Vuodenvaihteen seremoniat peruttu - Fingerpori rautalangasta 31.12.2020


Kun kaupunginjohtaja Homelius kertoo kaupungin budjettisyistä peruvan uudenvuoden seremoniat, luulisi tämän tarkoittavan että ilotulitusta tai muita juhlallisuuksia ei järjestetä. Homeliuksen tulkinnan mukaan vuodenvaihteen seremonioiden peruminen tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että vuosi ei voi vaihtua ja Fingerporissa on elettävä vuosi 2020 uudestaan. Tämä hätkähdyttää kuulijoita, sillä kulunutta vuotta 2020 on laajalti pidetty huonona vuotena.

12 kommenttia:

  1. Kyllähän 2020 on paaaaaaljon parempi kuin epäonnen vuosi 2019.

    Toki 2020 ja netti aiheutti flunssapaniikin, mut onneks suomalaisista 99,99% selvisi hengissä tästä paniikista ja vain 0,01% kuoli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronaviruksen vähättelijöiden pitää jälleen kerran muistaa, että taudin haittavaikutukset ovat jääneet Suomessa niinkin vähäisiksi kuin ovat juuri asianmukaisten varotoimien sekä Suomen hallituksen kansainvälisestikin kehutun (https://p.dw.com/p/3lYmL) toiminnan ansiosta.

      Koronaviruksen leviämisen ehkäisemistä voisi verrata kondomin käyttöön. Sen antamaa suojaa voi olla hankala arvostaa, koska sitä ei voi havaita päältäpäin. Mutta kyllä sen "näkymätön" vaikutus on silti merkittävä.

      Poista
  2. Sulla on pilkkuvirhe. Suomalaisista kuoli noin 1% vuoden aikana.

    VastaaPoista
  3. Koronaan kuolleita on tällä hetkellä 556, eli aika tarkkaan 0,01 %. Muuten vitsi on minusta kökkö. Jos seremonia perutaan, niin vuosikin perutaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa kuollut vuodessa 53 949 ihmistä ja 5,5 miljoonasta se tekee sen yhden prosentin. Nämä siis normi kuolemia.


      Jos koronaa ei saada kuriin, ja suomeen ei tule lisää väkeä niin tolla 0,01 prosentin kuolleisuudella suomi on autio 3021 vuonna... Tosin kaikki on jo kuollut ikään siihen mennessä

      Poista
    2. Aivan ja etenkin täysin aukikirjoitettuna. Huoltomies taustalla kerimässä pois vuoden 2021 julistetta ja seinälle jää vuoden 2020 juliste saattaisi toimia Heimon hätääntyneen katseen kera.

      Poista
  4. Homelius antaa kansalle huonoja vaikutteita pitämällä puheen ilman maskia.

    VastaaPoista
  5. Muista sit julkasta tän vuoden luetuin selitys.... Ja EI se ei ole se missä on 0-5 kommenttia, ei toddllakaan vaikka semmoset hatusta heititkim 2019

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. gh, kaikkein luetuin kommentti ei välttämättä ole sama kuin kaikkein kommentoiduin.

      Poista
  6. Vuodenvaihteen seremoniat peruttu, ja Vuodenvaihdon peruttu ovat kaksi eri asiaa!

    VastaaPoista
  7. Hyvää uutta vuosikymmentä joka iikalle!

    VastaaPoista
  8. Noniin vauhtia nyt Krabola... Yleisö odottaa kuumeisena mikä on sun mielelestä se luetuin juttu

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.