Cats - Fingerpori rautalangasta 10.11.2022

 

Päivän stripissä kissat tavalliseen tapaansa häiritsevät Heimon nukkumista keskellä yötä. Tällä kertaa erikoisuutena kuitenkin on se, että kissat eivät itse suoraan herätä Heimoa, vaan käyttävät unen epäsuoraan häirintään Cats- eli Kissat-musikaalia pienellä lavalla äänentoistoineen ja valoineen. Strippi 4800.

12 kommenttia:

  1. Tykkäsin. Kiva kissajuttu.

    VastaaPoista
  2. Kissat pitävät öisin omaa teatteriaan, paremminkin.

    VastaaPoista
  3. Keskiyö? Kello on 06.05.

    VastaaPoista
  4. Selityksessä sanotaan herätyksen tapahtuvan "keskellä yötä". Kissat kuitenkin valmistautuvat herättämään Heimon kello kuudelta, joka laskettakoon Suomessa ja suurimmassa osassa Skandinaviaa jo aamuksi. Toki se on kaksi tuntia aiemmin kuin Heimon asettama kello kahdeksan. Ei sillä että tämä mitenkään oleellisesti vaikuttaisi varsinaiseen vitsiin.

    Muuten olen sitä mieltä, että häiritsevämpää olisi, jos kissat esittäisivät teatteriesityksen sijaan Catsin tuoretta elokuvaversiota. Silloin Heimo ei välttämättä heti tajuaisi, onko jo hereillä vai jatkuuko painajainen vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joskus hinkkaan itseäni Naapurin calibran tuplapakoputkeen ja pidän siitä. Eteenkin jos sen omistaja tulee ja antaa selkään.Nam.
      t.
      Anonyymi-setä

      Poista
  5. "Kissat pistävät shown pystyyn kello kuusi aamulla?"

    VastaaPoista
  6. Tämä ei auennut lainkaan.

    VastaaPoista
  7. Voihan se olla iltakin. 18.
    05

    VastaaPoista
  8. Ei kyllä auennut, minkä tässä pitäisi olla hauskaa, oli selitys sitten mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöeläiminä kissat tapaavat häiritä ihmisten unta. Oletettu hauskuus on siinä kuinka yliampuva tämä versio on. Kissat eivät toimi pelkästään ymmärtämättömyyttään, vaan äärimmäisen laskelmoidusti, minkä todistaa, että ne ovat nähneet paljon vaivaa lavasteisiin ja oletettavasti myös harjoituksiin.

      Poista
  9. Ei mitään vitsiä koko stripissä, eikä järjen häivää selityksissä. Fingerpori on niin menneen talven juttu. Huonoista huonoin sanmalehtisarjakuva.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.