Kuun takapuoli - Fingerpori rautalangasta 11.1.2022

 

Kuu pyörii siten, että kiertäessään Maata sillä on aina sama puoli Maahan päin. Fingerpolin luotain on saanut kuvaa kuun takapuolesta, eli Maasta pois päin olevalta puolelta, jota kutsutaan myös kuun pimeäksi puoleksi. Osoittautuu yllättäen, että Kuun takapuoli muistuttaa ulkomuodoltaan ihmisen takapuolta pakaroineen. Strippi 4559.

6 kommenttia:

  1. Aasinsillan kautta voisin kertoa yläasteaikaisen tarinan...

    Maantiedon tunti 1980-luvulla, opettajana kuivankälppeä vanhapiika, josta vähän joskus kavereiden kanssa arvailtiin että näinköhän vanhuudenhöperöys on päässyt jo vähän iskemään, kun jutut oli välillä vähän outoja... Kuten vaikkapa tänään.

    Katselemme diakuvia. Kuva vaihtuu, ja nyt nähdään avaruudesta otettu kuva melko lailla pilvien peittämästä maapallosta hieman Etelänapamantereen suunnalta kuvattuna. Kuva ei ole konstrastiltaan ja väreiltään selkein mahdollinen, mutta kelvollinen.

    Keskustelu menee suunnilleen seuraavasti:
    - Ja kukas tietää, mikä tämä on?
    *Viittauksia.*
    - Anonyymi-setä?
    - Se on maapallo.
    - Ei, se on kuun takapuoli.
    - Eihän ole, maapallohan se siinä.
    - Kyllä se on kuun takapuoli.
    - No ei varmasti ole, siinähän on pilviäkin.
    - Kyllä se on kuun takapuoli, kun tässä paperissa lukee niin.

    Tässä vaiheessa tilanteen absurdius on liikaa, ja sekä minä että paras ystäväni räjähdämme nauramaan, vedet silmissä, eikä siitä meinaa tulla millään loppua. Kaikki muut, opettaja mukaan lukien, ovat hiljaa kuin elokuvassa. Lopulta saan itseäni vähän hillittyä, nousen ja sanon näyttäväni yläreunasta Afrikan, mutta silloin opettaja äkkiä vaihtaa kuvaa, eikä suostu palaamaan takaisin.

    Siitä lähtien "Kyllä se on kuun takapuoli" on ollut ystäväpiirissämme legenda, jota voi käyttää aina, kun joku on aivan törkeän väärässä.

    VastaaPoista
  2. PS.
    There is no dark side in the moon, really. Matter of fact, it's all dark.

    VastaaPoista
  3. Tuota takapuolesta sanamuoto on väärä. Käytetään yleensä muotoa takapuolelta. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kuva on otettu kuun takapuolelta, kuvaaja on ollut kuun toisella puolella, mutta kameran suunnasta ei ole tietoa. Jos kameraa tähtää siellä kuuta, niin kuva on takapuolesta.

      Poista
    2. Totta, "kuva katolta" ei yleensä tarkoita samaa kuin "kuva katosta".

      Poista
  4. Eli kuunatsit ovat muiden natsien tapaan /C:stä.

    VastaaPoista