Päivän mietelause - Fingerpori rautalangasta 17.2.2020


Heimo kuulee radiosta päivän mietelauseen, joka kehottaa olla katsomatta taaksepäin. Heimo tulkitsee tämän filosofisen ohjeen liian konkreettisella tasolla, eikä siksi katso taakseen peruuttaessaan autolla, minkä takia hän peruuttaa seinää päin. Mietelauseen varsinainen tarkoitus olisi ollut olla miettimättä menneitä asioita, joihin ei voi enää vaikuttaa.

13 kommenttia:

  1. Filosofiseksi ohjeeksikin mietelause on aika huono. Aikaisemmista tapahtumista ja tekemisistä oppimalla kun voi välttää samojen virheiden toistamisen.

    Ehkä Jarla on halunnut stripillään konkreettisesti kyseenalaistaa tuon mietelauseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole oikeastaan mietelause, ainakaan "klassinen", vaan pikemminkin ärsyttävän tylsä ja keskinkertainen huoneentaulu, jonka laatija ei ole lainkaan ymmärtänyt kuoppaa, jonka on itselleen kaivanut. Hakusana voisi olla "söötit sitaatit". Näiden latteuksien yleistyminen on pyyhkinyt aforistikot maan päältä.

      Poista
  2. Useimpiin hyviin elämänohjeisiin on olemassa yhtä hyvä vastine, joka opettaa aivan päinvastaista.

    Ohjeeseen, että älä syö keltaista lunta, en tiedä päinvastaista paikkansa pitävää ohjetta.

    VastaaPoista
  3. Mietelause antoi muutenkin väärän ohjeen Heimolle. Hänhän oli nimenomaan peruuttamassa autoa eli matkalla sinne taaksepäin.

    VastaaPoista
  4. On tuo mietelause kelvannut sentään Nobel-tasoisen kynäniekan motoksikin:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84l%C3%A4_katso_taaksesi

    Don't Look Back oli Bob Dylanista tehdyn kiertue-elokuvan nimi.

    Alkujaan sama ohje on myös Lähi-idästä periytyvien yksijumalaisten uskontojen tarustossa, tarina Lootista ja hänen vaimostaan: Jumala kehoitti Lootia lähtemään perheineen paheellisista Sodomasta ja Gomorrasta ja kielsi katsomasta taakseen. Lootin vaimo katsoi taakseen, ja jähmettyi suolapatsaaksi.

    VastaaPoista
  5. Pitäisikö tässä huolestua, kun Gh-nimistä henkilöä ei ole näkynyt tänään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gh haki Viagraa apteekista ja lupasi jörniä viikonlopun. Kullin pesu paskan hajusta ottaa oman aikansa.

      Poista
    2. Einari, onko sinun pakko?

      Poista
    3. Sen kerran kun kommenttiosasto pysyy puoli päivää ilman riehumista.

      Poista
  6. Peruuttaessa on hyvä katsoa taaksepäin. Siinä mielessä stripissä olisi voinut vähän skarpata.

    VastaaPoista
  7. Tuskimpa Heimon Stalin 1200 muuttu paljoa huonommaksi tuosta törmäyksestä, jos sillä nyt alkuunkaan mitään arvoa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stalin 1200 on kyllä automerkkinä niin nerokas, että suupieleni nousevat joka ikinen kerta, kun näen joko nimen tai auton.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.