Koronaviruksen vaikutus Rautalankaporiin - COVID-19 rautalangasta

Kiinan Wuhanista levinnyt uusi koronavirus COVID-19 on aiheuttanut maailmanlaajuisen pandemian. Virusepidemia on saanut aikaan myös Suomessa sairastumisten ja kuolemien ohella muun muassa liikkumisrajoituksia ja ravintoloiden sulkemista. Uusimpana hallituksen päätöksenä ollaan toteuttamassa Uudenmaan rajojen sulkeminen.

Monet ovat kysyneet miten globaali pandemia vaikuttaa Rautalankaporiin ja onko päivittäinen rautalankaselitys kriisitilanteessa uhattuna. Rautalankapori on sopeuttanut toimintaansa vallitseviin olosuhteisiin muun muassa etätöitä suosimalla ja rajoittamalla kenttätutkijoiden matkustamista. Niinpä voimme ylpeänä julistaa, että koronavirus ei vaikuta millään tavalla Rautalankaporin toimintaan, vaan päivittäisen stripin rautalankaversio ilmestyy virusepidemiasta huolimatta tavalliseen tapaan.

Sivun oikeaan alanurkkaan on lisätty toinen hyödyllinen tiedonlähde, Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin koronavirus-neuvontabotti. Se vastaa yleisimpiin kysymyksiin koronaviruksesta  (rautalangasta) ja ohjaa halukkaat tekemään koronavirustaudin oirearvion Omaolo-palvelussa, jota voivat käyttää kaikki kansalaiset.

Muistakaa koronabottiin tutustumisen lisäksi pestä käsiä, välttää fyysisiä ihmiskontakteja ja ylimääräistä liikkumista sekä ylläpitää ihmissuhteita ja yhteisöllisyyttä ei-fyysisin tavoin, esimerkiksi puhelimitse tai kommenttikentässä. Voimia kaikille rautalankaporaajille!

4 kommenttia:

  1. "Rautalankaporaajat" xD

    Tämä oli ihan paras termi. Toki kommenttien taso on kohentunut viime aikoina, mutta oli niin osuva :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä ole kuin yksi joka jaksaa porata taivutuksista ja klassikoista. Poraaminen on synonyymi itkemiselle. Tämä selvennökseksi.

      Poista
  2. Atua ja vähän jokainen paikka kiinni hysterian takia... Kiitos NETTI ja tyhmyys28. maaliskuuta 2020 klo 12.18

    ®

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. gh, yleensä kirjoitusvirheesi ovat sellaisia, että niistä pystyy arvaamaan mitä olet tarkoittanut, mutta nyt täytyy sanoa, että tuo Atua ei aukene.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.