Aeroflot oli aikataulussa - Fingerpori rautalangasta 25.8.2023

 

Kun Heimo toteaa Aeroflotin olleen aikataulussa, syntyy käsitys että venäläisen lentoyhtiön lennot olisivat toteutuneet aikataulun mukaisesti, eli lennot eivät olleet myöhässä eikä peruttuja. Osoittautuu kuitenkin, ettei Heimo tarkoita tätä, vaan Heimo tarkoittaa ainoastaan huomanneensa Aeroflotin nimen kirjoitettuna aikatauluun, jonka paikkansapitävyyteen Heimo ei kuitenkaan ottanut suoraan kantaa. Strippi 5028.

8 kommenttia:

  1. Myös Prigožinin kone oli sekä aikataulussaan että reitillään, kun ilmatorjunnassa tiesivät odottaa.

    VastaaPoista
  2. Minä ymmärsin asian niin että paino on sanalla "oli" eli ei ole enää. Aeroflotin nimeä siis ei enää ole ollenkaan aikataulussa. Tämä pitänee myös paikkansa olettaen että fingerlandia lukeutuu länsimaihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkoskuvasta kuitenkin näemme selvästi, että Aeroflot on edelleenkin seinällä olevassa aikataulussa, vieläpä kyrillisin kirjaimin.

      Poista
    2. Niin ymmärsin minäkin kun katsoin toisen kuvan analogista ilmettä niin otaksun tarkoittavan Fingerporin aseman historiallista seinää. Käsin kirjoitettuna ja lentoyhtiö kerrallaan yhdellä arkilla.

      Poista
    3. Eipä olisi kovinkaan nerokas vitsi, jos idea olisi se, että nimi oli listassa, mutta ei ole enää. Todellisuudessa Rautalanka on oikeassa, tässä luodaan ennakko-oletus, että huonomaineisen firman kone on ollut liikkeellä poikkeuksellisesti aikataulun mukaisesti ja sitten tuo odotus rikotaan kertomalla toinen selitys.
      Kaiken lisäksi tämä on vielä se Klassinen Kaava Fingerporissa, sanalla on kaksi merkitystä ja aluksi ollaan viittaavinaan toiseen, mutta lopuksi käy ilmi, että se olikin se toinen, johon viitattiin.

      Poista
  3. Mikä tuossa mustanaamiossa on? Onko tuo niinku joku hyvä haltijatar? En ole lukenut mustanaamiota, mutta Fingerporissa on aina välillä mustanaamiovitsejä, niin tiedän vähän jotain siitä siksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustanaamio on käytävän päästä oikealle ensimmäinen ovi vasemmalla.

      Poista
    2. Kyseessä on 1930-luvulla luotu sarjakuvasankari. Mustanaamio on afrikkalaisessa viidakossa asuva naamioitu sankari, joka taistelee rikollisia vastaan joka puolella maailmaa. Ei kuitenkaan omaa supervoimia, vaikka onkin monessa suhteessa ylivoimainen.

      Hahmon erikoisuutena on se, että ensimmäinen Mustanaamio aloitti joskus 1500- tai 1600-luvulla ja sittemmin virkaa ovat hoitaneet hänen jälkeläisensä. Seikka, jota ulkopuoliset eivät tiedä, vaan kuvittelevat, että kyseessä on koko ajan ollut sama kuolematon henkilö, vaikka heitä on todellisuudessa ollut jo toistakymmentä.

      Mustanaamio on aina naamioitu. Jos hän lähtee sivistyksen pariin missä ei voi kulkea noissa trikoissa, niin hän turvautuu tummmiin laseihin ja nykyinen käyttää lisäksi syvälle painettua lierihattua sekä pitkää ruudullista takkia.

      Mustanaamiolla on kaksi sormusta, toisessa on kallo, joka on paha merkki. Mustanaamio merkitsee sillä pahimpia rikollisia yksinkertaisesti iskemällä nyrkillä turpaan. Sormus tatuoi merkin jollakin tavalla. Toisessa kädessä on hyvä merkki, joka on P-kirjaimista muodostettu hakaristi - hahmo on keksitty ennen kuin natsit pilasivat hakaristin ja kirjain viittaa hahmon alkuperäiseen nimeen Phantom. Tuolla merkillä hän välillä merkitsee erityissuojeluksessa olevia henkilöitä. Painamalla kevyesti käsivarteen.

      Sarja on melko vakava, mutta ei raadollinen ja Mustanaamio ei tapa ketään. Sarjan humoristisin piirre on hahmoon liitetyt sanonnat, joita alustetaan sanomalla "vanha viidakon sanonta". Näihin kuuluvat mm "Et löydä Mustanaamiota, hän löytää sinut.", "Kun Mustanaamio kysyy, niin silloin vastataan." Jokainen voi aina keksiä omia sanontojaan keventämään mitä tahansa tilannetta, kunhan alustaa sen tuolla "vanha viidakon sanonta". Esimerkiksi "Vanha viidakon sanonta: Fingerporissa Mustanaamio on tomppeli." "Vanha viidakon sanonta: gh on pervo." jne.
      Parasta tuossa on, että se kuulostaa humoristiselta riippumatta tilanteesta tai kuulijoista. Esim kapakassa voi sanoa täysin sarjakuvia tuntemattomalle porukalle: "Vanha viidakon sanonta: kalja on terveellisempää kuin viini." Jokainen nauraa, vaikka ei tietäisikään lausahduksen alkuperää.
      Hahmo ei siis ole täysin turha.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.