Mooseksen ensimmäinen kirja - Fingerpori rautalangasta 22.4.2021

 

Päivän stripissä nähdään Mooseksen ensimmäinen kirja, jota ei pidä sekottaa nimeltään varsin samankaltaisista nimistä huolimatta Ensimmäiseen Moosekseen kirjaan. Ensimmäinen Mooseksen kirja eli Genesis on Raamatun Vanhan testamentin ensimmäinen kirja ja ensimmäinen Mooseksen viidestä kirjasta. Stripissä nähtävä Mooseksen ensimmäinen kirja puolestaan on helppoa tavutettua tekstiä sisältävä kirja vasta lukemaan harjoittelevalle Moosekselle. Kyseessä on siis ensimmäinen Mooseksen lukema kirja, kun yleensä huomion kohteena on enemmän Mooseksen kirjoittamat kirjat.

9 kommenttia:

  1. Egyptissä kun ollaan, kirja on papyrusrulla, ja kuvassa on myös kissa.

    VastaaPoista
  2. Oliko Bull Mentula olemassa jo tuolloin? Yhdennäköisyys on huomattava.

    VastaaPoista
  3. Mooseksen kirjoilla, jotka on todistettavasti nähneet päivänvalon ns. exiilin eli Israelin pakkosiirtolaisuuden aikana (597-539 eaa), ei ole Mooseksen kanssa mitään tekemistä kuin että hän esiintyy niissä yhtenä sadoista henkilöhahmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan Mooses nyt päähenkilö toisessa, kolmannessa, neljännessä ja viidennessä Mooseksen kirjassa. Ensimmäinen Mooseksen kirja kuvaa aikaa ennen Mooseksen syntymää. Luomiskertomuksesta Egyptin orjuuteen, päähenkilöinä mm. Aatami ja Eeva, Nooa, Aabraham, Iisak ja Joosef.

      Poista
    2. "...todistettavasti..." Olet sitten ensimmäinen tutkija, joka tuon on kyennyt todistamaan. Mistä voi ostaa tutkimuksesi ja millä kielellä olet sen laatinut?

      Tähän asti on ollut käsitys paljon luettujen kirjoitusten uudelleen kirjoitetuista laitoksista aina aikansa kansalaisien käyttöön. Uuden kirjoituksen tuli olla myös aina merkilleen oikein eli "kosher", jotta sitä voitiin käyttää. Aivan alkuperäiset eivät ihan vielä ole löytyneet.

      Poista
  4. Routarajalle: Yksinomaan kirjoitustaidon historia on painava todeiste.
    Teologit tämän asian kanssa kipuilevat, joten sun kantsii tutustua niiden kannanottoihin.
    No, kieltämättä "todistettavasti" on vähän raflaavasti sanottu, mutta pitää sikäli paikkaansa, että yhtään katkelmaa exiiliä vanhemmasta Raamatusta ei ole löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jokin juttu on kirjoitettu ylös joskus tiettynä vuonna, ei se tarkoita sitä, että se on myös alunperin laadittu silloin. Se on voitu laatia suullisessa muodossa vaikka kuinka kauan ennen.
      Niin kuin vaikkapa Kalevala.

      Rautalankaporikin kertoo Fingerporista, joka on tehty ehkä jo viikkoja sitten.

      Poista
    2. Just niin, arvoisa nimetön 18.59, se olikin pointtini. Niin on todellisuudessa tapahtunutkin, mutta Mooseksesta eksiiliin oli öböut 1000 vuotta, Aatamista Moosekseen arvioni mukaan n 8000 vuotta, maailman luomisesta Aatamiin käsityskykymme ylittävä määrä vuosia. Tämä aikajana sisältyy Mooseksen kirjoihin, päättele itse, miten luotettava siitä exiilissä kirjalliseen muotoon saatettu folklore saattaa olla.
      Kalevalan kerääjät eivät edes väittäneet, että sen runot olisivat joskus olleet kirjallilsessa muodossa.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.