Pyörä lähti jonkun matkaan - Fingerpori rautalangasta 28.1.2020


Kun Heimo kertoo että hänen pyöränsä lähti illalla jonkun matkaan, tämän luulisi jonkun varastaneen Heimon pyörän. Näin ei kuitenkaan ole, vaan pyörä lähti vapaaehtoisesti toisen miehen mukaan, sillä tämä onnistui iskemään pyörän niin vakuuttavin puhein mukaansa.

20 kommenttia:

  1. Stripin voi tulkita joko polkupyörää inhimillistäen niin, että heebon jorinat ovat vaikuttaneet fillarin suostuvaisuuteen ja kaveri on näin saanut kyydit luvan kanssa, tai sitten kaljaveikko vain horisee omiaan ja saa siitä herätteen ottaa luvatta käyttöön tavallinen polkupyörä, jolla ei ole sen erikoisempaa tunne-elämää.

    Niin tai näin, Heimolle jää menetyksen kokeneelle miehelle niin luonteva rooli, avautua kaverille tapauksesta kapakassa tuopin ääressä.

    Minä sinulle avautumiset näytän, voisi Rivo-Riitta sanoa.

    VastaaPoista
  2. Jarla ei ole näköjään hahmotellut ensimmäisen ruudun piirrosta kuvan alapuolelle, sillä joko miehen jalat ovat todella nysät tai sitten pyörä leijuu ilmassa. Amatöörimäinen virhe ammattilaiselta.

    VastaaPoista
  3. ONKOHAN JULKAISUSSA TAPAHTUNUT VIRHE? OLISI PALjon enemmän Fingerporin tyylistä jos vimppa ruutu olisi ekana

    Eli ekassa ruudussa annetaan olettaa normaali asiassa, lopuissa paljastetaan se todellinen "Fingerporimainen" tapahtumien kulku...

    Tähän tyyliin https://www.ts.fi/viihde/fingerpori/1195

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tapahtunut muuta virhettä kuin sinun syntymäsi. Taas sinä esität kaukaa haettuja arvailuja, Gh, vaikka olet kymmeniä kertoja syytellyt rautalangoittajaa arvailusta.
      Ja mikä riemu siitä syntyykään, kun huomaat, että tämä kommentti on tehty vain pari minuuttia sinun kommenttisi jälkeen!!!

      Poista
    2. Se on kuule aivoinvalidi sun mentävä Jarlalle kertomaan miten sen on sarjakuviaan tehtävä, kun osaat mielestäsi paremmin.

      Poista
    3. invaliidi, Ruudut ovat ihan oikeassa järjestyksessä, koska paljastus siitä miten todellisuudessa kävi (mies iskemässä Heimon pyörää), tapahtuu kahdessa ruudussa yhden sijaan. Lyhyen stripin "lopputwisti" ei vaan yksinkertaisesti voi viedä enempää ruutuja kuin loput stripistä. Nykyisellään viimeinen ruutu kyllä lopettaa sarjakuvan fingerporimaiseen tyyliin.

      Poista
    4. Katsoin kuukauden stripit taaksepäin.


      Yhdessä ainoassa sama idea kuin tässä.


      Yleensä tosiaan ekana esitetään asia joka kuulostaa normaalilta, lopuissa se "fingerporimainen" totuus...

      Ja kyllä kaksi ekaa ruutua olisi voitu myös tiivistää yhdeksi

      Poista
    5. Oikea järjestys olisi ollut, että tuo kolmas kuva olisi ollut keskimmäinen. Sillä tavalla Gh olisi voinut valittaa ensimmäistä kertaa syystä.

      Poista
    6. Tuskimpa olisi tullut takaisin silloinkaan monen kuukauden jälkeen


      Nyt järjestys oli myöa väärä

      Poista
  4. http://www.rautalankapori.fi/2020/01/jalankulkijoiden-tunnistus-fingerpori.html?m=1

    Esim tämäkään ei olisk ollut niin hauska kos ruudut olisi väärässä järjetyksessä kuten tänään oli ⅞

    VastaaPoista
  5. Kyllähän tuo toimisi toisinkin päin.

    VastaaPoista
  6. Palstan vakituinen nillittäjä jolla on vaikeuksia ymmärtää mitään , varsinkaan huumoria, on nyt alkanut opettaa miten sarjakuvastrippi pitää hänen mielestään kertoa. Surkuhupaisaa.

    VastaaPoista
  7. Noh nyt kävi moka :) kato vaikka kuulaudrn syripit taaksepäin... Aina toistuu sama laava.... PAITSI TÄNÄÄN


    Noh tekevälle sattuu

    VastaaPoista
  8. https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000006383357.html

    Eilinen uupuu... Liian kinkkinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivoinvalidi, katso tätä:
      http://www.rautalankapori.fi/2018/10/suurin-pudottaja-fingerpori.html

      Siinä on sinulle alati kitisemäsi klassikko.

      Poista
    2. "ylläpitäjä kirjoittaa aina nimellä rautalankapori"


      Niim varmaa

      Poista
    3. Huh!!!! Onneks ei kirjottanu sun perään toiseen ketjuub tyyliin 4:11 😂 tai no sattumaahan se ois ollu, eiku mite se ny menikään

      Poista
    4. Olet näköjään alkanut puhumaan itseksesi.

      Poista
    5. En viesti 4:10 mun vadtaus 6:35...


      Jos ois tullu minsan sisään, ja vielä keskellä yötä, niim vainoharhoillasi voisi olla perää

      Poista
    6. Tämä ei ole vainoharhaa...

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.