisesti puolipallon muotoista, marsipaanilla kuorrutettua kakkua. Stripissä nähdään kuitenkin fantasiasadun jättimäiset lohikäärmeet, joiden prinsessakakku tarkoittaa kakkua, jossa on täytteenä prinsessoja samaan tapaan kuin mansikkakakussa on mansikoita. Strippi 4844.

Lotossa seitsemän oikein - Fingerpori rautalangasta 5.1.2023

 

Kun Allan kertoo saaneensa Lotossa seitsemän oikein, voisi hänen luulla arvanneen kaikki seitsemän numeroa oikein ja voittaneen pääpotin. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan Allan tarkoittaa ennustaneensa oikein omaan lottoamiseensa liittyvät seitsemän peräkkäistä tapahtumaa tai ajatusta. Strippi 4847.

Mitta mitasta - Fingerpori rautalangasta 4.1.2023

 

Fingerporissa esitetään Shakespearen näytelmää Mitta mitasta (Measure for measure). Uusi rohkea tulkinta tulkitsee nimen varsin konkreettisesti, sillä Fingerporissa käytetään mittoja ja mahdollisesti otetaan mitasta mitta eli mitataan mitan pituus toisella mitalla. Alkuperäinen näytelmän nimi on saanut luultavasti nimensä Matteuksen evankeliumista, jonka jakeessa 7:2 sanotaan "Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan". Strippi 4845.

Maailmankuulu kapellimestari - Fingerpori rautalangasta 3.1.2023

 

Kun Vesojen kahvipöydässä alkaa kuulua kehuskeleva ääni, kertoo Heimo että kyseessä on maailmankuulu kapellimestari. Tässä maailmankuulu on kuitenkin tavallisuudesta poikkeavassa merkityksessä, sillä tavallisesti maailmankuulu tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö ja hänen saavutuksensa tunnetaan ympäri maailmaa eli koko maailma on kuullut hänestä. Tässä yhteydessä maailmankuulu kapellimestari tarkoittaa kuitenkin, että hänen äänensä kuuluu koko maailmassa, myös Heimon ja Irman kahvipöydässä. Strippi 4893.

Olen avoin kaikelle - Fingerpori rautalangasta 2.1.2023

 

Kun Irma tekee suunnittelee uudenvuoden ohjelmaa, Heimo kertoo olevansa avoin kaikelle. Tämä osoittautuu kuitenkin välittömästi valheeksi, sillä Heimo vastustaa jyrkästi heti ensimmäistä kohtaa ohjelmassa, aamulla heräämistä. Strippi 4842.