Naturistien taideleiri - Fingerpori rautalangasta 24.10.2018


Päivän Fingeporissa nähdään stereotyyppinen tilanne käännettynä päälaelleen. Tavallisesti taiteilijat maalaavat hieman vaivaantunutta alastonta mallia, mutta naturistien taideleirillä taiteilijat ovat alasti, ja mallia on vaivaantunut joutuessaan pitämään vaatteita päällään.

2 kommenttia:

  1. En kyllä koskaan alastonmallia maalatessani ole havainnut mallin olevan vaivaantunut. Asennon pitäminen pidemmän aikaa on aika rasittavaa, ja eivätköhän mallit keskity lähinnä siihen, eikä oman alastomuutensa miettimiseen. Eihän ketään malliksi pakolla oteta, vaan mallit ovat vapaaehtoisia.

    VastaaPoista
  2. Sama vitsi kuin Lapinlahden Linnuilla kauan sitten. Silloinhan ryhmän jäsenet vuorotellen kulkivat väkijoukossa ilman vaatteita sanoen tuntevansa olonsa alastomaksi. Ja lopuksi se käännettiin päälaelleen niin että yksi oli naturistien joukossa vaatteet päällä tuntien itsensä alastomaksi.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.