Kasvoimme eri suuntiin - Fingerpori rautalangasta 10.8.2023

 

Kun nainen kertoo eron syyksi sen, että hän kasvoi miehensä kanssa eri suuntiin, luulisi hänen tarkoittavan että ajan mittaan heistä tuli liian erilaiset ihmiset, eivätkä he sopineet yhteen kuten aiemmin. Kyse ei kuitenkaan yllättäen ole tästä tavallisesta ilmiöstä, vaan pari on kasvanut fyysisesti eri suuntaan miehen vartalon käännyttyä koukkuun. Strippi 5015.

2 kommenttia:

  1. Liian oikealle kallistunut, puheenjohtajasta katsoen, niin ei sovi samaan pirttiin ryhdikkäästi keskellä kasvavan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kallistunut omalle vasemmalleen, vaikka ulkopuolisista ehkä näyttääkin kallistuvan oikealle. Puheenjohtaja taas lienee kasvanut eniten eteenpäin, olettaen, että tapasivat aikuisina.
      Mikä muuten merkitsee sitä, että mieskään ei ole kasvanut noin, vaan ihan taipunut. Täten vitsi ei toimi.

      Kaiken lisäksi tuon aviokriisin olisi voinut välttää sillä, että vaimo olisi siirtynyt miehensä toiselle puolelle, jolloin tämä olisi kallistunut hänen puoleensa. Täten vaimon vika.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.