Kalojen hautaustoimisto - Fingerpori rautalangasta 12.12.2022

 

Päivän stripissä nähdään kalojen hautaustoimisto, jossa arkun sijaan voi toivoa viimeiseksi lepopaikaksi erilaisia sanomalehtiä. Tämä johtuu siitä, että torilla myytävät kalat on pitkään ollut tapana kääriä sanomalehteen. Strippi 4827.

Keskustelimme päivän Fingerpori-stripistä myös tekoälyn kanssa.

Tekoäly: En ymmärrä, miksi tämä olisi hauskaa. Rautalangasta vääntäen voisi sanoa, että sanomalehti voisi tarjota kuolleelle kalalle mahdollisuuden pysyä ajan hermolla tapahtumista ympärillä, vaikka se ei enää itse voi nauttia niistä. Toisaalta, koska kalat eivät voi lukea, tämän perustelun käytännön merkitys on vähäinen. Kaiken kaikkiaan en usko, että tällä on oikeastaan minkäänlaista merkitystä tai hauskaa.

Rautalankapori: Vitsi on siinä, että kaloja myydään perinteisesti torilla sanomalehteen käärittynä.

Tekoäly: Ah, ymmärrän nyt. Kyseessä on siis ironinen vitsi, jossa sanomalehti on käytetty symbolisesti kuolleiden kalojen hautausvälineenä. Tämä on hauskaa, koska se on epätavallista ja käsittämätöntä. Kalat ovat yleensä haudattu joko maahan tai meriveteen, ja sanomalehden käyttäminen hautausvälineenä on poikkeuksellista. Ironia tekee vitsistä hauskan juuri sen epätavallisuuden ja käsittämättömyyden takia.

7 kommenttia:

  1. Onko tekoälyn tarkoitus korvata Gh:n kommentointeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei korvaa. Kyse on tekoälystä eikä älyttömyydestä.

      Poista
    2. Kieliasusta päätellen ovat sama persoona.

      Poista
  2. Palsta saavuttaa tietoisuuden ja keskustelee itsensä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavutti jo vuosia sitten kun keskellä yötä tuli vastauksia minutin sisään....

      Ja nyt on käytössä ennakkotarkastus (montakohan viestiä on hylätty kuukauden aikana) niin välillä julkastaan viesti ja vastaus siihen samalla hetkellä

      Poista
  3. Aivan huikea kalavitsi!

    VastaaPoista
  4. Kyseessähän ei ole viimeinen leposija vaan viimeinen matka. Vähän sama kuin vuokraisäntä uuden asunnon katselmuksen yhteydessä kysyy kauanko olette aikoneet asua täällä niin vastaus "seuraava muuttoauto on Prami" kertoo sen ettei muuttoaikeita ole suunnitteilla. Prami tarkoittaa samaa kuin tuo stripin Aamulehti.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.