TV-kuvaaja kuulakisoissa - Fingerpori rautalangasta 14.6.2021


Päivän stripissä TV-kuvaaja kuvaa lentävää kuulaa kuulantyöntökilpailussa heittäen kameran seuraamaan kuulaa ilmassa tehden näin todennäköisesti itse urheilijaakin vaikuttavamman suorituksen. Stripin inspiraationa on hyvin todennäköisesti toiminut kiinalaismies, joka äskettäin kuvasi Shanxi-provinssissa Datong-yliopistossa sadan metrin pikajuoksun juosten kameran kanssa koko matkan pikajuoksijoiden mukana ja herätti suorituksellaan maailmanlaajuista ihastusta. Strippi 4394.

7 kommenttia:

  1. Se kameramies aloitti juoksemisen lähtöhetkrllä puolesta matkasta. Muu porukka saavutti sen jo 60 metrin kohdalla ja olisi mennyt ohi kun, mutta matka loppui. Nykyajan joka asiasta haltioitujat eivät vaan enää osaa tulkita näkemäänsä oikein.

    VastaaPoista
  2. Matias Johannes Moilanen14. kesäkuuta 2021 klo 10.52

    Voisitko ajatella myös hieman pidemmälle kuin tähän päivään?

    Eli voisitko lisätä selostukseen myös stripin numeron joka on 4394 jolloin tämä löytyisi helpommin sitten kun tämä esiintyy jossain muussa lehdessä esim. 2 vuoden päästä.

    Koska ainut hakusana millä tätä voisi hakea olisi tyyliin "RRAAGH"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nyt lisätty tekstiin testausmielessä. Lukijoita pyydetään antamaan jatkossa aiheesta palautetta; onko esteettisesti häiritsevää tai turhaa toistoa lisätä stripin numero tekstimuotoon? Kehoitamme myös tutustumaan Rautalankaporin arkistoon sivun oikeassa laidassa. Sitä käyttämällä voi verrattain helposti haarukoida oikean stripin numeroiden perusteella, jos hakukoneella ei oikeaa selitystä löydä.

      Poista
    2. Sarjakuvan järjestysnumeron lisääminen on minusta hyvä idea. Näin ensimmäisellä kerralla se tietenkin hyppää vähän silmille, mutta uskoisin, että sen oppii aika pian vaistomaisesti olemaan huomaamatta - paitsi silloin, kun sitä johonkin sattuu tarvitsemaan.

      Kiitän siis omalta osaltani lisäyksestä.

      Kiitos myös hienosta juoksulinkistä. Vaikuttava esitys; itse en ainakaan ollut tuota nähnyt.

      Poista
  3. Ja jotkut ei osaa nähdä oikein :D Lähdössä etumatkaa on ehkä 10 metriä, eikä kameramiehen juoksuvauhti ainakaan paljoa hitaampaa ole kuin kilpailijoiden. Ja toisaalta jos kameramies olisi saatu kiinni 60 metrin kohdalla, niin se olisi tarkoittanut että puolesta matkasta lähtiessä hän olisi edennyt 10 metriä siinä ajassa kuin kilpailijat 60 metriä. Ja loput 40 metriä samaa vauhtia kilpailijoiden kanssa. Jokainen voi videosta päätellä että kävikö näin.

    VastaaPoista
  4. Nythän tuo kameramies kuvasi mitä sattuu. Hänen olisi pitänyt juosta takaperin, jotta olisi voinut tähdätä kunnolla.

    VastaaPoista
  5. Järjestysnumerolle tarvetta vain stripeissä joissa ei ole sitä "helppoa hakusanaa" kuten vaikkapa tän päivänen

    VastaaPoista